9 vastausta artikkeliin “EU-vaalit”

  1. Niin saattaa hyvinkin käydä Niilo. Se on sitten ihan kokonaan eri asia onko se hyödyksi Suomelle ja suomalaisille.

    Mamutorjunta on tietysti hyödyksi, mutta kaikki ei.

  2. PS ajaa vain Suomen etua. Se ei ole kuten Monikansallinen Kokoomus tai vassarit, kepulit ja hirveet.

  3. Persut ajavat tiettyjen suomalaisten etua, muut saavat jäädä bussin alle. Silti, heillä on selkeä sanoma eikä se ole ainakaan huonoksi sekavassa politiikassa.

    Mutta, pistän taas tutun ”hyviä ehdokkaita” listani pihalle lähipäivinä. Kyllä, listalle mahtuu myös persu.

  4. Huisin varovainen tuo Halla-aho tuntuu olevan. Odottaa vain kolmatta paikkaa. Mielestäni neljä paikkaa on todennäköisempää. Viideskin paikka on mahdollinen, jos väki innostuu kannattamaan PS:n selvää profiilia ja lähtemään uurnille.

  5. Olisi pitänyt tehdä vaalivideo, missä persut näyttävät liittovaltiofanaatikoille närhen munat.

  6. Syytteitä väsäillään usein vaikka kostomielessä täysin totuudenvastaisin perusteineenkin.

  7. https://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi

    ”Toimittaja Mirja Pyykön mukaan narsisteja on ollut kaikkina aikoina ja kaikissa etnisissä ryhmissä, kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa, ammateissa sekä molemmissa sukupuolissa, heitä kiehtoo erityisen paljon vallankäyttö.[15]

    Markku Salon mukaan narsistiselle häiriölle on ominaista manipulointikyky, mutta jos narsisti ei saa toista alistumaan tahtoonsa hyvällä, hän pyrkii siihen pahalla: uhkailuin, painostaen, tekemällä rikosilmoituksia, valituksia ja kanteluita.[16] Hänellä on myös tyypillistä luoda itselleen hovi, jonka hän pitää tyytyväisenä muun muassa lahjonnalla. Hovista pois jäävä tai joutuva joutuu aina vainon kohteeksi.[17] Salon mukaan narsistille tyypillinen temmellyskenttä on tuomioistuinlaitos ja muut siihen liittyvät viranomaiset kuten poliisi.[18] Viranomaiset ovat narsismihäiriöisille väline oman tahdon läpi viemiseen, siksi he käyttävät viranomaiskanavia normaalia enemmän. Häiriöinen pystyy kehittämään riidan yksinkin kehittämällä näennäisiä ongelmia voidakseen kontrolloida toista. Hän kerää oikeudenkäynteihin valtavasti aineistoa, ja hän on hyvin taitava selittämään ja luomaan omia totuuksia ja hankkimaan näennäisnäyttöä. Hänen on saatava voittaa kulloinenkin peli ja säilytettävä näin ylivertaisuuskuvitelmansa keinoja kaihtamatta. Häiriöinen voi kohdistaa vastapuoleen aina uusia oikeudenkäyntejä entisten päätyttyä. Ensisijainen tavoite on vastapuolen nujertaminen[19][20].”

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *