Kepu hiilillä

Paavo piinaa kepua.
Sipilän suurin virhe oli syrjäyttää keskustan kunniapuheenjohtaja
pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri.
Niin vaan Sipilän asettama Vanhanen hävisi vaaleissa Paavolle.
Erikoisinta oli Sipilän hyväksymät loikkarit pitääkseen hallitus pystyssä.
Onko kepusta muodostunut kokoomuksen apupuolue?
– Haluaisin analyyttisiä pohdintoja kanssaplokkareilta.

6 vastausta artikkeliin “Kepu hiilillä”

  1. Heikin analyyttinen pohdinta puuttuu.
    Avauksessa pyydän analyyttistä pohdintaa.
    Itse epäpoliittisena mutta mielenkiinnolla odotan?
    – Paavo tullenee perustamaan puolueen ja saa jäseniä yli puoluerajojen kepua myöden ja siinä vaiheessa kepu erottanee kunniapuheenjohtajansa jollaista ei taida olla sitten historian?

  2. Minulla on niin huonot kokemukset kepusta etten oikein haluaisi ajatella heidän puolesta – mutta jos nyt vähän katsotaan, sanoisin että vastakkainasettelut ovat heidän juttu.

    Ensin iso kriisi, sitten Jäätteenmäki, sitten kriisi ja Vanhanen. Sitten tuli taas iso kriisi ja Sipilä. Heillä tuntuu olevan tapa hoitaa puoluetta kriisien kautta, pitkäjänteisyys uupuu. Ehkä siksi heillä tuli myös hätä polttaa siltansa Väyrysen suuntaan.

    Voipi olla että kun Kekkosen aikaan totuttiin äärimmäiseen pitkäjänteisyyteen, nyt on tultu toiseen ääripäähän, äärimmäiseen lyhytjänteisyyteen?

    1. Olisiko nyt niin, että kestävyysvajeessa ja rakenteissa on tehtävä isoja muutoksia, muuten hukka perii. Aikaisemmin mikään muu hallitus ei ole ollut tällaisten isojen muutosten tiellä ja , eivät ole aikaansaaneet muuta kuin puheita.

      Paavo pitää panna sinne pandahäkkiin, että rauhoittuisi.
      Kunnianhimo on vaarallinen tauti, jos ylittää osaamisen ja ajan tuomat ongelmat ja ratkaisut. Paavolla on kaikkea muuta, mutta ajan kohtaan liittyvät asiat menevät menneisyyteen.

  3. Narsistinen, totaalisesti menneeseen jumiutunut mukikauppias. Ei kai Sipilällä juuri muita vaihtoehtoja ollut kuin ”pistää” Paavo telakalle, semminkin kun tämä ei olisi mihinkään rivijäsenen rooliin tyytynyt. Välimallin vaalit, jossa harmaan seinätapetin karisman omaava Vanhanen jäi kannatuksessa Paavon taakse, ei vaikuta yhtään mitenkään.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *