Hyvä Trumpin USA!

USAn presidentti on viime päivinä allekirjoittanut hyviä lakeja.

Nord Stream 2

USA asettaa sanktioita Venäjän ja Saksan välisen kaasuputken rakentajayrityksille – putken rakentaminen on keskeytetty. Se kaasuputki lisäisi EUn riippuvuutta imperialistisesta roistovaltiosta Venäjästä – kun päinvastoin pitäisi vähentää riippuvuutta Venäjästä. Valitettavasti Saksalla ei ole ollut ”munaa” luopua Nord Streamista, joten tarvittiin USA avuksi.

Kiina, Taiwan, Hongkong

Trump allekirjoitti USAn puolustusmäärärahoista päättävän lain. Siinä laissa USA ”sitoutuu” auttamaan Taiwania puolustamaan itseään Kiinan hyökkäykseltä.

Samoin USA auttaa Hongkongin demokratialiikettä ja esittää huolestumisensa siitä miten Kiina kohtelee uiguurivähemmistöään ja miehittämänsä Tiibetin tiibetiläisiä.

Kiina tietenkin on jo esittänyt vastalauseensa ”sisäisiin asioihinsa puuttumisesta”.

 

Hyvä Trump!

24 vastausta artikkeliin “Hyvä Trumpin USA!”

  1. Trumpin iso lupaus oli ettei USA ole enää maailmanpoliisi. Nyt näyttää vähän eri linjalta.

    Ehkäpä Trump ”palaa tuttuun malliin” siis. Aika näyttää miten menee.

    1. USA joutuisi joka tapauksessa pelastamaan Euroopan Venäjältä sotilaallisestikin. Hyvä, että näyttää tahtoaan jo ennen laukaustenvaihtoa.

  2. Se putki alka aa olla pääosin valmis. Hyvä on tässä vaiheessa laittaa sanktioita. Suomalainen Fortumkin mukana putkihommissa. Euroopan energiahommat kuuluu Euroopalle-USA voi hoitaa omansa. Kyllä ne sen putken loppuun asti tekevät. Hyvä on hölistä Taiwanin tai Hongkonkin puolesta. Tositoimissa USA ei Kiinaa vastaan asetu. En kuulu Kiinan enkä Venäjän kannattajiin. USAn puheet on puheita.

    1. Sitä minä en tiedä kenen agentti Trump on. Moitin Trumpia silloin kun siihen on minusta aihetta ja vastaavasti kiitän Trumpia silloin kun siihen on minusta aihetta.

  3. Saksa pelaa kaksinaamaista peliä – se vaatii Krimi-pakotteiden jatkumista, mutta tukee Venäjän (samalla omaa) taloutta lisäämällä kaasun tuontia Venäjältä.

    Blogin avauksesta:

    Nord Stream 2

    USA asettaa sanktioita Venäjän ja Saksan välisen kaasuputken rakentajayrityksille – putken rakentaminen on keskeytetty. Se kaasuputki lisäisi EUn riippuvuutta imperialistisesta roistovaltiosta Venäjästä – kun päinvastoin pitäisi vähentää riippuvuutta Venäjästä. Valitettavasti Saksalla ei ole ollut ”munaa” luopua Nord Streamista, joten tarvittiin USA avuksi.

  4. Lisää Nord Stream 2:sta (Tällaistako on EU:n toiminta?)

    https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/kiistelty-tekijanoikeusdirektiivi-hyvaksyttiin-vaikuttiko-kaasuputki-paattajiin-6762124?utm_source=Tivi_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Tivi_Uutiskirje
    26.3.2019

    Kiistelty tekijänoikeusdirektiivi hyväksyttiin – vaikuttiko kaasuputki päättäjiin?
    Tiistaina EU-parlamentissa hyväksyttiin kiistelty uusi tekijänoikeusdirektiivi. Kaksi vuotta kiistakapulana ollutta direktiiviä kannatti 348 edustajaa, 274 puolestaan vastusti sitä.

    Saksalainen sanomalehti Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) kirjoittaa, että Ranskan ja Saksan poliitikot ovat erikoisella tavalla paketoineet asiassa yhteen Nordstream 2 -kaasuputken ja tekijänoikeusdirektiivin tuen.

    FAZin selvityksen mukaan Saksa antoi tukensa tekijänoikeusdirektiivin kiistellyimmille artikloille 11 ja 13, jos Ranska puolestaan tukee Nordstream 2 -kaasuputkea Venäjältä Saksaan.

    Mitä tekemistä kaasuputkella sitten on tekijänoikeusdirektiivin kanssa? Ei mitään. Jos saksalaislehden selvityksen tiedot pitävät paikkansa, se kertoo asiassa käydystä kovasta poliittisesta väännöstä, sillä Nordstream 2 -kaasuputki on arviolta 11 miljardin dollarin hanke.

    FAZin jutun nosti esille saksalainen vihreiden ryhmän parlamentaarikko Julia Reda, joka on ollut EU-parlamentissa voimakas tekijänoikeusdirektiivin vastustaja.

    1. Suomeksi sellaista toimintaa kutsutaan lehmänkaupaksi. Sinä saat jotakin jos, ja sitten minä saan jotakin.

      Kannattaa muistaa, että Venäjällä Nord Streamia ”vetää” Saksan entinen liittokansleri Schröder (demari), joka on venäjämielinen punikki. Saksan liittopresidenttinä on toinen venäjämielinen punikki Steinmeier (demari). Ranskan presidentti Macron taas on ”entinen” sosialisti ja vaikuttaa kovin Venäjää sympatisoivalta.

  5. Kaipa Nord Stream 2 kuitenkin valmistu jotenkin.

    Täytyy ihmetellä EU-maiden epämääräistä yhtenäisyyttä. Suomen pankkien piti lopettaa [silloin] venäläisten omistaman Helsingin telakan ja Jokerien rahaliikenteen hoitaminen EU:n vaatimuksesta.

    Pitäisikö nyt kysyä mitä nämä asiat kuluvat Brysselin poppoolle? – niin, niin Venäjän sanktiot Krimin valtauksen vuosi.

    Voidaan myös miettiä mitä maat EU:ssa alun perin kärsivät näistä sanktiosta ja vastasanktioista – ei Saksa eikä Ranska, vaan Suomi, Puola, Unkari ..

    *
    https://www.talouselama.fi/uutiset/nord-stream-2-pakotteet-saivat-trumpin-allekirjoituksen-eurooppalainen-rakentaja-lopetti-rakennustyot-heti/2b8b01df-38b5-46ae-8729-d098348edd66
    21.12.2019

    Nord Stream 2 -pakotteet saivat Trumpin allekirjoituksen – eurooppalainen rakentaja lopetti rakennustyöt heti

    Venäjältä Saksaan kulkevan kaasuputken oli määrä valmistua parin kuukauden sisällä.

  6. Saksan pitäisi rakentaa runsaasti lisää ydinvoimaa, eikä ostaa Venäjältä kaasua – mutta saksalaiset idiootit ovat luopumassa ydinvoimasta ja hirttävät itsensä yhä enemmän imperialistisen Venäjän energiatoimituksiin. Grrr…

  7. Saksa saa loistavasti kaasua ja öljyä muualta kuin Venäjältä tarvittaessa. Kuten muutkin Euroopan maat. Ne ei ole riippuvaisia ”ryssistä”. Otetaan niin kauan kuin saadaan. Jaa kyse onkin, että ei passa ”ryssille” antaa kaasu tai öljyrahoja. Olkoon ilman ja pysyköön köyhänä. Suomi ostaa liki kaiken öljyn ”ryssiltä”.

    1. Sekin on totta, että imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle ei pitäisi lapioida lännestä rahaa. Venäjä on demokraattisten länsimaiden vihollinen ja käyttää saamansa rahan varustautumiseen hyökkäyssotaan länsimaita vastaan.

      Tässä kaasuputkiasiassa pihvi on kuitenkin siinä, että Saksan riippuvuus Venäjästä kasvaa. Yhä hankalampi laittaa Venäjälle sanktioita kun Venäjä hyökkää vaikkapa Viron kimppuun.

  8. Jos Keski-Euroopan maiden energiatuotanto perustuu suurimmalta osaltaan Venäjä-nimisen maan armollisuuteen, niin eipä se ole hääppösellä pohjalla – hanan kiertäminen auki asennosta kiinniasentoon ei kauaa vie.

    ***
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006351344.html

    Venäjä paheksuu Yhdysvaltain Nord Stream 2 -pakotteita
    Kytkös Fortumiin saksalaisyhtiön kautta

    Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazprom on putken suurin omistaja. Sanktiot vaikuttanevat myös suomalaisyhtiö Fortumiin, jolla on osuus hankkeessa osittain omistamansa saksalaisen Uniper-yhtiön kautta.

    NS2 rakennetaan, koska Eurooppa tarvitsee huoltovarmuuden ja kustannusten kannalta luotettavan energialähteen käynnissä olevaan energiamurrokseen, Räty sanoi.

    Rädyn mukaan kaasun merkitys Euroopassa kasvaa, ja esimerkiksi Saksa on luopumassa ydin- ja hiilivoimasta samalla, kun maanosan oma kaasutuotanto on laskemassa.

  9. ”Jos Keski-Euroopan maiden energiatuotanto perustuu suurimmalta osaltaan Venäjä-nimisen maan armollisuuteen, niin eipä se ole hääppösellä pohjalla – hanan kiertäminen auki asennosta kiinniasentoon ei kauaa vie.”

    Juuri näin se asia on.

  10. Kaasua saa muualtakin. Pakotteista puheen ollen eipä niillä ole koskaan ollut suurempaa merkitystä ja niistä päättää etupäässä EU.

    1. Englannin kaasukentät ovat ehtymässä. Ukrainan Krimin suuret kaasukentät ryssä kaappasi Krimin kaupanpäällisinä. Kaspian meren kaasu on myös Venäjän peukalon alla, kuten Venäjä on halunnut.

      Saksa on sulkenut ydinvoimaloita, aikoo sulkea niitä lisää ja Saksa aikoo luopua hiilivoimasta. Kun Saksa on vielä aivan idioottimaisesti rakentanut runsaasti haitallisia sattumavoimia tuulivoima ja aurinkovoima, niin Saksa on menetellyt täsmälleen niin kuin imperialistinen roistovaltio Venäjä on halunnut.

      Saksa on kohta täysin Venäjän armoilla. Asevoimaakaan Saksalla ei ole – siinäkin suhteessa Saksa on toiminut täysin Venäjän tahdon mukaisesti.

      On erinomainen asia, että edes Trumpin USA tekee asialle edes jotakin.

      1. ”Saksa on kohta täysin Venäjän armoilla.”

        Merkelin päätös sulkea toimivatkin ydinvoimalat tekee vielä paljon hallaa Saksalle. Ranska eikun lisää ydinvoimaa.

    2. ”Kaasua saa muualtakin”

      Jospa kertoisit mistä ja niillä määrillä kuin Saksa tulee vuosittain tuomaan kaasua Venäjältä.

      Saksalaiset olisivat varmasti kiitollisia tiedostasi.

      Muuten, lähteiden käyttäminen kommenteissa on ihan paikallaan.

  11. https://energia.fi/files/3492/Siira_Euroopan_kaasumarkkinat.pdf

    Euroopan kaasun kulutus 466,8 bcm vuonna 2017

    Saksan osuus on 20% ja Ranskan 9 %

    Kaasun kulutus on kasvussa

    *
    https://en.wikipedia.org/wiki/Billion_cubic_metres_of_natural_gas

    Billion cubic metres of natural gas [bcm]

    Billion cubic metres of natural gas (abbreviated: bcm) or cubic kilometer of natural gas is a measure of natural gas production and trade.

    Depending of implied standards, this measure may represent different value of energy content. According to the standard defined by the International Energy Agency, it corresponds in average to 38.2 petajoules (1.06×1010 kWh) of energy in the case of Russian natural gas and 41.4 petajoules (1.15×1010 kWh) of energy in the case of Qatar’s natural gas.[1]

    [ Huom. englannin kielessä billion tarkoittaa yhtä kuin kymmenen potenssiin yhdeksän eli meidän miljardi]

  12. Russia in the German energy sector

    https://www.forbes.com/sites/davekeating/2018/07/19/how-dependent-is-germany-on-russian-gas/#8b30bc23b489

    This week, Russian state-run gas giant Gazprom announced its latest export figures – and one number was of particular interest. The company revealed that Russia’s natural gas exports to Germany increased 12.2% (3.5 billion cubic metres – bcm) in the first half of 2018, compared to the first half of last year.

    [Jos kivihiili- ja ydinvoimasta luovutaan Saksassa, kaasun tarve kasvaa moninkertaiseksi – voidaan aina yrittää korvaajaksi aurinko. ja tuulivoimaa]
    ]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *