Lomakausi ja loma

Yli 40 vuotta työelämässä ja yli 40 lomaa.

Sitä lomaa odoteltiin hyvissä ajoin,

mutta se loma ei ollut lomaa vaan piti tehdä ja käydä ja ehtiä…

Lomalla omaa taloa ja kohentamista lomasta toiseen.

Hyvissä ajoin oli suunnitelma jokaiselle päivälle.

Se oma talo vei sitten vähäisen tienestin kaikki liikenevän vuosikymmenet.

Nyt se oma talo on myyty ja siitä sai käsirahan pienen osakkeen ostoon.

Nyt eläkkeellä ollessa ei saa lomaa eikä lomarahaa.

Sellaista on maailman meno tää…

5 vastausta artikkeliin “Lomakausi ja loma”

  1. Niinpä, yli neljäkymmentä vuotta työelämässä ja siitä noin kolmekymmentä vuotta yrittäjänä. Olihan ne viikonloput, useimmiten. Nyt sitten tehdään niitä rästiin jääneitä omia töitä ja juuri nyt ajellaan nurmikoita.

  2. Pentti se nurmi koi sattaa olla rauuhoitettu ainakin täälläTampereella yhdessä vaiheessa luki aina nurmikoiden kohdalla älä tallaa nurmikoita terv tepivaari

    1. Niin se oli sillon, kun junassakaan ei saanut syljeskellä lattialle. Eikös se ole silloin luvallista, kun eiole missään kielletty, ei ainakaan lappuja ole kummassakaan.

      Ja minä ajelin ihan omalla nurmikolla, en lähelläkään naapuria. Mutta sinne se si sammu, keskelle nurmikkoa, kun loppu bensa. Olkoon si vaikka sielä. Ei mene ainakaan kenenkää yli.

  3. No tuo nurmikoi on samaa luokkaa tuon koiperhosen kanssa kun sellanen nähdään kaikki taputtaa käsiään .
    En muuten ole koskaan nähnyt tuota nurmikoita . terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *