40 vastausta artikkeliin “Valkoisten mielivaltaa”

  1. Jos siihen aikaan olisi ollut ns. Haagin tuomioistuin, joka on tuominnut useita kansanjohtajia rikoksesta ihmisyyttä vastaan, Mannerheim olisi täyttänyt ehdot antaessaan kansamurhan tapahtua eli tuhansien ja tuhansien vankien teloitukset, näännyttämisen jne..
    Eikä Kekkonenkaan olisi automaattisesti selvinnyt, koska hän oli Kymenlaaksossa teloituskomppanian päällikkö.

  2. Kylmiä tosiasioita:

    Jo ennen kapinaa Suomen elintarviketilanne oli huono – ja kapinalliset olivat itse huonontaneet sitä mm. osallistumalla lakkoihin silloin kun olisi pitänyt tehdä esimerkiksi kylvötöitä ja elonkorjuuta.
    1. Vankileireille suljetut punaiset syyllistyivät kapinaan, valtiopetokseen, maanpetokseen, murhiin, ryöstöihin, jne. Pääsääntöisesti olivat siis syyllistyneet raskaisiin rikoksiin;
    2. Silloisen kenraali Mannerheimin mukaan vain törkeimpiin rikoksiin syyllistyneitä ja kapinan johtajia olisi pitänyt rankaista, rivimiehet olisi hänen mielestään pitänyt vapauttaa – poliitikkojen ja oikeusoppineiden mielestä taas rikokset oli tutkittava ja rikoksista tuomittava, viimeksimainittujen kanta voitti;
    3. Kapina kukistettiin toukokuun alussa 1918 – Vapaussodan päätösparaati pidettiin Helsingissä 16.5.1918;
    4. Mannerheimilla ja poliitikoilla ”meni sukset ristiin”, joten Mannerheim esitti eronpyyntönsä ylipäällikön tehtävästä 20.5.1918 (neljä päivää paraatin jälkeen), uusi eronpyyntönsä 27.5.1918, sai eron 29.5.1918[i] ja matkusti ulkomaille 31.5.1918[ii] – eli Mannerheimilla ei ollut mitään tekemistä niiden nälkään ja tauteihin kuolemisten kanssa. Rikoksistaan kuolemantuomion saaneet taas olivat ansainneet tuomionsa;
    5. Tai oikeastaan Mannerheim kykeni vähentämään nälkäkuolemia sillä hän onnistui näillä ulkomaanmatkoillaan (Ruotsi, Englanti, Ranska) hankkimaan Suomen itsenäisyydelle tunnustuksia, saarron purkamisen ja ihan konkreettisesti suuren määrän viljaa. Hän palasi maahan 22.12.1918 samana päivänä kun hänen hankkimansa vilja saapui laivalla maahan.[iii]

    ——

    Se, että ”Reporadiossa” joku sanoo jotakin ei suinkaan tarkoita, että se olisi totta.

  3. Tuntuu että osa porukasta kaipailee vaihtoehto historiaa, sellaista jossa punaiset ja venäläiset olisi voittaneet ja eläisimme nyt jossain työläisten onnelassa, lukisimme sitten kuinka punaiset kirjoitti historiasta….oisko se hyvä….?

  4. Täydellistä propagandaa vitivalkoiselta Putkiselta.
    Mannerheim söi kultalusikalla mustaa kaviaaria, ja nautti kiiskikeittoa samalla kun adjutantit kiillottivat hänen saappaitaan. Samaan aikaan teloitettiin tuhansia punaisia ilman oikeudenkäyntiä.
    Näinollen Mannerheim syyllistyi raskaalla tavalla kansamurhaan antamalla kaiken tapahtua.

    ”Yksi keskeisimpiä ja visaisimpia ongelmia sisällissodan uhrien kartoittamisessa on vankileirikuolemat. Punaisten henkilötappioista kertoo selvää kieltä se, että peräti 75 % tapauksista kuului luokkaan teloitukset ja vankileirikuolemat. Yksistään vankileireillä kuoli 12 453 vankia tauteihin ja muihin syihin kuin ampumiseen. Korkein kuolleisuus oli Tammisaaren, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan leireillä. Kaikkiaan vankeja oli kesäkuun alussa 1918 eri leireillä 74048, joista naisia noin 4300.”

  5. Kenraali Mannerheim täytti hallituksen hänelle antaman tehtävän – voitti Vapaussodan Venäjää vastaan ja siinä ohessa kukisti punakapinan.

    Suoritettuaan tehtävänsä Mannerheim erosi. Oli Suomen oikeuslaitoksen vuoro tuomita rikolliset ja panna rangaistukset täytäntöön – se ei ollut Mannerheimin asia millään lailla.

  6. Mannerheim tuntuu olevan monille kuin punainen vaate vaikka valkoinen olikin. On pakonomainen tarve löytää ja tuoda esille moneen kertaan vatkattuja kuviteltuja sekä aiheellisiakin vikoja miehessä.
    No pyhimyksiä on harvassa, itse olen Mannerheimiin tyytyväinen siksi että kahteen otteeseen hänenkin panoksensa ansiosta emme ole osa suurempaa maata jossa vallalla olevat elämisen tavat huonosti sopisivat suomalaiseen kansanluonteeseen.

  7. Kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan, että Mannerheim johti Suomen itsenäisyyteen tällä erää. Mutta ei Mannerheim voi vetäytyä vastuusta kansanmurhaan.
    Kysymys: mikä oikeuslaitos Suomessa antoi määräykset teloituksiin ilman oikeudenkäyntiä jo sodan aikanakin? Nimet paperiin.

  8. Marskin komennus oli ampua ei ottaa vankeja.
    En ole kummankaan puolen kannattaja, mutta haluan tietoa molemmilta tahoilta ja sitä onneksi on tarjolla.
    Näin jälkikäteen emme voi tietää miten asiat olisivat edenneet punaisten voittaessa.

    1. Niilo: ”Marskin komennus oli ampua ei ottaa vankeja.”

      Anna lähdeviite luotettavaan lähteeseen – muuten väitteelläsi ei ole mitään arvoa.

  9. Ylilyöntejä puolin ja toisin. Sellaista pirua se sota on, varsinkin sisällissota..

    Punakaartilla oli tapana kostaa siviileille pieleen menneet kahakat.

    Suomen sisällissota oli Espanjan ja Yugoslavian sisällisotien ohella maailman julmimpia.

  10. On se niin mukavaa, kun koitetaan keksiä kaikenlaisia tekosyitä jonkun syyttämiseen vain siksi, ettei punakapina onnistunut ja siihen ryhtyneitä rangaistiin silloisissa oloissa tapahtumien ja tekosten perusteella.
    Toki ylilyöntejä oli puolin ja toisin, mutta syyllisiä silti olivat ne kapinaan ryhtyneet eikä niitä voi millään tavalla puolustella.
    Yhtään punaisten kuolemaa ei olisi tapahtunut, jos ei olisi aloitettu aseellista kapinaa lailllista hallitusta vastaan, joten omasta syystään ne seuraamukset tulivat.
    Punikkien tekosia, kuten asseettomien siviilien julmia murhia, ei voi puolustella millään esitetyllä tekosyyllä.

    1. Teloitus on rangaistus rikoksesta.

      Aseellinen kapina Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista Hallitusta vastaan Suomen Vapaussodan aikana vihollisen rinnalla oli maanpetos. Maanpetoksesta oli täysin normaali rangaistus kuolemantuomio.

      1. Ei ollut olemassa tuollaista maanpetoslakia Suomen laissa, taidettiin lainata laki Venäjältä. Munnerheim, vai mikä se oli, saattoi sovellella venäläisiä paragraafeja.

      2. Roskaa, nyt puhutaan ilman oikeudenkäyntiä tapahtuneista murhista ja teloituksista.

        Murha ei vanhene koskaan, vaikka sen tekijä ei eläisikään. Tuomio voi olla synkkääkin synkempi jälkeläisille. Samoin murha ja ilman laillista tuomiota teloitusten kannattajat ovat voidaan todeta osasyyllisisiksi ja kantamaan syyllisyyden raita-asua päällään.

    1. … kuin myös hyväksyä vangittujen tappaminen tai teloittaminen ilman oikeudenkäyntiä ???

      Kuten punikit, ryssät, punaiset, köyhät ja kurjat, vasurit, demarit jne.., joissa vähäkin ilmenee punaista väriä.

      Putkinen syyllistyy henkiseen murhaamiseen omilla teksteillään.

      PS. Panin tämän tekstin tänne varmuuden vuoksi, koska Putkinen poistaa kommenttini omastaan.

    1. ”Eli oliko se koko perhettä koskeva tuomio jos esim. isä oli punakaartilainen ??”

      Kyllä vissiin tuolloin vallinneen oikeuskäsityksen mukaan, koska Suomen paragraafeista ei löytynyt ohjeita, joutui turvautumaan yleiseen oikeuskäsitykseen puolin ja toisin, joka oli, että nirri pois naapurilta, jos siltä tuntui.
      ———————————
      Näin se tulee olemaan tulevissakin sisällissodissa. Jokin vain se, joka ei välitä sisällissotien antamista opetuksista, vaan edistää kansallisvaltiomme jakaantumista ja hajaantumista, kuten esimerkiksi kaikenlaista finnien etnistä syrjintää ”positiivisessa mielentilassa” edistävät äärinationalistiset svekomaanit.

      Svekomaanien isoruotsalainen äärinationalistinen aatesisar, PVL, on saatu kiellettyä. Etnistä syrjintää edellyttävän svekomaanipuolueen kieltoon saattaisi saada tukea Euroopan unionilta.

      1. Oho, tietoni olikin vanha.

        https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/pohjoismainen-vastarintaliike-saa-toistaiseksi-jatkaa-turun-hovioikeus-hylkasi-vaatimuksen-valiaikaisesta-toimintakiellosta/

        ”Pohjoismainen vastarintaliike saa toistaiseksi jatkaa – Turun hovioikeus hylkäsi vaatimuksen väliaikaisesta toimintakiellosta
        Hovioikeus katsoi, ettei uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen väliaikaisella toimintakiellolla olisi vaikutusta, koska kyseessä on rekisteröimätön yhdistys. Varsinainen lakkauttamisasia käsitellään myöhemmin. Väliaikaista toimintakieltoa vaati Poliisihallitus.”

      2. Lopeta Savikivi tuo höpötys, jolla ei ole mitään pohjaa ja yhteyttä näihin asioihin. Onkohan tuohon svekomaani-pakkomielteeseen jotain tepsivää lääkettä ?

        1. Et ymmärtänyt ajatusta. Ajatus on se, että svekomaanit ovat yli sata vuotta hajoittaneet valtakuntaa sisältä päin. Vuonna 1918 se johti svekomaanien ”kahden eri rodun väliseen sotaan”.

  11. ”Kun liittyi punakaartiin ja otti aseen käteensä Vapaussodan aikana syyllistyi rikokseen, josta normaali rangaistus oli kuolemantuomio.”

    Noin voi joku tietenkin ajatella.

    Ongelma on vain siinä, että teloitetuksi joutui myös sellaisia, jotka eivät aseeseen tarttuneet. Teloitetuksi joutui myös pelkän punakaartilaiseksi epäilyn perusteella. Esim. sukulaisuussuhteeseen perustuen.

    Tämän lisäksi vankileireillä kuoli lukemattomia ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä aseellisen toiminnan kanssa.

    1. Teloitettiin kostona työväkeä oli osallistunut tai ei, samoin teki punaiset sodan alussa kun kostivat heitä huonosti kohdelleita herroja

  12. Vääryyksiä todellakin tapahtui puolin ja toisin. On myös niin, että kosto on motivaattorina erittäin huono. Se johtaa tekoihin, joita ei voi mitenkään puolustella.

  13. Esimerkiksi 10.3.1918 on ilmeisesti tapahtunut Harmoisten kylän hujakoilla tällaista:

    ”Edellinen joukko kohtasi edetessään ammuntaa eräästä punaisten sairaalaksi järjestämästä rakennuksesta. Se valloitettiin, ja kun vuoteista tavattiin ihka terveitä aseistettuja miehiä, tehtiin näistä lyhyt loppu. Sen jälkeen joukkue jatkoi marssiaan Torittuun …” (Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 92)
    Lienet kykenevä todistamaan tämän vääräksi Karjalainen, mutta eiväthän nämä ampujat mielestäsi mitään väärää tehneetkään…

    1. Edelleen… Kai Donner istui Helsingin Pohjoisrannassa, jossa kirjoitteli sitä, mitä hänen ruotsinkieliset valkoiset sotaherransa syöttivät. Hän vain teroitteli kyniään.

      Aamulehden juttusarjassa, jonka puolueettomat historiankirjoittajat ovat tehneet on niin paljon ristiriitaisuuksia vrt. Donnerin teksteihin, että Donnerin tekstit voi vetää vessanpyttyyn.

      Lukekaa nyt tämä edes:

      http://www.iltalehti.fi/muutlajit/201803292200842039_nx.shtml

      1. ”- Dagmar Aaltonen on kertonut, että naissairaanhoitajistakin jätettiin eloon vain ne, jotka osasivat ruotsia. Aaltosen mukaan armahdus koski yhtä muuta sairaanhoitajaa, sanoo Liukkonen.”

        Taisi Pihkala olla Lipposen Paten linjoilla. Hieman jälkeenjäänyt Lipponenhan on sitä mieltä, että ruotsin kieli kuuluu suomalaisen identiteettiin. Pihkala itsehän puhui nimestään huolimatta ruotsia kuin hevonen.

        1. Joka tapauksessa Pihkala teki paljon työtä tuon sodan jälkeen Suomen suojeluskuntien ja urheilun hyväksi. Joten olisi ollut vahinko, jos olisi ampunut vahingossa itsensäkin.

  14. Ja Putkinen se väittää, että kipusiskot olivat aseellisia kapinoitsijoita hoitaessaan haavoittuneita. Mitähän hän vielä tuo Putkinen keksii.
    Kaikki on ilmeisesti Putkiselle sallittua, jos vaikka kynnys oli maalattu ruskeanpunaiseksi. Ei kun nappi otsaan. Onkohan tuolla Putkisella kaikki ihan ”kotona” ?

  15. Ei tainnut Pihkala tulla hillumaan Kuhmalahden toiseen päähän, missä kanttori Hurstinen harsi kokoon niin punaisia kuin vaaleitakin. Jaa niin, ehkä Pihkala kävi tekemässä kanttorille ruotsin kielen kokeen ja tulos oli luultavasti positiivinen. Hurstinen siis todennäköisesti kuoli suomalaisen identiteetin omaavana joskus myöhemmin Lipposen Patenkin mielestä, jos kysyttäisiin. Pankaas soitellen!

  16. Vieläkö tämä punapropaganda jatkuu? Ja vieläkö marxismilla itsensä myrkyttäneet ovat olevinaan tietämättömiä bolsevikkipuljun pääorganisaattorin Leninin merkittävästä osuudesta siihen, että Suomessa syttyi sisällisota.

    Sisällissota on sodista julmin ja valkoiset syyllistyivät enemmän julmuuksiin kuin punaiset, koska voittivat sodan. Jos punaiset olisivat voittaneet sodan, jälki olisi ollut vielä rumempaa (Esimerkiksi kirjat ”Vankileirien saaristot ” ja ”Kommunismi musta kirja”- ; miksi Suomessa olisi kehitys ollut muka sen parempaa kuin muuallakaan missä kommusmin nimissä kiväärien ja pistimien avulla rakennettiin kommunsmia).

  17. Onneksi on riippumattomia tutkijoita ja historian asiantuntijoita, joihin verrattuna täällä yhden äänen totuutta, voittajien ”totuutta” , julistavaa voi vain sääliä.

  18. Putkinen pelkää moniäänistä totuutta.

    Olen esittänyt lähteesi olevan epäluotettavia vrt. puolueettomat ja riippumattomat historioitsijat niin kuin on Aamulehdessä esitetty koko kuukauden aikana.
    Miksi et uskalla kenenkään kyseenalaistaa. Nuo poistot kertovat jostakin ?

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *