Pääministeri on yllättäen vaihtunut

Juha Sipilä ei ole tänään enään pääministerimme, vaan pääministerinä on Jussi Niinistö (sininen loikkari). Hiukan ”sotahullu” Niinistö oli pääministerin viime viikon maanantainakin, kun maassamme tehtiin maailmahistoriaa kahden suurvallan päämiehen pitäessä palaveriaan Helsingissä.

Niinistön tapauksessa on ainoastaan kysymys lomatuuraamisesta, kun Sipilänkin täytyy saada lomaa laskeakseen rahojaan.

Mutta entäs siten, jos sattuisi niin hullusti, että Niinistön ollessa pääministerinä sattuisi jotain todella suurta ja merkittävää esim. tasavallan presidentti estyisi jostain syystä hoitamasta tehtäviään. Sellaisessa tapauksessa pääministeri tuuraa presidenttiä. Tulisiko Jussi Niinistöstä silloin myös tasavallan presidentti? Ei ainakaan tarvitse vaihtaa sukunimeä ulko-ovessa.

Jussi Niinistö on sellainen totisen torven soittaja. Hän ei paljon hymyile ja miksi hymyilisi, kun ei ole mitään mille hymyillä. Sinisten kannatus on vaivaiset yksi prosentti. Vaalit lähestyvät ja paikka eduskunnassa on katkolla. Jussi Niinistöllä on kyllä mahdollisuuksia, mutta ei Sinisissä, vaan Kokoomuksessa.

Kunhan eduskunta palaa kesälomilta, niin sitten alkaa tapahtua. Odotettavissa on loikkareiden ajat, kun sinisten porukka hajoaa eri puolueisiin, osan lopettaessa politikoinnin kokonaan kyllästyneenä politiikan raadollisuuteen.

Tämä oli niitä Ragge-velhon turinoita, joita täällä jo ehdittiin kaivata.

 

5 vastausta artikkeliin “Pääministeri on yllättäen vaihtunut”

  1. Niinistöt portinvartijoina : Ei paha,itse en puhuisi vielä ”sotahulluudesta” vaan maamme turvallisuudesta !

    Erimieltäkin saa olla !

    1. Ei Sauli Niinistö ole ”sotahullu”. Tuskin Ville Niinistökään.

  2. Eiköhän siinä J Niinistössä joitain oireita ole kun tyrkyttää suomalaisia varusmiehiä tykinruuaksi jonkin suurvallan hankkeisiin?

  3. Aiempien puoluekokousten tuloksena Niinistöstä tuli PS:n kakkosviulisti ykkösviulisti Soinin jälkeen.

    Mutta Soini olisi varmaan halunnut puheenjohtajistoon mieluummin ulospäinsuuntautuvamman tyypin, esimerkiksi Sampo Terhon.

    Niinistö jäi Soinin sakkiin luullakseni siksi, että hän koki puolustusministerin toimen elämäntehtäväkseen.

    Niinistö varmaankin tulisi ensi vaaleissa PS:n ehdokkaaksi siinä tapauksessa, että se toisi hänelle mahdollisuuden jatkaa puolustusministerinä.

    Niinpä hän pyrkinee kokoomuksen ehdokkaaksi, jos se toisi mukanaan paremmat mahdollisuudet puolustusministerin tehtävään.

    ———————————–

    Sinisten ja PS:n pitäisi äänestävää yleisöä ajatellen mennä vaaleihin vaaliliittona, sillä aatemaailmat kohtaavat yhä edelleen. Tässä tapauksessa PS:n tukisäätiön varat voitaisiin käyttää sopuisasti vaaliliiton hyödyksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *