Susanna Kosken teesit, näillä pärjää köyhä Suomen kansa.

Tässä teesit, joita jakaa fraulein Koski. Näillä jos ei vähävaraiset tule toimeen niin ainahan voidaan järjestää kuntouttavaa työtoimintaa vaikka louhoksella tai risusavotassa, koskee vain sairaita ja syrjäytyneitä !!!

Keräsin tähän Susanna Koskelta muutamia rahavinkkejä, jos on tiukkaa:
– Laita joka kuukausi 500 euroa säästöön.
– Myy ylimääräiset osakkeet ja tsekkaa muitten sijoitusten tilanne.
– Kotonakin voi silloin tällöin tehdä ruokaa, ei aina tartte mennä ravintolaan syömään.
– Matkaillakin voi edullisesti. Esim. Thaimaa on jo huomattavasti edullisempi kuin Dubai.
– Laita toinen asuntosi vuokralle.
– Jotkut halvemmatkin shampanjat ovat ihan juotavia.

(Netistä poimittua, liekkö Kosken oikeita ohjeita, mene ja tiedä..? )

Jaa käyttäen:


14 vastausta artikkeliin “Susanna Kosken teesit, näillä pärjää köyhä Suomen kansa.”

  1. Tämä tarkoittaa myös sitä että Suomeen pitäisi saada muutakin kuin puolueiden kaltaisia toimijoita. Näissä puolueissa, oli ne sitten oikealta tai vasemmalta porukka tasapäistyy. Heittävät suustaan ylimielisenä ”sammakoita” ja pääsevät otsikoihin.

    Ei savua ilman tulta, tässäkin tapauksessa Kosken kommentit voi hyvinkin edustaa hänen puolueen arvomaailmaa. Samahan se on kun Li Andersson möläyttelee, tai Ville Niinistö, he edustaa mielipiteillään puoluettaan ja sen puolueen arvoja. Joskus olisi hyvä pitää se leipäläpi kiinni.

  2. Olisi se mukavaa olla kansanedustaja. Saa syödä ja ajella ilmaiseksi Jugnerin mukaan. Iltasanomat=– Kansanedustajalla tai hyvätuloisella voi mennä parikin päivää, ettei rahaa kulu mihinkään. Jos on verkostoituneessa työssä, kuten vaikka kansanedustajana, rahaa menee itse asiassa tosi vähän mihinkään. Kansanedustajille tulee jatkuvasti pyyntöjä tilaisuuksiin, joissa on tarjoilu. Omaa rahaa ei tarvitse käyttää ruokaan, taksit, bussit, junat ja lentokoneet ovat kaikki ilmaisia. Lisäksi eduskunta maksaa vuokran ja ylikin, jos olet maakunnasta, Jugner huomauttaa.

    1. Sekä voi viisastella. Opettelee vähän virkasanastoa ja sivistää itseään lainasanoilla. Sitten voi keskustella sellaista jargonia jota kukaan ei ymmärrä mutta se kuulostaa äärettömön fiksulta …kuulostaako tutulta…

  3. Etkös sä Marko ole kovastikin sen sinivalkoisen Suomen puolella, mitä myös kokkareet ajavat? Juuri kuin oppi-isäsi Putkinen, kumpikin on niin sinivalkoista, että..

    1. Ei ole mulla oppi-isiä, Samilla on joku isi kaipuu, keskustele siitä lääkärisi kanssa.

      Enkä minä kannata jotain, varsinkaan tälläistä fraulein Koskea. En ole oikealla, en vasemmalla. Minä vain olen.

      Eri asia on olla isänmaallinen.

    2. Niin Sami, se onkin hyvä juttu että ollaan Suomen puolella, jonka tunnusmerkkeinä on sinivalkoiset värit. Aika jännää että ne näyttävät todellakin kuvaavan hyvin tätä maata.

      On lunta, valkoisia pilviä ja loputtomasti sinisiä järviä ja taivasta.

      Suomi on myöskin pohjoismainen demokratia ja oikeusvaltio ja monessa suhteessa maapallon parhaita perukoita.

  4. En minä koe että kokkarit ajavat Suomen asiaa. Ylikansallista liittovaltiota puuhataan kyllä. Jos Saksa olisi voittanut niin sehän olisi voinut jo toteutua 1918..

  5. ”– Matkaillakin voi edullisesti. Esim. Thaimaa on jo huomattavasti edullisempi kuin Dubai.”

    Häh? Vain ympäristölleen vaarallinen mielipuoli tai ilmastouhkasta tietämätön tollo voi lähteä dubaihin tai thaimaahan.

    Siihen aikaan kuin Sauli Niinistö oli vielä jompaa kumpaa lajia, niin Thaimaassa ainakin kuuluu kiipeilleen palmussa tai puhelintolpassa tsunamia paossa. Nykyään tietoisuus ilmastouhasta on jo kyennyt läpäisemään Saulinkin paksun aivokuoren, mutta osanneeko tehdä loogisia ratkaisuja? Jospa sittenkin on nytkin hönöpäissään tilailemassa lentolippuja Dubaihin, tuohon ympäristörikollisuuden lipunkantajien pesään.

  6. Nuo Susanna Kosken ohjeet ovat kyllä hyvät ennen kaikkea velaksi eläville, koska milloin tahansa voi rysähtää taloudessa, jolloin vain haudankaivajien työpaikkoja on tarjolla.

  7. 6000 kk ja 2000 kulukorvauksia veroitta – voisi laittaa säästöön enemmän kuin 500 kk, mutta jos saa toimeentulotukea vajaat 500 kk niin millä elää jos laittaa säästöön sen ainoan roponsa.
    Kanan aivoillako ohjeita annetaan?

  8. En tätä pätkää katsonut, ei ole ihan Ylen parasta journalismia aiempien jaksojen perusteella. Tämä kärkinimien haastattelu ei kerro paljoa ihmisten arjesta muutenkaan.

    Mutta sen tiedän että olit sitten Suomessa varakas tai köyhä, on aina JOTAIN mitä voit tehdä arkesi kehittämiseksi. Useimmiten esteenä on terveys eikä muu.

    1. Niin, ja kyllähän tässä tarinassa on tosiasia ettei henkilö joka ansaitsee 6000€ kk voi väittää että 500€ kk ansaitsevalla on ihan samat mahdollisuudet pärjätä…

      Eikä minusta ole hyvä tapa ja tapa toimia kuten tämä henkilö tuossa ohjelmassa teki, ylimielisyys paistoi, ei hyvä, ei ollenkaan, joskus kannattaa olla vaikka nöyrä…

  9. Eiköös se ole aika typerää asettaa vastakkain sairas pitkäaikaistyötön ja kovapalkkainen kansanedustaja. Eihän heitä voi verrata millään mittarilla, eikä kumpikaan ymmärrä toisiansa. Typeryys alkoi tietysti jo Yleltä, joka taatusti haki tällaista vastakkainasettelua ja tiesi mitä siitä seuraa. Yle sai sen mitä halusikin.

    1. Itse miettisin jotta jos tälläinen kovapalkkainen kansanedustaja jolla on koulutusta ja tietää mitä tekee, ei sitten osaakaan tietää eikä osaa tehdäkään, onko hän vika tehtävässä.

      Ehkä tätä ei valita ensi kerralla tuonne päättämään kun ei tiedä kentän asioista mitään, muovi-ihminen kiviviidakosta.

Kommentoi