Supikoira.

Minä en mielelläni ammu yhtään luonnonvaraista eläintä. Tähän totuuteen sisäistyin….mutta.

Tänään oli melkoinen päivä; aamulla siinä kahdeksan pintaan huomasin supikoiran pihassa. Helppo se oli ampua; minulla kun on tuommoinen 46cm pumppuhaulikko ja sen ”parannettu sylinteri” on tehokas.

Nyt sitten tunti sitten kun istuin tässä työpöytäni ääressä, taas ilmestyi supikoira pihaan. No, se kun on ns ”tyhmä” villieläin, rapulle kun menin passiin. muutaman minuutin jälkeen tuli näkösälle. Sinne supikoirien taivaaseen meni aamuisen lisäksi.

Supikoira näyttää lisääntyneen melkoisestikkin. Minulle ei siitä muuta haittaa ole; mutta kun meidän kanat elävät kesäisin  ”open doors-päiviä” eli tulevat kanalasta kun siltä näyttää ja menevät takaisin kun siltä tuntuu.

Mutta ne munat, niitä en supikoirille, jos en harakoillekkaan haluaisi luovuttaa; joten jonkun on poistuttava.

Jaa käyttäen:


17 vastausta artikkeliin “Supikoira.”

    1. ”Nuot luonnossa olevat villisiat on Tampereen teiskossa maan vaivana .
      Ja mahdollisia sika ruton kantajia”
      Ne ovat maanvaivana kaikkialla, missä niitä esiintyy ja valitettava tosiasia on, että ne ovat tulleet jäädkseen, kurten minkki ja supikoira.
      Sen sijaan sikarutosta on turha huudella, koska yhtään sikaruttotapausta ei Suomessa ole löytynyt.
      Myösköön tähän asti ei villisioissa ole löytynyt trikiinitartuntaa.
      Sikarutossa suurin riski on toistaiseksi siinä, että sikajahdissa käydään sikaruttoalueilla eikä varusteita sen jälkeen ennen paluuta Suomeen asiallisesti puhdisteta.

      Mitä tulee luonnonvaraisen eläimen ampumiseen olen samaa mieltä kuin moni muu, että se on ainoa luonnollinen tapa hankkia lihaa ja täysin eri asia kuin ”luomulihatuotanto”.
      Luonnonvarainen eläin on saanut elää vapaan elämän luonnonmukaisella tavallaan eikä sitä ole pilattu lääkkeillä, hormoneilla tai epämääräisellä rehulla.
      Myös se, ettei suuremmilla eläimillä ole todellista luonnollista kannan kurissapitäjää, edellyttää niiden metsästystä säännöllisesti.
      Sikojen lisääntymisen estäminen on melkoisen vaikea tehtävä jo muutenkin, koska yksi emakko tuottaa suunnilleen 5-8 porsasta vuosittain.
      Tämä tarkoittaa, että luonnollisen poistuman lisäksi yhtä emakkoa kohden sikoja pitäisi ampua 3-5 vuosittain.
      Siinä saavat kaiken tietävät Teiskonkin sikoja ampumaan ilmoittautuneet kaupunkilaismetsästäjät puuhastella pitkiä päiviä tulokseen päästäkseen.

  1. Ei ole onneksi vielä tavattu suomessa sika ruttoa mutta kyllä sekin on mahdollista kun tulevat maista missä sitä on .
    Eikä se kaukana ole missä sikaruttoa on se matka on vain n 80km suomenlahden leveyden verran .
    En ole Teiskossa käynyt villisika jahdissa enkä mene terv tepivaari

  2. Supiloukku ei meillä oikein toimi; niin paljon kaikenlaista vipeltäjää liikkuu pihalla. Ampuminen on turvallista ja raadon hautasin. Toki käsineitä käytin sen kapivaaran takia.
    Siksi toisekseen se ampuminen on näin haja-asutusalueella turvallistakin hauliaseella, luotiasetta en ole edes ajatellut käyttää, juurikin kimmokevaaran takia.

  3. Olet muuten Niilo tavallaan oikeassa. Kaarina Kauhala teki aikanaan supikoiran saalis-/elintapatutkimuksen.
    Mielestäni supikoira; on osoittautunut Suomen olosuhteisiin sopeutuvaksi. Sama pätee villiminkkiin, valkohäntäpeuraan (toki tukiruokitaan), kanadanmajava, piisami, sekin tuontilaji, ainakin meidän järvillä hävinnyt.
    Luonnonvaraiset eläimet levittäytyvät sinne missä pärjäävät ja ravintoa löytyy. Tämä koskee myöskin villisikaa; jopa hirvieläimiä haitallisempi.
    Liikenteellisesti haitalliset isot sorkkaeläimet; niitä soisin vähennettävän runsaamminkin. Kuitenkin nämä ”hirvipankit” ihmetyttävät.
    Jos hirvet saataisiin sille 1-2/ha, se olisi ihanne, tai vieläkin vähemmäksi ja kansantaloudellisesti hyödyllinen.
    Sorkkaeläinten ruokinta pitäisi kieltää kuten karhun haaskapyyntikin on jo kielletty.
    Metsästys on hyvä asia; toisaalta saaliseläinten ruokkiminen, jopa tarhaus on vinoutunut suuntaus.

  4. Valkohäntäpeuran ja villisian pyynnissä turvallisin ja varmin tapa on kyttäysmetsästys, missä eläin on rauhallisesti paikallaan ja ampuja voi rauhassa tähdätä ennen ampumista.
    Samoin, mikäli paikalla on useampi eläin, ampuja voi rauhassa valita suositusten mukaisesti sopivan eläimen.
    Tämä edellyttää ruokintapaikkaa, missä eläimet tottuvat käymään ja mistä niitä sitten voi kytätä.
    Villisian pyynti koirilla vaatii suuren määrän väkeä ja on sekä tuloksen että ampumisen kannalta paljon epävarmempi, kun kyttäysmetsästyksessä päästään yhdellä tai parilla miehellä.

    1. Meillä Porvoossa oli kyttäysmetsästyspaikka. Metsätien varressa oli ruokintapaikka, jossa oli omenoita, juureksia, palkoja, viljaa. Kauriit, peurat, jänikset niillä vierailivat- harvoin löytyi hirven jälkiä. Suolakivet sensijaan tekivät kauppansa etäämpänä. Villisikoja näkynyt alueella.
      Noin 70 metrin päässä kalliolla oli naamioitu kyttäysasema. Helppoa kuin heinänteko vrt ”oikea metsätäminen”.

  5. Tulipa mieleen hauska tapaus tuolta Peipsijärven rannalta. Olin siinä Kallasten pohjoispuolella eräässä majatalossa muutaman päivän.
    Sinne tuli sitten suomalainen seurue villisikajahtiin, jahti aloitettiin jo tulopäivän iltana siellä alakerran ravintolassa; kovin oli ”suuria metsästäjiä” liikkeellä.
    Seuraavana aamuna sitten lähtivät metsästysmajalle, tarkoitus oli viipyä pari päivää, illat ja aamut tornissa.
    Aamuyöstä kun kävin wc:ssä, kurkkasin huoneeseen tullessani ikkunasta ulos, oli jo aamun sarastus. Toistakymmentä villisikaa siellä n 100m:n päässä talosta touhuili siellä pellolla, kait juureksia etsiskelivät.
    No, seurue tuli takaisin, kuulemma hukkareissu, ei villisian häntäkarvaakaan, eivät edes näköhavaintoa olleet saaneet. Minä naureskelin itsekseni ja kun kerroin emännälle, hän sanoi, että olisi sieltä hänen maaltaan saanut kyllä ampua mutta kun ”urhot” halusivat metsästysmajalle, mikäs siinä sitten, nimittäin kun se majakin torneineen oli ko emännän omistama.

  6. Sen sortin luontoihminen olen että villiminkkien ja supien hävittäjät saavat sympatiani niin paljon tuhoa tekevät luonnonvaraisten lintujen ja eläimien populaatioissa.
    Ei muuten näytä olevan kettutytön oloisia henkilöitä kuulolla täällä kun ei kenkään pahaksu näitä ”raakalaisia” jotka viattomia supikoiria päästävät päiviltä ja hyvä näin.

  7. Silminnäkijältä siis paikalla olleelta kuulin seuraavanlaisesta virolaisesta tavasta metsästää villisikaa ja kaurista.
    Aamu- tai iltapimeällä ajetaan sellaisen niityn reunaan joka kestää ajaa Ladalla. Pitkillä valoilla kaarellaan pellolla ja kun saadaan valokiilaan saaliseläin niin vautia hiljennetään ja apukuskin paikalta kaveri avoimesta ikkunasta tulittaa. Aseena kivääri tai haulikko jonka panoksessa neljän viiden millin haulit. Oli kuulemma tehokas ja mukava tapa laiskemmankin metsämiehen päästä saaliin makuun.

    Nämä muistot ovat ajalta kun Virossa vielä oli vallalla komentotalous, siksi tuo autokin oli juuri Lada. Päivinämme tällainen ehkä kyseenalainen metsästyksen muoto on Virossa toki jäänyt taakse, vain kadonnutta kansanperinnettä.

  8. Ei muuten Myllymatti niinkään katoavaa. Viitisen vuotta sitten, oli komea täyskuu, kävin wc:ssä ja kun palasin sänkyyn, unohduin katselemaan täyskuun hienoa maisemaa. Sitten huomasin tuolla n 500m;n päässä pellon laidassa pic-upin; valo syttyi ja sitten laukaus ja hyvin näkyi kun kauris kaatui. Asiaa vähän mietin, autokin oli tutunomainen; päätin, en puutu asiaan.
    Tosiasia nimittäin olisi ollut; kauris ammuttiin, heitettiin auton lavalle, todisteita ei siten jäänet.

  9. ”Noin 70 metrin päässä kalliolla oli naamioitu kyttäysasema. Helppoa kuin heinänteko vrt ”oikea metsätäminen”.”
    Vai helppoa…
    Ei taida Karjalaisella olla kummasti kokemusta asiasta, jos helppona pitää.
    Erityisesti villisian kyttääminen on kaikkea muuta kuin helppoa, joten siitä vaan Karjalainen kokeilemaan…..

Vastaa