Ampumahiihtoa ja muuta talviurheilua.

Talvilajien kruunaamaton kuningas ampumahiihto starttasi eilen uuteen kauteen pari ja sekaviesteillä, joista jälkimmäisessä suomalaisten suoritus oli sijoituksen  suhteen erinomainen.

Kaksikko Eder/Mäkäräinen pohjustivat omilla suorituksillaan mahdollisuuden jopa palkintopallille, mutta vielä ei ollut sen aika, kun sekä Seppälä, että Hiidensalo epäonnistuivat ampumisessa.

Kausi on avattu ja mahdollisuuksia tulee parantaa, joten no hätä.

Mäkihypyssä Antti Aalto väläytteli Venäjällä käydyissä osakilpailuissa sijoittumalla kahdesti aivan erinomaisesti viime vuosien taaperrukseen nähden, joten jonkilaista valon tapaista tunnelin päässä ehkä vilkkuu.

Lillehammerissa kisailtiin ”murtsikassa” ja ne tutut Pärmäkoski, Niskanen, Hakola suoriutuivat tyydyttävä+ arvoisesti ja Joni Mäki yllätti sprintissä positiivisesti.

Jääkiekossa päätettiin pitää liiga suljettuna myös tulevaisuudessa, joten sieltä ei pudota, eikä sinne pääse nousemaan divarista karsintojen kautta.

Päätös jakaa mielipiteitä sekä puolesta, että vastaan ja se on enemmän kuin  ymmärrettävää.

Urheilullisesti valittu tie on huono, mutta kun puhumme ammattilaisurheilusta on taloudella suuri rooli kokonaisuudessa ja rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että mielummin liigaa pitäisi nykyisestään supistaa kuin edes haaveilla sen laajentamisesta.

 

 

Jaa käyttäen:


12 Replies to “Ampumahiihtoa ja muuta talviurheilua.”

  1. Suomen urheilu ui tällä hetkellä ”syvällä”, jos nyt verrataan vaikka naapureihin Ruotsiin ja Norjaan. Poikkeuksen tekee ainoastaan se ampumahiihto ja sekin kahden ihmisen varassa, entäs sitten kun Mäkäräinen lopettaa.

    Joukkuelajeissa on hiukan valoa, mutta niitäkin on ihan liian paljon erilaisia, ei riitä harrastajia.

    1. Pentti, aivan totta Suomessa harrastajien määrä on lajikirjoon verrattuna auttamattoman suppea, mutta siihen on kovin vaikea löytää ratkaisua.

      En nyt kuitenkaan aivan noin synkkänä tilannetta näkisi, että ainoastaan ampumahiihto olisi laji, josta voimme menestystä odottaa.

  2. Kyllähän lehdet ylistivät suomalaissuoritusta… mutta sanoisin, oin lyhyellä matkalla ampumavirheitä ei paikata ja kun niitä tuli, en kauheasti kehuisi. Ampumahiihto on ainut laji, jota seuraan.

  3. Jääkiekossa ammattimaisuus, suljettu liiga ja sitä myötä epäurheilijamaisuus saavat ymmärrystä, ei toki minulta.
    Sitäkin ihmettelen mitä erikoista on juuri jääkiekossa muihin joukkuelajeihin verrattuna että vain siellä liiga on suljettu.

    1. Myllymatti, pahoin pelkään, että jääkiekon kohdalla syy suljettuun liigaan on niinkin raadollinen kuin raha.

      Kustannukset ovat karanneet täysin käsistä ja ainoa keino liigan ylläpitämiseksi on suljettu liiga, joka mahdollistaa osallistujille edes jonkinlaisen taloudellisen selkänojan, vaikka sekään ei kyllä toimi.

      Toisaalta on myös niin, että kovin vähissä ovat ne liigan ulkopuoliset joukkueet, joilla olisi edes teoriassa mahdollisuus osallistua liigaan ja ennen kaikkea juuri kustannusten vuoksi.

  4. No niin minäkin Mika pelkään että suomalaisen jääkiekon ja rahan välille voi laittaa yhtäläisyysmerkin. Kun peliin vielä liittyy keskeisesti väkivalta niin siinäpä laji joka on etääntynyt tosi kauas urheilun ja kilvoittelun aidoista perinteistä.

    1. Mikäli rahan takana olisi enemmän realismia ja vähemmän voimakasta toiveikkuutta, niin ongelma olisi pienempi, mutta tällaista näkymää ei jääkiekossa ole, pikimminkin päinvastoin.

      Inhorealisti voisi ajatella taloudellisesti järkevän liiga-joukkue määrän (näillä kustannuksilla) olevan ehkä noin 8.

      Uudellamaalla 2, länsirannikolla 2, Tampere 1, Keski-Suomi 1, pohjoinen 1 ja Itä-suomi 1.

      Väkivalta on huolestuttava ilmiö jääkiekossa, eikä vähiten katsomoväkivalta.

  5. Jääkiekossa tilanne on vähän sama kuin tuolla ison veden takana. Divaria voidaan pitää kasvualustana nuorille pelaajille, joita sitten nostetaan liigajoukkueisiin kun taidot karttuvat. Toki divarin joukkuueet eivät ole AHL joukkueiden tapaan liigajoukkueiden farmiseuroja, mutta käytännössä kuitenkin toiminta on saman tyyppistä.

    1. Totta ja onhan liigaseuroilla virallista ja vähemmän virallista yhteistyötä divarijoukkueiden kanssa, joka on ehdottomasti positiivista.

  6. Että liigaseuroilla jääkiekossa on yhteistyötä alempien sarjojen kanssa niin senkö vuoksi suljettu sarja on OK. No miten tilanne eroaa vaikkappa potkuppallosta.

    1. Saatoin esittä oman kantani suljettuun sarjaan huonosti ja korjaan, että en ole suljetun sarjan kannalla, mutta ymmärrän sen olevan taloudellisesta näkökulmasta perusteltu.

      Viittauksessani liiga ja divari joukkueiden yhteistyöhön lähinnä tarkoitin sen olevan hyvä esim. junioripelaajien kohdalla, kuten uskon myös Juha U:n tarkoittaneen.

  7. Ei minun aiempi kommenttini ollut mikään puolustuspuhe suljetun liigan puolesta. Kerroin vain sen miten tämän hetkisen tilanteen näen.

    Totta on, että suljettu liiga on omiaan näivettämään Mestiksen. Kun ei ole mahdollista nousta, pelkkä kunnia ei välttämättä ole riittävä motivaattori. Ei myöskään ole lajille kunniaksi vuosien saatossa nähdyt, kabineteissa tehdyt päätökset liiganousijoista.

    Varovaista toivoa kuitenkin on, että liiga avattaisiin kaudella 2020. Toivoa sopii, että näin tapahtuu, koska silloin systeemi on läpinäkyvä ja urheilullisesti oikein.

Kommentoi