Syksy taittumassa talveen.

Liukkaus yllättää autoilijat ja heikko jää pilkkijät, eli syksy on taittumassa talveen.

Vielä eilisnä kävin tässä aivan lähellä varsin onnistuneesti narraamassa ahvenia, mutta tänään luontoäiti oli asettanut sijoille talviseisokin eli kovettanut veden, joten heitä sinne nyt sitten kumimatoa 😉

Sääennusteita kun katselee niin sulamista saattaa olla vielä edessä ja toivottavasti niin, sillä se on ainoa joka pitää uhkarohkeimmat pilkkijät toistaiseksi tukevasti maankamaralla.

Nurmi on kuurassa ja lammikot jäässä eivätkä edes koiruudet menneet kastelemaan jalkojaan kun kävimme rannalla kävelemässä, vielä lauantaina uivat lenkin päälle.

Vaan mikäs tässä, pakkasessa on paljon kalaa ja kirjastossa lukematta olevia dekkareita, joten pää pystyssä kohti ovelle kolkuttelevaa talvea, uusi kevät koittaa sitten taas seuraavaksi.

P.s. kalastus jatkuu virtaavampien vesien äärellä.

 

Jaa käyttäen:


11 Replies to “Syksy taittumassa talveen.”

  1. Lahdessa tietää että talvi on tullut, kun merrasjärven jäällä on ensimmäiset pilkkijät. Se on matala lätäkkö valtatie 24 sen varrella ja syvin kohta taitaa olla alle 5 metriä. Se jäätyy Lahden järvistä ensimmäisenä.

    1. Paikka missä eilen kävin ja nyt aamulla on pienvenesataman suojaisin poukama, eikä siinäkään vettä ole kuin korkeintaan 2,5 metriä syvimmillään, jos edes sitä.

      Kalaa sinänsä löytyy vaikka 10-15 cm syvyisestä vedestä, ihan siis vaikkapa ahventa.

      1. Nämä ovat juuri niitä vaarallisempia aikoja, kun jäätyminen alkaa ja toisaalta taas keväällä, kun sulaminen edistyy.

  2. Se on talvi tulossa.
    Piti pumpata soutuveneestä vedet n.30 cm, mutta pumppuhan laiturilla loikoillessaan oli jäässä, vaikkei ole kolmeen kuukauteen edes koskettu ja luulisi olleen kuivan.
    Pumppu sulamaan ja huomenna uusi yritys.

    1. Pumppuun tahtoo aina jäädä kosteutta/vettä, mutta sulaahan se jää lämpimässä ja huomenna on taas ihan uusi päivä heti aamusta alkaen.

  3. Meillä pääsi pumppu yhtenä vuonna tuolla rannassa jäätymään. Kovasti on herkkä jo näillä pikkupakkasilla, moottorin korvat katkeavat ensimmäiseksi. Sähkömoottorin runko on sitä kevytvalua, kuten autojenkin osat, jota ei oikein voi hitsata.

Kommentoi