Ei yhteistä arvopohjaa-luojan kiitos!

Ei lisättävää.

Jaa käyttäen:


13 Replies to “Ei yhteistä arvopohjaa-luojan kiitos!”

    1. Kokoomuksen puolelta on useasti eri suista korostettu, ettei PS:n kanssa ole yhteistä arvopohjaa ja yllä olevan seurauksena olen siitä erittäin tyytyväinen.

  1. Niin mutta, eikös niillä ole hyvinkin samaa arvopohjaa. Ainakin samaa ”porukkaa”?

  2. Käteinen oli sitä mieltä että ”meidän porukka turvassa” eli paskat muista. Tyypillistä Käteistä.

  3. Halla-Aho on saanut varmaan makoisat naurut tästä ”olemme turvassa bunkkerissa” tilanteesta, voisin kuvitella jotta : ”minähän sanoin kuinka tässä käy” voisi olla hänen huulillaan sanottavissa… Hän on ollut koko ajan oikeassa.

  4. Jänikset

    Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa
    kun poikineen isä teki talvimajaa.

    ”Se tulee”, huus emo ja ilmaa haukkas
    ja huohottain yli kantojen laukkas.

    ”Mitä?” ärähti isä, ”no, tulla anna!-
    Mitä tollotat, poika, käy kiinni ja kanna!”
    – ”Vielä kysyt”, jo suuttui emo, ”no Raiku
    ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.

    Se tulee jo suolla, sen näki rastas.”
    – ”Ei meillä pelätä”, isä vastas-

    ”sull´aina on, äiti, se hätä ja hoppu”,
    isä pystyyn nous, ”siit on tehtävä loppu.”

    Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki-
    isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.

  5. No oma mielipiteeni avauksesta on että kyllä tikustakin saa asiaa ja venkoiltavaa kun oma arvopohja on ”vahva” ja on kirjoittamisen pakko. Sori nyt tästä Mika mutta näin ajattelen.

  6. Siis Halla-ahon arvopohja paljastuu siinä, kun hän siteeraa parlamentin puheenjohtajaa, joka ei varmasti ole persu. Puheenjohtajahan asettuu tavallisten ihmisten yläpuolelle joka on pöyristyttävää. Sksi Halla-aho halusi saatta sen julkisuuteen. Se kertoo mikä on Halla-ahon arvopohja.

  7. Onkohan ymmärryksessäni tai kyvyssäni tulkita ongelmaa kun en älynnyt pöyristyä, kunhan itsekseni hymähtelin.

Kommentoi