Tapaus Päivi Räsänen.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan, tuo omituinen esitutkinta osuu tällä kertaa kansanedustaja Päivi Räsäseen (KD) ja ollaan nyt sitten ihan mitä mieltä tahansa itse henkilöstä, hänen edustamastaan puolueesta, kristinuskosta ( jonka senkin perustuslaki turvaa), niin kyllä tunnustan olevani hieman hämilläni.

Mitä tarkalleen Päivi Räsänen sanoi:

”– Olin kirkon luottamushenkilönä tyrmistynyt siitä, että kirkko ilmoittautui Helsingissä järjestetyn Pride-tapahtuman kumppaniksi. Kirkkojärjestyksen mukaan ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”. Pride-tapahtumassa juhlistetaan sellaisia tekoja, joista Raamattu käyttää sanoja synti ja häpeä. Tämän pohjalta kysyin: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?””

Siis onko nyt niin, että pridetapahtumaa ei yleensäkään saa kyseenalaistaa, eikä sitä saa arvostella vai onko niin, että raamatusta ei saa lainata perusteita tapahtuman kyseenalaistamiselle / arvostelemiselle?

Olen pahoillani jos loukkaan jotakuta, mutta henkilökohtaisesti pidän pridetapahtumaa todella vastenmielisenä, enkä ymmärrä miksi siihen friikkisirkukseen raahataan jopa pieniä lapsia mukaan, kun ihan fakta on se, että huomattavasti vähemmästä tässä maassa tehdään lastensuojeluilmoituksia.

Ymmärtääkseni tapahtuman alkuperäinen tarkoitus on ollut korostaa seksulaalivähemmistöjen olevan osa aivan normaalia yhteiskuntaa, kuten ovatkin ?

Ehkä joskus jonkun kiihkopriden pitäisi kyetä katsomaan tapahtumaa ulkopuolisen silmin, havahtuakseen siihen kuinka perverssiltä teatterilta show itseasiassa näyttää, kuin myös siihen, että maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä sirkusta ja myös heillä on oikeus mielipiteeseensä.

Loppuun kysymys, jos vaikkapa imaami Abdullah Abdullah olisi julkisesti koraanin vedoten arvostellut pridesirkusta, niin käsi ylös kuinka moni uskoo, että siitä olisi seurannut poliisikuulustelu?

 

Jaa käyttäen:


13 Replies to “Tapaus Päivi Räsänen.”

  1. Kiitos Timo, en tiedä, mutta ehkä huomaamattaan tässä ollaan aika isojen asioiden ääressä niin sanan kuin myös uskonnonvapauden suhteen, jotka molemmat ovat perustuslaissa turvattuja, huolimatta siitä, että joku saattaa niistä loukkaantua.

    Pyydän myös ihan jokaista miettimään asiaa enemmän kuin hetken.

  2. Niin, samasta aiheesta kirjoitinkin jo. Kärjistäen poliisi tutkii synti-käsitettä ja voiko homoseksuaalisia tekoja sanoa synniksi vai onko se herjaamista tai kiihottamista kansanryhmää vastaan. Mielenkiintoista on kuulla, miten poliisi määrittelee synnin ja jos asia menee oikeuteen, niin saamme oikein lainopillisen tulkinnan. Ehkä muistakin teologisista kysymyksistä saadaan pian viralliset versiot, vaikkapa kolminaisuusopista. Tai ehkä poliisi ja oikeuslaitos keskittyvät vain syntiin. Onko tupakanpoltto syntiä niin kuin jotkut väittävät tai kiroilu?

    Ehkä saamme jonkinlaisen uskonnollisen poliisin lopulta niin kuin Iranissa, jolta voi käydä kysymässä synnistä.

    1. Älä suotta, siitä on jo pitkä aika, en sillä kirjoittanut. Kirjoitin silloin, kun noita kolmea alettiin tutkia.

  3. Tähän on tultu kiitos kulttuurimarxismin ”hyvän” pohjatyön ja liian pitkään jatkuneen liiallisen liberalismin seurauksena. Kafkamainen tunnelma.
    George Orwell oli melkoinen oraakkeli kirjoittaessaan romaanin ”Vuonna 84”, – orwellilaista uuskieltä myöten.

  4. Sen verran monta ihmistä Räsänen on kiusannut ja vahingoittanut että minun on käytännössä mahdotonta tuntea sääliä häntä kohtaan.

    Sen sijaan tunnen sääliä Suomen oikeusvaltion asemaa kohtaan. Koittaisivat nyt jukolauta jo päättää onko laki uskonnon ylä- vai alapuolella. Nyt vain soutaa ja huopaa.

    1. Kyuu yritin avauksessa tuoda esille sen ettei kyse ole henkilöstä vaan asiasta ja tällä kertaa asia on sananvapaus.

      On mielestäni aivan käsittämätöntä miten tuollaisesta voi joutua poliisikulusteluun ja jos nyt ihan todella lähdetään sille linjalle, että raamatun lainaaminen on kiihottamista kansanryhmää vastaan, varsinkin lainaus ei ole minkäänlainen uhkaus, niin kyllä ollaan menossa lujaa metsään.

      Seksuaalivähemmistäillä pitää olla oikeus ilmaista itseään ja olla olemassa ilman syrjintää, mutta ei pridesirkus voi olla arvostelun yläpuolella ja jos joku osallistuja loukkaantuu siitä, että raamattu pitää homoseksuaalisuutta syntinä niin kasvattakoon hieman nahkaa herkistyneen hipiänsä päälle.

      Kuten Lasse aiemmin kommentoi G.Orwell oli pelottavan oikeassa ja suosittelen kyllä jokaiselle lukemaan mainittu teos.

  5. Eikös tämä ole vähän niin että jos et pukeudu samalla tavalla kuin enemmistö, ole samaa mieltä kuin enemmistö sekä näytä samalta kuin enemmistö joudut tutkinnan alle. Tämähän on niinkuin P-Korea.

    Sinäänsä uskonnon varjolla tehdyt päätökset ja sen varjolla lukitut päätökset ovat sairaita. Suomessa on lait ja asetukset, mitkään ukko ylijumalat, jeesukset ja muut mielikuvitusolennot ei sen yläpuolella ole. Se on varmaa.

  6. Lait eivät voi tarkoittaa sitä, että joitakin uskontoja saa arvostella ja niiden kannattajia loukata ja joitakin ei.
    Samoin lait eivät voi tarkoittaa sitä, että joitakin ideologisia näköjkantoja saa arvostella ja niiden kannattajia loukata ja joitakin ei.
    Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ”lain” nimissä perinteisiä asioita saa vapaasti arvostella ja mollata, mutta pieninkin kritiikki erilaisia vähemmistöjä tai islamia kohtaan on rikos.

  7. Tavallaan toivoisin että Päivi saisi sakot tästä ja yhteiskunta muuttuisi sellaiseksi että ihan mitä tahansa et voi sanoa pyhän kirjan syyksi. Tekisi ihan hyvää kaikille ikäville uskonnoille kun eivät jatkossa voisi enää jokaista silpomista ja pahoinpitelyä ja työstä kieltäytymistä ja sukupuolisyrjintää pistää pyhän kirjansa piikkiin.

    Mutta toisaalta ihmisen oikeus olla idiootti on tärkein vapaus.

Kommentoi