Kansallissosialistinen, totalitaristinen Kiina

Olen koettanut sijoittaa aatteelliselle kartalleni Kiinan, tuon roinatuotteillaan Telluksen kaatopaikat täyttävän valtion.

Maailman muutoksen kannalta tarkastellen Kiina on Telluksen merkittävin valtio. USA:lla on kyllä tarpeeksi asevoimaa, mutta se ei ole muutoshakuinen.

Kiina on säilynyt totalitaristisena diktatuurina, mutta se on muuntunut kommunistisesta valtiosta kansalliissosialistiseksi.

Kansallissosialistiset tavoitteet Saksassa 1930-luvulla:

Kansallissosialismi – Liberalismiwiki

”Kansallissosialismi eli natsismi oli Hitlerin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) nationalistinen, kollektivistinen, valtiojohtoinen ja osittain sosialistinen aate. Poliittisesti se oli vasemmalla heti marxilaissosialistien vieressä.

25 kohdan puolueohjelma[1] muodostui lähinnä nationalistisista ja sosialistisista elementeistä.

Erik von Kuehnelt-Leddihn esittää, että ohjelman 25 kohdasta kymmenen oli työväenluokan asian ajamista, mm. työllisyyden puolustaminen, yritysvoittojen jako työntekijöille, pääomatulojen lakkauttaminen, kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille, trustien ja suurkauppojen sosialisoiminen, eläkejärjestelmän laajentaminen, yhtäläisen koulutuksen tarjoaminen köyhimmillekin, lapsityön kielto ja pääoman herruuden lakkauttaminen.[2] William Brusteinin mukaan nämä ohjelmakohdat ja Drexlerin lausunnot osoittavat, että natsipuolueella oli alkuperä työväenpuolueena.[3]

Käytännössä Hitler ei antanut ohjelman sitoa käsiään mutta toteutti mm. siihenastisen historian edistyksellisimmän hyvinvointivaltion sosiaaliturvineen ja hyvinvointipalveluineen sekä otti suuryritykset valtion kontrolliin, pääsääntöisesti kuitenkin ottamatta niitä valtion omistukseen. Kyseessä oli siis eräänlainen puolisosialistinen puolisuunnitelmatalous.”

————————————–

Tehdäkseen Saksasta sosialistisen puolue päätyi tuhoamaan aiemman taloudellisen järjestelmän kannattajia ja tukijoita Neuvostoliiton tapaan.  Valtakunnan yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi vainoa kohdistettiin myös niihin etnisiin kansallisuuksiin, joiden lojaliteetti uutta sosialistista järjestelmää kohtaan  näytti huonolta. Saksan ja Neuvostoliiton sosialistiset järjestelmät olivat erilaiset, mutta keinot tavoitteiden saavuttamiseksi samanlaiset.

Emme taida tietää, miten paljon Kiina on joutunut tuhoamaan leireillään vanhan kommunistisen systeemin kannattajia siirtyessään kohden kansallissosialismia.


Palapeliä, josta näkisimme  Kiinan lähitulevaisuuden, voi olla vaikea koota. Laitan tähän liitteenä muutamia palasia, joita älypäät voivat yrittää sovitella toisiinsa:

Kiina valloittaa Siperian yrityksillään – YouTube

CHINESE MILITARY WOMEN KNIFE TRAINING – YouTube

What Are China’s Human Rights Violations? – YouTube

Kiina pistää musliminsa keskitysleirille – YouTube

China Rewrites the Bible?! 10 Ways China is Targeting Christians and Catholics – YouTube

Chinas systematic killing and organ harvesting from prisoners – YouTube


USA:n kaatopaikoilla paineet helpottuvat?

Kiina syyttää Yhdysvaltoja kauppasodan aloittamisesta. Kiina on kuitenkin käynyt roinatuotteillaan kauppasotaa vuosia kukistaakseen laatutuotteita valmistavat yritykset pois markkinoilta.

”Zhong Shanin mukaan Kiina ei halua ajautua kauppasotaan.

Kiinan kauppaministerin Zhong Shanin mukaan mahdollinen kauppasota olisi vain katastrofi Kiinan, Yhdysvaltojen ja muun maailman kannalta.

Kiinan kansankongressin yhteydessä sunnuntaina puhunut Zhong sanoi, että Kiina ei halua kauppasotaa eikä aio aloittaa sellaista.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöksen teräs- ja alumiinitullien asettamisesta on pelätty lietsovan kauppasotaa. Trump määräsi teräkselle 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tullimaksut.

Liittolaismaiden painostuksen alla Yhdysvallat on avannut oven mahdollisille lisävapautuksille.”

 

 

7 vastausta artikkeliin “Kansallissosialistinen, totalitaristinen Kiina”

  1. Niilo, olet oikeassa mm.idänkaupan krääsäkuormasta, joka osuu ns.omaan nilkkaamme saasteidenkin osalta.

    Eurooppa jää jalkoihin.

    Käytämmekö mm. Kiinaa hyväksemme että maksamme laskut muodossa kuin toisessakin.

  2. Sosialismia kuten islamiakin on monta sorttia. Kuka vaan voi ilmoittaa olevansa sosialisti ja maansa sosialistinen. Tai kommunistinen. Eiköhän tuo Marxin sosialismi ja kommunismi liene se oikea ja alkuperäinen. Eipä ihme, että erään kirjan nimi on Marxin kosto. NL ym Marxin väärentäjät kaatuivat. Kiina on kommunistinen lähinnä paperilla. Mutta jos se tarkoittaa valtiojohtoisuutta tuo kommunismi niin Kiina on sitten.Pohjois-Korean kohdalla sana on väärinkäyttöä.

    1. ”Mutta jos se tarkoittaa valtiojohtoisuutta tuo kommunismi niin Kiina on sitten.Pohjois-Korean kohdalla sana on väärinkäyttöä.”

      Myös kansallissosialistisessa Saksassa olivat suuryritykset valtion hanskassa Kiinan tapaan. Mutta yhtiöiden omistus on sijoittajilla.

      Pohjois-Korea näyttää kommunistiselta verrattuna Kiinaan taloudellisessa mielessä. Mutta korealaiset eivät taida tykätä kommunismi sanasta, koska on tuo juche -aate, jolla on uskonnollisia sävyjä ja Pohjois-Koreaa hallitsevat juche-aatteen perintöruhtinaat. Saksan kansallissosialismia ei Pohjois-Korean systeemi muistuta kiinalaisten tapaan.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_demokraattinen_kansantasavalta

      ”Korean demokraattinen kansantasavalta (kor. 조선민주주의인민공화국, Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk), epävirallisesti Pohjois-Korea[2] (Puk-Chosŏn, Etelä-Koreassa käytetään myös nimeä Puk-Han), on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat etelässä Etelä-Korea (Korean tasavalta), pohjoisessa Venäjä ja Kiina. Valtio on sosialistinen yksipuoluejärjestelmä[3], ja sitä johtaa länsimaissa tavallisesti kommunistisena pidetty Korean työväenpuolue. Maan perustuslaista poistettiin vuonna 2009 kuitenkin kaikki viittaukset kommunismiin.[4] Pohjois-Korean ideologia perustuu juche-aatteeseen[5]; maan ulkopuolella sitä on luonnehdittu stalinistiseksi diktatuuriksi[6].”

  3. Olihan tuo edesmennyt Saksan demokrattinen tasavalta demokraattinen lähinnä teoriassa . Käytännössä poliisivaltio.

  4. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismi

    ”Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia.[1] Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona. On paljon kiistelty siitä, miten sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan, esimerkiksi kommunismin teoreetikko Karl Marx käytti käsitteitä samaa tarkoittavina, mutta nykyään sosialismia pidetään liberalismi-kommunismi-kirjon välimuotona.[2][3] Alkuperäisen marxilaisen määritelmän mukaan kommunistinen yhteiskunta on paitsi luokaton yhteiskunta, myös valtioton ja rahaton yhteiskunta.[4][5]

    Encyclopaedia Britannican mukaan kommunismi on oppi yksityisomistuksen ja voittoon perustuvan talouden korvaamisesta ainakin suurtuotantovälineiden (kaivokset, myllyt, tehtaat) julkisella omistuksella ja hallinnalla. On kiistanalaista, miten se eroaa muusta sosialismista, mutta erona on lähinnä Marxin sosialismin vallankumouksellisuus.”

    —————————————————

    Marxin tai Encyclopaedia Britannican määritelmien mukaan nykyinen Kiina ei ole kommunistinen, vaan muistuttaa mielestäni nimen omaan Saksan 1930-luvun kansallissosialismia.
    Hieman hönttejä suomalaiset mediat ovat kutsuessaan Kiinaa kommunistiseksi. Mutta hönttiyttä ei ole kriminalisoitu.

  5. Natsismin ideologia oli Hans Bergerin ”aivoteoria”.Se sopi hienosti yksiin erillaisten mystisten henkioppien kanssa, joita puolueessa harrastettiin korkeimmllakin tasolla, että valebiologisten rotuoppien ja antipavlovististen sosiobiologioiden kanssa. Todellinen pääideologi oli suurimpia valtakunnasalaisuuksia.

    Jos nykyään joku on natsistinen, niin EU.

    Hans Berger oli aivosähkökäyrä EEG:n keksijä.

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/aivosahkokayra-eeg-n-kehittaja-hans-berger-oli-natsijohdon-salattu-paaideologi

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *