Suomessa ei voi järjestää kertausharjoituksia heti koska työnantajat ja yritykset ovat näin vaatineet.

”Sinulla on oikeus saada työstäsi vapaata kertausharjoituksen suorittamista varten. Sinun tulee ilmoittaa harjoituksesta työnantajalle viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen harjoitusta. Sinulla on irtisanomissuoja.”

”Työttömän tulee vastaavasti ilmoittaa harjoituksesta työttömyyspäivärahan maksajalle ja Työ- ja elinkeinotoimistoon.”

”Määräys osallistua kertausharjoitukseen lähetetään sinulle vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkamista. Määräajasta voidaan sinun suostumuksella poiketa.” (Suomen Puolustusvoimat)

Ihan vain kaikille tiedoksi että Suomestoliitossa ei kertausharjoituksia voi järjestää ASAP syystä että yrittäjät ja näin ollen työnantajat ovat sitä vastaan. Olen itse törmännyt siihen kuinka työnantaja yrittää vaikeuttaa harjoituksiin osallistumista.

Se on semmoista Suomessa, kuka ei ole tuolla kertaamassa käynyt ei tietenkään asiaa ymmärrä. Työnantajat tätä järjestelmää vastaan on, ei kesken duunipäivän työläistä sorvin äärestä päästetä pois…moni reserviläinen harjoittelisi mieluusti kesken työviikon, mutta irtisanomisuhkan takia näin ei voi tehdä vaan pitää junnata kuukausia ennenkuin sinne saa mennä ja on tapauksia joissa työnantaja ei anna siltikään lupaa mennä, tämä on nähkääs yrittäjien oma toivomus.

Aiheeseen liittyvä kuva

 

Jaa käyttäen:


11 Replies to “Suomessa ei voi järjestää kertausharjoituksia heti koska työnantajat ja yritykset ovat näin vaatineet.”

  1. Olisikin helppoa kun olisi porukalla varusteet ja välineet kotona mutta ei koska työntantajat vastustaa tätä tietoisesti, eikös ole aika veikeetä…

  2. Se vaan on näin jos meet kertaukseen olet seuraavissa YT eissä irtisanottuna vaikka olisi mikä irtisanomis suoja olemassa
    Ja vaikka olisit asian ilmoittanut vuotta aikasemmin terv tepivaari

    1. Näinhän se on, katsotaan että ei työt maistu ja ukko pihalle koska kertausharjoitukset kumminkin maistuu, mm Kokoomus on ajamassa heikennyksiä työsuhteisiin ja helpotuksia irtisanomisiin, sekään EI palvele maanpuolustusta vaan työnantajien ahneutta.

  3. Tässä nähdään mitä on realismi, se ei ole helppoa suhteuttaa perhe, työ ja muut asiat ja harrastella maanpuolustusta. Siksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimioita pitää kiittää vapaa-aikansa uhraamisesta meidän kaikkien hyväksi, pyyteettömästi.

  4. Mä kävin santsaamassa viimeisen kerran kun opiskelin muotoiluinstituutissa. Harjoituksista saamani raha oli hyvä lisä pieneen opintorahaan.

    1. On tutkittu jotta monella on hyviä fiilareita kertaamisesta Suomen Puolustusvoimissa.

    1. On niillä isänmaa , mutta sen puolustamista heidän työläiset ei saa harjoitella ainakaan ”työaikana”…

  5. Suomessa onkin maailma paras reserviläisarmeija, sinne ei kaikkia kajahtaneita edes oteta, monelle tehdään turvallisuusselvitys kun edetään reserviläisen ”uralla” pidemmälle, moni pieni maa ottaa kaikenlaista epäkuranttia ainesta touhuihinsa mukaan.

    Suomi on meitä suomalaisia varten.

Kommentoi