Ja ettei unohdu. Suomi Natoon ja vikkelään.

Taas on tehty kysely Suomen liittymisestä Natoon. Tässäkin kyselyssä sinne liputetaan kannustavasti. Vauhtia tähän touhuun. Mars, mars!!!

”Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) jäsenilleen tekemän kyselyn perusteella lähes puolet vastanneista (49,2 prosenttia) kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä”

Joka toinen reserviupseeri kannattaa Naton jäsenyyttä

”Kysymykseen ”Jos Suomeen hyökätään, olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?” vastasi myöntävästi liki 97 prosenttia RUL:n jäsenistä.”

 

Jaa käyttäen:


37 vastausta artikkeliin “Ja ettei unohdu. Suomi Natoon ja vikkelään.”

  1. Suomi on jo käytännössä ollut Nato-yhteensopiva ja tavallaan Natossa. Nyt sitten vain toteutunut asia olisi julkistettava…

    Mitä tuota peittelemään, vaikka Tuomiojalla pulssi taas nousee. Suomi on länttä, on aina ollut, vaikka kuinka vituttaisi.

    1. Hokema ”Suomi on länttä” hoetaan, kuin ”hauki on kala” hokemaa. Musta tuntuu (mutu), että kaikki ei oiken usko siihen, että Suomi on länttä. Toki meillä sitoudutaan länsimaisiin arvoihin, joista sananvapaus on yksi tärkeimmistä.

      Mitä siihen Natoon tulee, niin mikä panee valtiojohtomme jatkuvasti vuodesta toiseen vain jahkailemaan päätöksen kanssa. Nato ei tarvitse kansan enemmistön tukea, sillä kansan enemmistö ei ymmärrä Naton merkitystä Suomelle.
      Ei presidentti Risto Ryti kysynyt kansan mielipidettä vuonna 1944, kun hän teki Hitlerin kanssa sopimuksen, että Suomi ei tee erillsrauhaa ryssän kanssa. Siitä sopimuksesta Ryti tuomittiin sotarikollisena kuritushuoneeseen vuosiksi. Se sopimus oli Rytin uroteko isänmaalle, sillä sen avulla saimme Saksalta aseita, joilla käytiin viimeiset torjuntataistelu Tali-Ihantalassa. Ryti petti Hitlerin, kun Suomi teki erillisrauhan. Se oli Suomen pelastus.

      Johtajat valitaan että he tekevät päätöksiä.

      1. Presidentti Risto Ryti ei kysynyt kansan mielipidettä myöskään vuonna1941 kun hän vei Suomen Saksan kanssasotijaksi Venäjän sotaretkeen.

        1. YLE:n MOT
          http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201709222200411609_tw.shtml
          25.9.2017
          *
          Suomen oli tehtävä yhteistyötä ’pirun’ kanssa. Mikään muu maa ei olut halukas tai kykenevä auttamaan suomalaisia säilyttämään itsenäisyytensä kuin Saksa. Saksan avunanto tosin ei ollut pyyteetöntä.
          ***

          Ei aloittanut jatkosotaa ketään muu kuin Venäjä:
          .. jatkosota

          http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota

          Neuvostoliitto vastasi pommittamalla sotilaskohteita Suomessa lentokoneilla ja tykeillä. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vältyttiinkin merkittäviltä sotatoimilta muutaman päivän ajan. 24. kesäkuuta 1941 Neuvostoliitto evakuoi lähetystönsä Helsingissä.

          .
          .

          Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella Korpiselän suuntaan 10. heinäkuuta
          *
          Suomi oli neljäkymmenluvun alussa venäläisten mielestä ratkaisematon ongelma – Molotov: Suomen kysymys on vielä ratkaisematta.
          Taustaa jatkosodalle

          Ote alla olevasta:
          ”Viime vuoden Saksan ja Venäjän välistä sopimusta voidaan pitää tarkoitetulla tavalla täytettynä paitsi yhdessä kohden, nimittäin Suomessa. Suomen kysymys on vielä ratkaisematta ja hän pyysi Johtajaa sanomaan, onko Saksan ja Venäjän sopimus, sikäli kun se koskee Suomea, edelleen voimassa. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan tähän ei ole tullut muutoksia,”
          .

          Ulkoasiain kansankomissaarin Molotov Berliinissä marraskuussa 1940
          http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-11-12.html
          Muistio Saksan Johtajan [Hitler] ja Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasiain kansankomissaarin Molotovin välisestä keskustelusta. Läsnä valtakunnan ulkoministeri, apulaiskansankomissaari Dekanosov sekä lähetystöneuvos Hilger ja herra Pavlov, jotka toimivat tulkkeina, lokakuun 12. päivänä 1940
          Valtakunnanulkoministeri von Ribbentrop (oik) vastaanottaa ulkoasiain kansankomissaari Molotovin (kesk) Berliinissä marraskuussa 1940 (still-kuva uutisfilmistä, ohjelmasta ”Panttipataljoona”, Yle 1988).

          Molotov vastasi, että Johtajan lausumat ovat olleet yleistä laatua ja hän yleisesti ottaen on samaa mieltä näistä näkemyksistä. Hänellä oli puolestaan se näkemys, että niin Saksan kuin Neuvosto-Venäjän intressissä on se, jos molemmat maat tekevät yhteistyötä eivätkä taistele keskenään. Lähtiessään Moskovasta Stalin antoi hänelle tarkat määräykset ja kaikki, mitä jatkossa lausutaan, on Stalinin näkemyksen kanssa yhtä pitävä. Hän oli yhtä mieltä Johtajan kanssa siitä, että saksalais-venäläisen sopimuksen osapuolet ovat saaneet siitä merkittäviä etuja. Saksa on saanut turvallisen takamaaston, millä kuten tunnettua on ollut suuri merkitys tapahtumien jatkokululle sotavuoden aikana. Puolasta Saksa on saanut merkittäviä taloudellisia etuja. Kun Liettua vaihdettiin Lublinin voivodikuntaan, on vältetty kaikki mahdollinen kitka Venäjän ja Saksan välillä. Viime vuoden Saksan ja Venäjän välistä sopimusta voidaan pitää tarkoitetulla tavalla täytettynä paitsi yhdessä kohden, nimittäin Suomessa. Suomen kysymys on vielä ratkaisematta ja hän pyysi Johtajaa sanomaan, onko Saksan ja Venäjän sopimus, sikäli kun se koskee Suomea, edelleen voimassa. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan tähän ei ole tullut muutoksia. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan viime vuoden Saksan-Venäjän sopimus edusti vain osaratkaisua. Sillä välin on ilmaantunut muita kysymyksiä, jotka joka tapauksessa täytyy ratkaista.
          (merk.) Schmidt
          Berliini, 16. marraskuuta 1940.

          1. Onko tämäkin pa***lause viimevuosituhannelta?

            ”Presidentti Risto Ryti ei kysynyt kansan mielipidettä myöskään vuonna1941 kun hän vei Suomen Saksan kanssasotijaksi Venäjän sotaretkeen.”

    1. Jokatoinen riittää kun kannattaa. Toisaalta ammattilaisten pitäisi tämä asia päättää työryhmässä. Kansan mieli olisi vain suuntaa antava. Kansanäänestykseen mm ryssät vaikkuttaisi oitis…

  2. Tulevasta Natoon liittymisestä päättää eduskunta, vapailla vaaleilla valittu. Kuten tääläkin on nähty, Kremlin trollit ovat liikkeellä. Olkaa valppaana.

  3. Suomessa ei tehdä valtio sopimuksia ilman kansanäänestystä siihen ei riitä parlamentimme valinta .
    Kokonaan eri juttu on se että Suomen jäsenyyden pitää hyväksyä kaikkien Nato jäsenmaan .
    Voi meillä olla trolleja muistakin maista että olkaapa vaan tarkkoina ja niitä on sitten aivan meissä Suomalaisissa liiankin kanssa .
    Joka ilmenee Nato fanaatikkoina ja Suomen ei kannata lähteä fanatismin tielle sen loppupään tietää .
    En liioin usko että Suomen kohdalla olisi mahdollista viides artikla terv tepivaari

  4. No ei ole välttämätöntä ja Suomelle parempi vaihtoehto on aina olla Sveitsin kanssa sitoutumaton maa mihinkään tuon lajin järjestöön terv tepivaari

    1. Suomi ei ole Ruotsin alamainen teemme yhteistyötä joka aina maksaa Suomelle enemmän ja helppo on selän takaa huudella .
      Mutta Suomen ei pidä mtkia Ruotsia silti yhtään missään terv tepivaari

  5. Ehkä Natoa pidetään taikasanana liian usein, että kaikki ongelmat katoavat jos siihen liitytään.

    1. Sitten on hokkus pokkus tuolla idässä. Siellä kun jollain napsahtaa tulee meilläkin sitä Natoa ikävä…

  6. No ei sekään mikään hokkus pokkus silti ole ja lomo tulee ottaanjos Suomeen yrittää tulla ja sen ne tietää varsin hyvin .
    Venäläinen ei luule yhtään mitään mutta jos sitä alkaa pelkään sehän ei kunnioita silloin yhtään mitään ei edes natoa .
    Eikä viidettä artiklaa tulla edes käyttään jos joku noin luulee elää luulojen tiellä terv tepivaari

  7. No mitä tuosta kinaamaan joka ei ole Suomelle parhaaksi kyllä Suomi ensin aivan hyvä asia mutte siihen mahdu keitään muita jotka Suomea sitoisi .
    Ja nato sitoisi moneen maahan Suomea terv tepivaari

  8. Venäjän toimet ohjaavat Suomea ja Ruotsia liittymään NATO’on.

    https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/CNN-USAn-Nato-edustajan-mukaan-Ven%C3%A4j%C3%A4-rakentaa-keskipitk%C3%A4n-matkan-ballistisia-ohjuksia-sopimuksen-vastaisesti/1264917
    3.10.2018

    CNN: USA:n Nato-edustajan mukaan Venäjä rakentaa keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia sopimuksen vastaisesti
    Yhdysvaltojen pysyvän Nato-edustajan mukaan Yhdysvallat on valmis toimimaan, jos Venäjä jatkaa INF-sopimuksen rikkomista. Vuonna 1987 solmittu sopimus rajoittaa Yhdysvaltojen ja Venäjän varustautumista tietynlaisilla ohjuksilla.

    Yhdysvaltain Nato-edustaja Kay Bailey Hutchison sanoo Yhdysvaltojen yrittäneen jo useita vuosia viestittää Venäjälle, että Yhdysvallat tietää sen rikkovan sopimusta. Hän lisäksi sanoo Yhdysvaltojen näyttäneen Venäjälle todistusaineistoa, jota heillä on sopimuksen rikkomisesta. Hutchisonin mukaan Venäjä rakentaa keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia INF-sopimuksen vastaisesti.

    – Se on fakta, jonka olemme todistaneet, hän sanoo.
    Hutchison kirjoittaa lisäksi Twitterissä, että Venäjän häpeämätön sopimuksen rikkominen on kestämätöntä.
    Hutchisonin kommenteista uutisoi CNN.
    STT

  9. Ruotsia ivattiin aikoinaan Suomessa vasenkätisiksi, homoiksi.
    Suomessa heitä tuntuu olevan enemmän.
    Sotaporvarit haluavat sotia. Ensin sitä koetettiin Hitlerin rinnalla, joka oli vihannessyöjä, ja naisetkaan ei kiinnostanut.
    Nyt pää on USA:n peräsuolessa, niin ettei järjen ääni kuulu.
    Sotimaan Suomalaiest sotaporvarit haluavat päästä.
    Vallan Natoon halutaan liittyä, vaikka mikä olisi.
    Sodan uhkaa kehitellään, jälleen kerran Venäjältä.
    Ei kiinnosta USA:n johtamaa Natoa sen paremmin kuin Venäjää, jos Suomi jää väliin sotatantereella, ja tuloksena Suomi savuva sorakasa kehtys kivikausi.

    Kyllä typeryys on huipussaan Suomen sotakiihkoilijoilla.
    Turvallinen ja rauhallinen Suomi on puolueeton ja riippumaton.
    Sillä taataan Suomen ja Suomalaisten tulevaisuus. Todellinen isänmaallisuus on puolustaa Suomea, rakastaa sitä ilman aseita, viisaudella, jossa lapsemme voivat elää ja voida hyvin myös tulevaisuudessa.

    1. Venäläiset yhdessä Natsi-Saksan kanssa aloittivat toisen maailmasodan.

      ***

      Secret Additional Protocol Molotov-Ribbentrop 1939

      http://en.wikisource.org/wiki/Molotov-Ribbentrop_Pact

      1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

      Moskova ./. 23. elokuuta 1939.
      Saksan Valtakunnanhallituksen
      puolesta

      v. Ribbentrop
      SNTL:n
      hallituksen
      valtuuttamana

      V. Molotov
      *
      Sopimuksesta : ”Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa..” [ 23.8.1939 ]
      Tarve uudelleenjärjestelyyn löydettiin nopeasti – 30.11.1939

      1. Molotovin ja Ribbentropin sijaan Koillis-Eurooppaa intressipiireihin jakamaan NATO ja Venäjä?

        1. Ehkäpä jako on jo käynnissä?

          Emmehän halua venäläisten alisuuteen? – siitä on olemassa huonoja kokemuksia , esim Unkarissa ja viimeksi Krimillä tataarien vainona.

  10. Suomi kuului jo rautakaudella selkeästi länteen, tuosta on turha enempää kiukutella.

    Päinvastoin kuin kommunistit yrittävät kiihoittaa, Suomessa ei ole juurikaan sotakiihkoilua tai edes ”sotaporvareita”.

    Maata ei vain voi puolustaa aseitta, pitää olla varalla kättä pidempää. Itärajan takana on arvaamaton diktatuuri ja kleptokratia, joka voi räjähtää silmille koska tahansa.

    Vain roisto ja lurjus jättää perheensä ja yhteisönsä suojaamatta. Kommunistit ja osa vihervasemmistosta toimii juuri noin, mitä suojaamattomampi ja heikompi maamme on, sitä parempi heille.
    Kommunismi elää juuri tuosta, siinä on ehkä heillä se mahdollisuus päästä valtaan ja toteuttamaan hirvittävää diktatuuria.

Kommentoi