Sanan vapauden päivä

Jokaisella on sananvapaus.
Kannattaa muistaa kuitenkin hyvät käytöstavat.
Sananvapauden rajoja koetellaan jatkuvasti.
Tarkempia säännöksiä annetaan lailla (1999/731§12).
Ehkäpä joku osaisi kaivaa kyseisen lain luettavaksi.
Kuvaaminen ja kuvan julkaiseminen ovat nekin säänneltyä.
AL tänään aukeaman verran tekstiä.
https://www.aamulehti.fi/a/04b9206b-35a4-4408-b22c-ccbde7bb2653?c=1522737894164
Sananvapauden nimissä en yllyttäisi enkä solvaisi,
mutta suomenkieli on vaikea hallittava varsinkin kun peruskoulussa
opetus jää varsin vähäiseksi.

8 vastausta artikkeliin “Sanan vapauden päivä”

  1. Niilolta oikein hyvä avaus ja opiksi meille kaikille. Tuosta suomenkielestä; sitä runnellaan jo julkisessa sanassakin, esim uutisessa; aivan yleistä on esim verbi ja sen taivutus, suomeksi, tekijä esim monikossa ja verbi joko passiisivva tai yksikössä.
    Tekstissä Niilon sanoin; kärjessä hyvät tavat, mielipiteensä saa ja tuleekin ilmaista, mutta korrektisti. Kuvat ym lähdeaineistot, niiden alkuperä tulisi aina, mielestäni käsiteltynäkin ilmoittaa.

  2. Kyllä vain, hyvä avaus. Sananvapaus on oikeastaan vähän kuin suomalaiselle puukko. Oikeissa käsissä, taidolla käyttäen aina varma työkalu jolla autetaan, rakennetaan, pelastetaan, parannetaan, korjataan. Väärissä käsissä tuhon väline.

  3. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=1999%20sananvapaus#L2P12
    11.6.1999/731

    Suomen perustuslaki
    12 §
    «Sananvapaus» ja julkisuus

    Jokaisella on «sananvapaus». Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
    Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
    *
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030460
    13.6.2003/460

    Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä
    *
    http://lainkirjoittaja.finlex.fi/4-perusoikeudet/4-2/
    4.2.7 Sananvapaus ja julkisuus (12 §)

    Sananvapauden ydinajatus

    Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin . Ydinajatukseltaan sananvapautta on perinteisesti pidetty ennen muuta poliittisena perusoikeutena 239.
    Sananvapaudella turvataan kaikkea viestintää

  4. Snanvapauden pitäisi käsittääkseni olla ainaki Suomessa suomalaisille samanlainen.
    Näyttää valitettavasti siltä, että sananvapautta tulkitaan ainakin julkisesti ja poliittisesti eri lailla sen mukaan, mitä ideologiaa ja taustajoukkoa joku edustaa.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *