6 vastausta artikkeliin “Rautaa rajalle”

  1. Kyllähän tuon maalaa, jos ketä kiinnostaa, tein sen vaikka tuon uutisen jo tiesinkin; Juhani Putkinenhan oli jo sen perusteella lähettämässä tämän suurlähettilään kotimaahansa.

  2. Yksinkertaisinta on linkittää se valmiiksi siellä editorissa, sitä vartenhan siellä on työkalut. Kerran taisinkin jo mainita.

  3. ”Natottaako ja mitä siitä seuraisi?”

    ———————————-

    Just myönnettiin noobelit teorioista joiden mukaan järki ei määrää taloudessa. (Etenkään vihreitten taloudessa?)

    Tuntuu siltä , että yleisessä politiikassa järki määräisi vielä vähemmän. (Tästä liittovaltiofanaatikot eli epäisänmaalliset paukapäät yhtenä esimerkkinä. Ja ”rasismin vastaiset” freudentalistit toisena esimerkkinä.)

    Sotapolitiikassa järki taitaa määrätä näistä kolmesta vähiten. (Bushkin lähti Irakiin sotimaan vapaamuurarijumalansa (Luciferin ?) vihjeestä. )

    Siispä aika vaikea on ryhtyä ennustelemaan.

Vastaa käyttäjälle Niilo mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *