Pelejä pelattaessa tarvitaan pelivälineitä. Puolueiden käydessä poliittista peliä, ihmiset ovat pelivälineitä. Peleihin on laadittu säännöt joita tuomarit yrittävät valvoa otteluiden aikana. Poliittisessa pelissä perustuslaki on sääntö numero yksi, jonka puitteissa puolueet kisailevat. Päätuomareina ovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.
Pelaajat arvostavat pelivälineitään, oli sitten kyseessä pallo, kiekko tai shakki-nappulat. Puolueiden käydessä poliittista peliä, peliväline (ihminen) on hiekkasäkki, vailla kunnioitusta, jota on lupa potkia ja hakata. Hallituspuolueilla on aina kotikenttäetu. Sen peliä vastustajaan nähden katsotaan herkemmin läpi sormien.
Kuluvalla hallituskaudella peli on ollut kovaa ja raakaa, pelivälinettä (ihmisiä) on riepoteltu mielin määrin, pääasia on ollut päästä voittajana maaliin. Pelin alussa hallitus asetti esim. työllisyystavoitteeksi 72 % työllisyyden. Tuolla osa-alueella, peliä on pelattu tosi räikeästi ja halpamaisesti. Keinoja kaihtamatta, vailla inhimillisiä ja moraalisia arvoja, hallitus on jyrännyt pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja muut vailla työtä olevat. Kannattajat, elinkeinoelämä ja oikeistolaiset tahot vaativat ns. verta pakkiin. Poliittisessa pelissä sääli on sairautta tai muuten kannattajat katoavat muihin puolueisiin ja uusiin yrittäjiin.
Sotepelissä käydään oikealla laidalla kovaa vääntöä. Ihmisten terveys, sairaudet ja hädät ovat toisarvoisia, sääntöjä rikotaan minkä ehditään kun tuomarin silmä välttää, oikeaa laitaa viilettäessä kohti valinnanvapautta. Pääkatsomossa terveysjättien edustajat kannustavat ja taputtavat käsiään sekä lopulta palkitsevat kokoomuksen parhaana sotepelin pelaajana. Pelivälineestä (ihmisistä) kukaan ei piittaa, ei kanna huolta, kyyhöttäköön kentän laidalla murjottuna.
Puolueiden käymä poliittinen peli on siitä erikoista, että peliväline (kohderyhmät) vaihtuvat ja niitä kierrätetään. Nykyisellä hallituskaudella pelit eivät totta tosiaan ole olleet tylsiä. Pelikentälle potkittaviksi ovat päässeet opiskelijat, työttömät, työläiset, eläkeläiset, vammaiset ja kaikki muut pienillä tuloilla kituuttavat.
Ainoastaan suuromistajat ja suurpääoma ja rikkauksista nauttivat eivät ole päässeet mukaan yhteenkään peliin. Eivät tietenkään, sillä hehän ovat organisaatio joka poliittista peliä pyörittää, laativat säännöt ja valitsee kulloisenkin pelivälineen eli ihmisryhmän päähän potkittavaksi.
Kansalaiset, oletteko valmiita? Maakuntasarjapeliä hiotaan täyttä päätä osana sotepeliä. Sairailta ja hoitohenkilökunnalta vaaditaan rautaista terveyttä, jotta pelinappulana siitä pelistä jotenkuten ehjin nahoin selviää. Jos ehjin nahoin selviävät, voidaan valmentajakolmikon Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Sampo Terhon katsoa epäonnistuneen työssään ja kalossin kuvan odottavan piakkoin takapuolessa oikeistopuolueiden omistajilta.
Hjallis Harkimo on turhautunut. Hän on turhautunut siksi, että häntä ei ole riittävästi noteerattu Kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Hän on myös oman kertomansa mukaan turhautunut siksi, että päätökset tehdään pienissä klikeissä ei eduskuntaryhmässä, jossa ne pitäisi tehdä. Turhautuminen johti eroon eduskuntaryhmästä ja koko puolueesta.
Turhautuminen vaatii terapiaa. Harkimo on aloittanut terapian perustamalla yhdistyksen, jonka toivotaan kasvavan kansanliikkeeksi. Harkimon perustama yhdistyksen tarkoitus on muuttaa politiikan tekotapaa avoimemmaksi.
Harkimo oli myös tyytymätön Kokoomuksen aikaansaannoksiin Sipilän hallituksessa. Hänen mielestään Kokoomuksen olisi pitänyt tarmokkaammin ajaa talousliberalismin asiaa esim. paikallista sopimista työehdoista. Siitä päätellen Harkimon yhdistys tulee olemaan libealismin lipun kantaja. Minkälaisen liberalismin, sen aika näyttää.
Liberalismia on ennenkin ollut. Oli peräti Liberaalinen kansanpuolue, jolla oli kaksi kansanedustajaa yhden kauden. Sen pitemmälle se ei kantanut. Nyt on jo eräät tutkijat en nustaneet, että tuskin Harkimonkaan yritys onnistuu saamaan laajaa kansanjoukkoa mukaansa ja jää vain pienen porukan terapiaryhmäksi.
Hjallis Harkimo on tänään klo 10.05 TV 1:n ykkösaamussa haastateltavana.
Kriittisten arkkitehtien ”Suoja ry:n ”loistava juttu rakentamisen tasosta nyt ja silloin ennen. Toivottavasti linkki avautuu, mutta alla otteita jutusta. Arkkitehtien video heidän suunnittelemastaan ”oikeasta ”rakentamisesta on erinomaisen uskottava. Jos 100-v sitten rakennetut talot olisi rakennettu nykymetodein, ne olisi purettu jo 50- luvulla.
Otteita jutusta:
”Tänne he haluavat tulla: Helsingin Kasarmitorille.
Valtaosin 1900-luvun alun jugend- ja uusrenessanssitalojen ympäröimä tori ilmentää radikaaleiksikin kutsutuille arkkitehdeille Lars-Erik Mattilalle, Markus Heinoselle, Jonas Löfroosille, Ransu Heleniukselle ja Robin Landsdorffille siirtymää rakentamisen kultakaudesta rappioon.”
”Melkein kaikki Kasarmitorilla olevat talot on rakennettu yli sata vuotta sitten ja ne ovat pystyssä edelleen. Torin nuorin rakennus eli 1961 rakennettu entinen rakennusviraston talo sen sijaan purettiin muutama vuosi sitten, ja tilalle rakennettiin uusi”, Mattila sanoo.
”Arkkitehtuurissa on vallalla erittäin vahva käsitys siitä, että ajassa ei pidä mennä taaksepäin. Me emme penää mitään menneisyyteen palaamista vaan sitä, että talot rakennettaisiin kestäviksi todetuin menetelmin”, Mattila kertoo.
”Nyt käytetään hämmästyttävää määrää erilaisia rakennusmateriaaleja, joiden tarkkaa koostumusta, pitkäaikaiskäyttäytymistä ja yhteisvaikutuksia ei tunneta.”
Rakennustuoteteollisuudessa vallitsee tuotesalaisuus, joten on vaikeaa selvittää, mitä kaikkea nykyrakennuksiin päätyy.
”Ei oikeita puukerrostaloja ole tällä hetkellä olemassakaan. Nykyisissä puukerrostaloissa on puuta vain noin neljännes, loppu on esimerkiksi mineraalivillaa, kipsilevyä, tasoitetta, muovikalvoja, liimaa, maalia ja teippiä”, Mattila sanoo.”
”Arkkitehtien ”Suoja ry:lle” rakentamisen lähtökohta on kestävyys. Rakentamisessa tulisi pitäytyä yksinkertaisissa ja ympäristölle haitattomissa materiaaleissa: puussa, savessa, luonnonkivessä, kalkissa, lasissa ja teräksessä.”
Suomen hyvin pitkä, syvä ja synkkä suomettumisen kausi on vaikuttanut suomalaisten tietoisuuteen Suomen historiasta aivan murskaavasti. Suurella osalla suomalaisia on täysin virheellinen käsitys Suomen historiasta.
Suomettumisen aikana kehitettiin esimerkiksi valheellinen tarina kiltistä Leninistä, joka lahjoitti Suomelle itsenäisyyden ”hopeatarjottimella”. Kun sen valheellisen tarinan kanssa ei sopinut yhteen historiallinen totuus Suomen ja Venäjän välillä käydystä voitokkaasta Vapaussodasta (1918), niin sitä pahempi historialliselle totuudelle. Totuus piti unohtaa ja tosiasioista kertovat kirjat pistettiin kiellettyjen kirjojen luetteloon – niitä ei saanut olla luettavissa mm. kirjastoissa.
Kun Leninin Venäjä yllytti osan suomalaisista punaisista nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista Hallitusta vastaan Vapaussodan aikana ja aseisti kapinalliset, sekä pisti venäläiset sotilaat taistelemaan kapinallisten rinnalle Suomea vastaan – niin sekin punakapina piti sitten unohtaa ja kirjoittaa tapahtunut historia uusiksi (väärennetyksi).
Niinpä vielä nytkin yli neljännesvuosisata neukkulan kemahtamisesta ja 100 vuotta Vapaussodasta kirjoitetaan yleisesti jostakin kummallisesta kuvitteellisesta ”sisällissodasta”. Miettikääpä tarkkaan – jos olisi ollut sisällissota Suomessa, niin miksi ihmeessä piti solmia sen sodan rauhansopimus pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen Suomen ja Venäjän välillä?
Miksi ihmeessä jotkut yrittävät kaikkensa, että estettäisiin minua kirjoittamasta kylmiä tosiasioita Suomen Vapaussodasta (Suomen ja Venäjän välisestä sodasta 1918-1920)? Mikä on motiivi heillä jotka yrittävät estää tuomasta esiin historiallisia tosiasioita?
Jotkut asiat historiasta voivat olla kipeitä joillekin henkilöille – mutta eikö kuitenkin olisi parasta tuoda tosiasiat esiin kuin jurnuttaa niitä vielä 1000 vuotta eteenkin päin?
Minun kirjahyllyssäni on 250 hyllymillimetriä (melkoisen monta sivua) faktaa toteutuneesta Suomen Vapaussodan historiasta yhdessä kirjasarjassa Suomen Vapaussota I – VIII (1-8). Erittäin yksityiskohtaista historiaa. Sinä päivämääränä, joskus myös kelloaikana, se henkilö antoi sellaisen käskyn, sille joukko-osastolle. Seurasi sellainen taistelu sillä paikkakunnalla, sellaisin seurauksin. Kylmää faktaa – kuitenkin useilta tahoilta halutaan, että lopettaisin kirjoittamisen tosiasioista – miksi?
Ei kai vaan siksi, että haluavat, että imperialistinen roistovaltio Venäjä viimeinkin saisi valloitettua Suomen ”takaisin” orjuuteensa, vaikka Venäjä epäonnistui yrityksissään Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa?
Venäjä on valitettavasti erinomaisen hyvä informaatiosodassa demokraattisia maita vastaan.
Silloin tällöin ihmiset kertovat, että heidän sähköpostiinsa tulee valtavasti roskaposteja. Mitä lie se valtavasti, kai enemmän kuin paljon. Onhan niissä sitten poistamista ja samalla tietysti menee niitä tärkeitäkin terveisiä. Jos lähtee joskus kysymään, miksi et vastaa sanotaan ettei ole tullut. No, se siitä.
Minä olen niiltä aika hyvin säästynyt, jos päivittäin tuli viisi, niin se oli jo paljon. Nyt on siitäkin vähentynyt, ehkäpä tulee pari päivässä. Nyt ei tosin ole pariin päivään tullut muuta, kuin Aamulehden uutiskirje. Jos sitä nyt voi roskapostiksi sanoa.
Ei sillä, että niitä kaipaisin, se on pelkästään hyvä asia. Olen vaan ihmetellyt, onko robotit lähteneet hyvin ansaitulle kesälomalle.
Mitenkäs teillä muilla?
ylläpidon muokkaus: syystä tai toisesta tekstin perään tulleet hassut kontaktilomakkeet on poistettu. Leipätekstiin ei ole kajottu. -20.4. klo 21.18, Kyuu
Viikon verran tässä sivusta katsellut ja lueskellut.
Miten tämä sivusto on näin mennyt; ylläpidon ja moderoinnin vika ei tosiaankaan ole. Miten tämä sivusto on typistynyt sotiin, politiikkaan, rasismiin ja toistensa sättimiseen?
Ei kannata ihmetellä jos nuo pari naisedustajaa ovat jättäytyneet pois.
Miksi ei sivusto voi käsitellä elämän kysymyksiä edes hieman laajemminkin? Sotakin menettelee, harrastukset, ruuanlaitto ml, yhteiskunnallinen elämä, retkeily, luonto, ……onhan näitä.
Päivänpolitiikka on aina asiankohtainen, maailmanpolitiikkaakin voi käsitellä, omaamatta silti vain yhtä totuutta, ihan yksinkertaiset päivittäiset asiat; nekin olisivat kiinnostavia, miten kenenkäkin kannalta.
Viimeisenä sanoisin tämän blogistin sietokyvyn; liian helppoa on poistaa toisen kriittinen vastaväite, parempi olisi esittää toinen näkökanta; rikastaisi keskustelua. Kommentti ; ”minun blogillani et tämmöisiä sano”??
Kuitenkin, kun avauksen tekee, mielestäni silloin altistaa avauksensa ja mielipiteensä kaikkien kommentoitavaksi; miellytti tahi ei. Blogiavaus ei ole yksityisomaisuutta, tai voisi ollakkin, jos siihen lisäisi; ei kommentteja.
Toisaalta, jos sivustolla olisi mahdollisuus; vain samaa miltä olevat, ei huono mahdollisuus.
Mielestäni yhtä ainoaa totuutta ei ole, oli kyseessä historia tai nykypäivä. Aina löytyy erilaisia variaatioita, asiasta jos toisestakin.
Toivoisin tälle sivustalle vaikka ehkä hieman laajempaa aihepiiriä; silloin olisin ehdottomasti mukana.
Kysymyksessä ei ole lainkaan piiloseksiä vaan ihan oikeesti nyt olisi mukava tietää millä pallilla Hjallis aikoo jatkaa politikointia.
Kysymys kiinnostaa meitä poliittisesti kodittomia, jotka olemme huolissamme Suomen tulevaisuudesta. Vanhat puolueet eivät ole kyenneet uudistumaan ja siten vastaamaan ajan hasteisiin. Politiikka on muuttunut hyvin henkilökeskeiseksi ja tärkeitäkin ja suuriakin asioita päätetään pienissä piireissä kabinettien kätköissä. Eduskunnasta on tullut enemmänkin juttutupa ja kumileimasin.
Merkille pantavaa on, että Hjallis ei puhu uuden puolueen perustamisesta. Puolueilla on huono imago. Puolueiden hallitsevin kielteinen imago on se, ettö puolueet aina pettävät äänestäjänsä enemmän tai vähemmän. Hjallis on aivan oikein valinnut kansaliikkeen nimeksi sille mitä hän tavoittelee. Kansanliikkeellä on hyvä imago, siitä oli osoituksena Sauli Niinistön suuri vaalivoitto pressanvaaleissa kansaliikkeen nimissä.
Olen niin kauan seurannut poliitiikkaa, että uskallan ennustaa menestystä Hjalliksen kansanliikkeelle. Meitä on paljon, jotka olemme tyytymättömiä vanhojen puolueiden toimintaan. Erikoisesti suuret hankkeet, kuten sote -ja maakuntauudistus ovat niin suuria hankkeita, että ne pitää tehdä laajalla yksimielisyydellä, joka edellyttä parlamentaarista valmistelua. Ei voi olla niin, että hallitus, jonka tuorein kannatusmittaus osoittaa alle 40 prosentin kannatusta runnoo väen väkisin keskeneräisen suunnitelman eduskunnassa läpi. Ja vain valtapoliittisia tarkoituksia varten, koska soten alkuperäiset tavoitteet on jo aikoja sitten unohdettu.
On syytä toivottaa Hjallikselle kumppaneineen menstystä koota kansainliike pelastamaan Suomi. Meillä on myös EU-jäsenyys puntarissa nyt, kun Ranska ja Englanti puuhaavat EU:sta liittovaltion tapaista yhteisöä, jossa rahat ja velat olisivat yhteisiä. Se tietäisi meille suomalaisille elintason laskua ja hyvästejä hyvinvointi valtiolle.
Kun tai jos uusi kansaliike syntyy olen ansimmäisten joukossa liittymässä mukaan.
Suomen Armeijan Ylipäällikön kenraali Mannerheimin joukot oli jaettu kahteen eri armeijaan. Armeijoihin kuului perusyhtyminä rykmenttejä. Jääkärirykmentit oli sijoitettu periaatteessa jääkäriprikaateihin á kaksi rykmenttiä, mutta käytännössä siirreltiin rykmenttejä ja pataljoonia. 20.4.1918 mennessä myös suojeluskuntajoukoista piti olla muodostettu rykmenttejä. Lisäksi oli jalkaväkeä kaksi alunalkaen värvättyä krenatöörirykmenttiä, mutta niistäkin tuli täydennysten myötä vastaavia jalkaväkirykmenttejä.
Kenttätykistö oli ollut hyvin hajanainen ja heikkokin koko Vapaussodan ajan yksittäisiä neljän tai kahden tykin pattereita, jopa yksittäisiä tykkejä siellä sun täällä. Tampereen vapauduttua punaisten vallan alta siellä muodostettiin Jääkäritykistöprikaati melkoisen yhtenäisellä kalustolla kun Raudussa ja Tampereella saavutettujen voittojen kautta oli saatu vihollisilta sotasaaliina runsaasti hyvää tykkikalustoa. Jääkäritykistöprikaati jakautui esikuntaan ja kolmeen osastoon. Yhdessä osastossa oli kaksi nelitykkistä haupitsipatteria ja kahdessa osastossa molemmissa kaksi nelitykkistä 76 mm pikatykkipatteria. Jääkäritykistöprikaati lähti Tampereelta viimein 19.4.1918 Karjalaan[i]. Muutenkin tykistö pyrittiin järjestämään pääsääntöisesti nelitykkisiksi pattereiksi – järjestely sodan aikana, taistelujen kuluessa, ei kuitenkaan ollut helppoa.
Savon ja Karjalan ryhmistä (rintamista) muodostettiin Itäarmeija kenraali Löfströmin komentoon.
Itäarmeijan tehtävä
Itäarmeijan tehtäväksi tuli katkaista Laatokan lounaispuolella yhteys Suomen ja Venäjän välillä, sekä valloittaa Viipuri.[ii]
Suomen ja Venäjän välinen maayhteys piti saada katkaistua ihan ensimmäisenä toimena ”loppusodassa”, että Venäjä ei voi lähettää Suomen puolelle lisää joukkoja, eikä Suomen puolella olevat punaiset joukot pääse pakenemaan maitse Venäjälle. Silloin 100 vuotta sitten rautatiet olivat ehdottomasti varmin kuljetustapa – varsinkin jouduttaessa toimimaan kelirikon aikana – kuten nyt tapahtui.
Karjalan kannaksella oli kaksi rautatietä yhdistämässä Suomea ja Venäjää. Pohjoisempi Raudun kautta Käkisalmeen oli tiukasti suomalaisten hallussa Raudun eteläpuolelta. Eteläisempi rata Valkeasaari-Terijoki-Raivola-Viipuri taas oli tiukasti venäläisten ja punaisten hallussa – ja nämä tiesivät toki miten elintärkeä tämä Pietarin-Viipurin rata heille oli.
Ryhmä Ausfeld hyökkää rajalla
1. Jääkäriprikaatin komentaja eversti Ausfeld sai tehtäväkseen sulkea maayhteys Karjalan kannaksella välillä Laatokka-Suomenlahti. Eversti Ausfeldin joukot eivät kuitenkaan olleet hänen oma prikaatinsa, vaan erilaisia pataljoonia sieltä sun täältä.
Laatokan rannalla Metsäpirtin, Raudun ja Taipaleen hujakoilla oli puolustauduttava yhdellä pataljoonalla ja suojeluskuntajoukoilla siltä varalta, että Venäjä hyökkää.
Raudun-Valkjärven hujakoilta piti sen sijaan hyökätä railakkaasti Kivennavan suuntaan ja sieltä Raivolaan sekä Suomenlahden rannalle jättäen varmistusjoukkoja matkan varrelle niin että rajaseutu tulee tiukasti suljettua.
Kenraali Löfströmin käskyn 19.4.1918 klo 9 ap. mukaan Ausfeldin piti aloittaa hyökkäyksensä lounaaseen 20.4.1918, mutta Ausfeld otti ”varaslähdön” ja hyökkäsi jo 19.4.[iii]
”Kuitenkin oli eversti Ausfeld aloittanut hyökkäyksensä jo 19 p:nä. Karjalan 1. rykmentin komentajan majuri Elfvengrenin johtaman ryhmän, johon kuului mainitun rykmentin ohella 2. jääkärirykmentti (paitsi yhtä pataljoonaa) ja Karjalan ratsurykmentti (paitsi yhtä pataljoonaa) ja Karjalan ratsujääkärirykmentin 1. eskadroona, oli 19 p:n aamulla osittain hyökättävä vihollisen kimppuun Valkjärven eteläpuolella, osittain edettävä Kauksamon kautta Vuottaata kohti, Karjalan 1. rykmentin I pataljoonan puolustaessa asemia Valkjärvellä ja Kopolassa. Rajan turvaaminen Raasulin-Metsäpirtin kohdalla annettiin 4. jääkärirykmentin VIII pataljoonalle ja siellä oleville suojeluskunnille. Yksi pataljoona 2. jääkärirykmentistä oli ryhmänreservinä.
Valkjärven eteläpuolella olevaa aluetta vastaan asetettiin kaksi pataljoonaa, yksi kumpaisestakin rykmentistä, jotka kapteeni Hanellin komennossa huhtik. 19 p. etenivät Valkjärven (järven) eteläpuolella Valkjärven-Tarpilan maantietä kohti, jolle seuraavana päivänä taistelun jälkeen päästiin.
Aikaisin huhtik. 20 p:n aamuna hyökkäsi kaksi pataljoonaa kapteeni Kumlinin komennossa Lipolan seudulta Kauksamoon, missä punaiset kärsivät suuria tappioita, menettäen 4 konekivääriä varusteineen ja lähtien pakoon. Takaa-ajoon ryhdyttiin heti. Vuottaassa otettiin n. 30 vankia ja illalla saavutettiin Ahijärvelle Kivennavan kirkonkylästä pohjoiseen.
Majuri Elfvengrenillä, joka heikoin voimin seisoi rintamassa punaisia vastaan Valkiamatkassa (5 km. kaakkoon Valkjärven kylästä), oli aikomuksena 21 p. sitten kun Tarpila olisi vallattu, antaa Hanellin ryhmän hyökätä vastassaan olevan vihollisen selkään.
Kun kenraali Löfström sai ilmoituksen tästä, lähetettiin mainittuna päivänä klo 11,40 a.p. eversti Ausfeldille seuraava sähkösanoma: »Edetkää Raivolaan odottamatta Valkjärven taistelujen tulosta.» Armeijan komentajasta oli tärkeätä, että Ausfeldin ryhmä ei pysähtyisi – hyvin ymmärrettävistä syistä – suojaamaan yhteyksiään, vaan että se häikäilemättä, kootuin voimin veisi hyökkäyksensä päämaaliin, Raivolaan saakka. Kun kerran rautatie olisi valkoisten hallussa, voitaisiin rintamavastus molemmin puolin murtokohtaa, jollei vihollinen jo aikaisemmin olisi siitä luopunut, murtaa vaikeuksitta. Kuten Ausfeldin ryhmän toiminnan kuvauksesta (kts. edemp.) ilmenee, oli ryhmän komentaja jo omasta aloitteestaan ryhtynyt armeijan komentajan tarkoittamiin toimenpiteisiin.
Aikaisin aamulla huhtik. 21 p:nä valtasi kapteeni Hanell Tarpilan kiivaiden taistelujen jälkeen, joissa vihollinen menetti jokseenkin tarkoin koko elävän voimansa sekä 2 konekivääriä, ja pääsi etujoukkoineen illalla Kivennavan pohjoispuolelle. Tästä tärkeästä tienristeyksestä oli vihollisen aikaisemmin päivällä karkoittanut Kumlinin ryhmä, jolloin m.m. 7 konekivääriä joutui valkoisten käsiin.
Kun Valkiamatkassa olevat punaiset saivat tiedon valkoisten etenemisestä, lähtivät he pakokauhun valtaamina pakenemaan Perkjärvelle päin.
Kivennavan seudulle kokoontui huhtik. 21 p:n kuluessa koko Ausfeldin ryhmä lukuunottamatta yhtä (Sihvosen) pataljoonaa, joka yhä puolusti rintamaa Punnusjärven länsipuolella, ja pitkin rajaa Lipolan itäpuolella ryhmitettyjä joukkoja sekä osaa tykistöstä, joka kelirikon vuoksi ei ennättänyt perille. Voimat jaettiin kolmeksi rivistöksi, joista kukin käsitti kaksi pataljoonaa varusteineen. Yhden rivistön oli määrä hyökätä päävoimillaan Uudellekirkolle ja pienemmällä osastolla Kuuterselkää vastaan, toisen rivistön oli edettävä Raivolaan ja Puhtilaan sekä kolmannen Jäppilän kautta Terijoelle ja siitä itään rajalle. Ratsuväen pääosan oli edettävä Inoon päin ja yhden pataljoonan oli jäätävä Kivennavalle ryhmänreserviksi. Lisäksi jäi yksi pataljoona Orjatsaareen. Aikaisin huhtik. 23 p:nä oli hyökkäys pantava käyntiin.
Oikeanpuoleinen rivistö saapui päivän kuluessa ainoastaan Liikolaan, keskimmäinen majuri Stahelin komennossa valtasi verisen taistelun jälkeen Raivolan ja vasemmanpuoleinen rivistö majuri von Bonsdorffin komennossa valloitti Kuokkalan.
Eversti Ausfeld oli siis voimalla ja tarmolla ja määräaikana suorittanut saamansa tehtävän.”[iv]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927
Lisätietoja
Ausfeldin ryhmän vahvuus oli operaation alkaessa noin 4000 miestä.[v]
”Saatujen tietojen mukaan – niitä tuli m.m. Pietarista, jonka kanssa salaisia teitä pitkin oltiin jokapäiväisessä yhteydessä – olivat vastustajan voimat muutamia päiviä aikaisemmin ryhmitetyt seuraavalla tavalla. Inossa oli 800 venäläistä, Härkölässä 100 ja Puumalassa sekä Humaljoella suunnilleen yhtä monta miestä, nekin venäläisiä. Koivistossa oli n. 400 miestä sekä konekiväärejä. Paitsi rataa pitkin huvilapaikkoihin sijoittuneita pienempiä punakaartilaisosastoja oli Raivolan Sahakylän sillan luona 40 miestä sekä 2 konekivääriä ja Perkjärvellä 2 tykkiä ja jonkun verran enemmän miehiä. Pitkin rintamaa oli Hotakassa ja Muolaassa 350 m, 3 konekivääriä, 1 tykki, Ilveksestä-Kangaspeltoon 200m., 1 kk., Kyyrölässä 50 m., 1 kk., Kuusassa 400 m., 2 tykkiä, 4 kk., Punnuksessa 100 m, 1 tykki, 1 kk., Saavolassa 100 m., Valkiamatkan-Suontaan seuduilla 700 m., 8 konekivääriä, 5 tykkiä ja Kauksamossa 500 m. konekivääreineen. Lisäksi oli raasulin eteläpuolella yli 2000 venäläistä, joilla oli kymmenittäin konekiväärejä sekä muutamia tykkejä ja Metsäpirtin eteläpuolella samoin verrattain paljon väkeä. Lisäksi oli eversti Svetshnikovin toimesta koottu Lempolovon aseman luo 3000 venäläistä, joiden aikomuksena kerrottiin olevan ryhtyä punaisia tukemaan, ja Toksovossa väitettiin olevan yhtä paljon venäläisiä. Kaiken lisäksi tiedettiin, että lähempänä Suomenlahden rannikkoa oli huomattavia venäläisiä sotavoimia ja lopuksi oli vastustajalla panssarijunia Rajajoen-Viipurin rataosalla.”[vi]
”Peräytyvä vihollisosasto, suurimmaksi osaksi venäläisiä, saavutettiin Sudenojalla ja pakoitettiin taistelun jälkeen hurjaan pakoon Kangaspeltoa kohti. Kauempana sulkivat perääntymistien kuitenkin jääkärimajuri Savoniuksen joukot (Wilkmanin ryhmän vasen sivusta), jotka 24 p:nä iltapäivällä valtasivat Hotakan. Karikosken ahdistaessa selkäpuolelta ajautui perääntyväin pääjoukko, turhaan yritettyään murtaa Savoniuksen rintamaa, huhtik. 25 p:nä Muolaanjärven jäälle, missä se suurimmalta osaltaan tuhoutui.”[vii]
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 87
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 172
[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 191
[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 191-192
[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 227
[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 227-228
[vii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 241
Kyseessä on amerikkalaisen miljardöörin rahoittama kansainvälinen testi, jossa selvitetään psykoosisairauksien periytyvyyttä. Saatujen tietojen pohjalta voidaan tulevaisuudessa kehittää nykyistä perempia hoitoja.
Siis, suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus eli SUPER on osa laajaa kansainvälistä geenitutkimusta. Tutkimuksen onnistumisen kannalta on tärkeää saada Suomestakin yli 10 000 osallistujaa jotka sairastavat, tai ovat sairastaneet psykoosisairauden.
Minulle asia oli helppo, kun tutkimuspaikka oli tuossa lähellä Päijät- Hämeen keskussairaalan psykiatrian osastolla.
Otettiin verikoe dna: ta ja biopankkia varten. Mitattiin pituus, paino ja vyötärönympärys. Lisäksi tuli täyttää muutama lomake joissa kysyttiin lääkitykset ja lääkityksen sivuvaikutukset(esim lähimuistiin), yleiset elintavat, alkoholinkäyttö, tupakointi, huumeet ja huumeita vastaavien lääkkeiden viihdekäyttö ym ym. No minulla onneksi vain tupakka ja olut noista paheista.
Palkinnoksi testistä jokainen saa 20 euron lahjakortin. Omani käytin jo tänään s-markettiin ruokaostoksiin.
Olen mikroyrittäjä, eli 2-9 hengen firmaa pyöritän. PAM:n Ann Selin tuntee minut hyvin. Hän tietää että elämäntehtäväni on antaa potkuja ihmisille. Hän epäilemättä sanoo niin koska se on hänen tapansa etsiä rakentavia ratkaisuja työelämän haasteisiin. Kovin suruisaa on tämä ratkaisukeskeisyys täältä päin kuunnellen.
Mitä olen sinulle tehnyt?
Haluaisin kysyä henkilöiltä kuten Selin tai Antti Rinne ihan suoraan: mitä olen teille tehnyt ansaitaksenne vihanne? Ihan oikeasti nyt, kertokaa mitä olen tehnyt. Jos virhe on minun, pyydän taatusti anteeksi ja korjaan virheeni. En kuitenkaan ole vakuuttunut että ansaitsen joka ikisessä haastattelussa ilmenevän rankan kiusaamisen minua ja kanssayrittäjiä kohtaan. Tämä tuskin edes liittyy siihen että AY-liikkeen pitää aina herjata firmoja, koska käsittelette suuryrityksiä paljon pieniä kohteliaammin. Nimenomaan pien- ja mikroyritykset ovat vihan kohteenne. Toistan kysymykseni: miksi?
Taatusti kritisoin ilmaisutyyliänne sekä sanomaanne ja mielestäni perustellustikin, mutta en henkilöä. Uskon todellakin että Selin tekee kovaa työtä ja hänellä on paitsi loistava osaaminen, myös vilpitön tahto parantaa jäsentensä asemaa työmarkkinoilla. Tiedän että AY-liikettä tarvitaan yhteiskunnassa. En kyseenalaista asemaanne tai puheoikeuttanne, kyseenalaistan vain vihanne. Kyseenalaistan vihan tuoman hyödyn. Tiedän että haluatte korjata havaitsemianne ongelmia ja se on erinomainen tavoite, mutta minä en ole Juha Sipilä. Sipilä on vaikeuttanut pienyrittäjien arkea lukuisin eri tavoin. Osutte omaan maaliin jos uskotte minua lyömällä Sipilää kiusaavanne.
Potkitaanko siis?
Palataanpa otsikkoon. Yrittäjän suurin tehtävä ja ilo elämässä ei ole potkia ihmisiä pois. Potkujen antaminen on ikävää ja masentavaa eikä sitä halua tehdä kuin pakon edessä. Jos talous on tiukalla, lasken omaa palkkaani pienemmäksi ennen potkujen antamista ja olette tervetulleita varmistamaan asian. Tällä hetkellä työtä on ja haluan pitkäjänteisiä työsuhteita, koska ainakin tällä alalla menee ensimmäinen puoli vuotta pelkästään työtehtävien yksityiskohtien sisäänajoon. Siinä Selin on oikeassa että yrittämiseen kuuluu riskejä. Me laskelmoimme riskejä. Jos riski on liian suuri, emme ota sitä. Työntekijän palkkaamisessa on todella suuria riskejä joskin mielestäni ne liittyvät alati kasvavaan byrokratiaan ja pykäläviidakkoon eivätkä irtisanomisen muodollisuuksiin.
Arvon AY-aktiivit, tiedämme kaikki ettemme elä enää siinä ajassa jossa järjestönne muovautuivat nykyisiin asemiinsa. Maailma on muuttunut ja meidän on muututtava mukana. Muutos tekee kipeää. Jos voisitte hetkeksi aikaa tulla rakentamaan siltoja, keskustelemaan pienten yrittäjien kanssa ja ymmärtämään mitä ajamme takaa, teillä olisi enemmän tietoa. Tieto on valtaa. Ymmärtäisitte, että se mitä EK:n porsastelijat julistavat ei ole sitä mitä me teemme tai haluamme. Ymmärtäisitte paremmin mistä kenkä puristaa ja että pääosa näistä ei ole missään ristiriidassa tavoitteidenne kanssa. Ennen kaikkea ymmärtäisitte että julkisuudessa tappelevat periaatteet, eivät todelliset asiat. Tällä hetkellä luottamus rapautuu kiihtyvään tahtiin ja alati kasvava uhkailu on mitä tehokkaimpia keinoja luottamuksen tuhoamiseen.
Toivo lähtee pohjalta
Minun ja muiden yrittäjien on tehtävä monia kipeitä kompromisseja jotta työn sopimiseen liittyvä keskusteluilmapiiri voisi tervehtyä. Samaa vaaditaan työntekijäpuolelta. Nykyinen sopimustilanne on yksinkertaisesti liian kaukana tosielämästä jotta pieni pilkunviilaus auttaisi paljoakaan. Suurimmat kompromissit on kuitenkin tehtävä lainsäätäjien toimesta eduskunnassa. Jotenkin ounastelen että niissä olemme kovin samoilla linjoilla, emme vihollisia. Asiat kuten veronkierto, kansanterveys tai kannustinloukut ovat yhteisiä ongelmiamme.
Viisaus alkaa ymmärryksestä ja sitä voi kasvattaa pitämällä mielen avoimena. Olen surullinen alati kasvavasta vihasta jota suuntaani kohdistuu. En kuitenkaan voita mitään polttamalla siltoja. Pahimman epätoivon hetkellä on myös toivolla suuret mahdollisuudet. Voisimmeko etsiä tätä toivoa yhdessä? Emmekö yhdessä olisi vahvempia isojen haasteiden edessä?
