Viinaa pörssiin

Altia suunnittelee listautumista pörssiin.
Valtio kolmannekseen omistuksesta?
– Ei sitten osata valtio-omistuksella hoitaa edes viinaa
ja sekin firman tuotto jaetaan pörssikeinottelijoille.
– Jatkossa viinaa Virosta yhä enenevässä määrin,
mutta mistä valtio saa rahaa pussin pohjalle
jos kaikki myydään ja vielä verojakin alennetaan?

6 vastausta artikkeliin “Viinaa pörssiin”

  1. Aiheesta IS tänään.
    Lintilän uskoon en usko.
    Jollakin aikavälillä tuotanto tulee siirtymään Suomesta
    ja ohran viljelijöille käy ohrasesti.

  2. Yle- uutisissa väitettiin osake- enemmistön jäävän valtiolle. Mikäs sen helpompaa rahaa tulevaisuudessa on, kuin nostaa osinkoja yrityksestä. Satoja miljoonia osinkoeuroja nostaa valtio nyt jo eri yrityksistä.

    Nyt osakekaupoille Roviosta, kautta-aikain suurin pudotus osakkeen hinnassa, lähes 50%.

  3. Ennen on mennyt raha pörssistä viinaan ja nyt olisi mahdollisuus saada rahaa viinasta pörssiin 😉

  4. On tää kummaa veivaamista ensin vaaditaan alkoholia vapaaksi, ja sitten kun tehdään siitä vapaata ei sekään ole hyvä juttu lainkaan . terv tepivaari

  5. Ei mielestäni pöllömpi idea, valtion suojatyöpaikka monopoleihin liittyy aina mahdollisuus että tehokkuudessa parantamisen varaa, puuttuu porkkanatkin, ei ole kirittäjiä.

  6. Myllymatti ei mulla ollut prössiä vastaan mitään ihmettelin sitä kun jotkut on ollut purkamassa mm alkon monopolia, jota on vaadittu kautta aikain .
    Nyt kun se tulee vapautumaan prössin kautta ei sekään kelpaa ja se vaikuttaa varmuudella myös hinta tasoon alkossa .
    Minulle se ei vaikuta suvee eikä talvee . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *