14 vastausta artikkeliin “Tunnin juna myöhässä”

  1. Eipä jaksa minua tämmöiset ”ostosparatiisit” kiinnostaa; Ideaparkissakaan en ole vielä koskaan käynyt ja tuskin käynkään.

  2. Kyllä nuoret haluaa sinne isoihin keskuksiin. Työpaikallani päällikkömies kävi vuosittain hesan Stokkalla ostamassa uudet rusetit joita piti aina leukansa alla samalla näyttäen kultahammastaan.

  3. Kaipa siellä vuoden sisällä tulee käytyä ihan uteliaisuutta mutta samaa paitaa ja porkkanaa siellä myydään kun tuossa lähi-Prismassakin.

    1. Sama juttu, kun isolle kirkolle lähtee niin tulee varmasti käytyä katsomassa…mutta Lontoossa on se suurin…

  4. Eivät nuo mammuttimaiset paikat kiinnosta. Tuntuu pikkuhiljaa siltä, että näissä mammuteissa lähestytään jo vahvasti kyllääntymistä.
    Tallinna on mielestäni melko hälyttävä esimerkki. Valtavia viihdekeskus/hypermarketyhdistelmiä. Riittääköhän kaikkialle enää ostovoimaa.

  5. Kauppakeskus Ratinassa Tampereella vain kahden pääkerroksen( kulkuväylät) myymälät pärjäävät. Toinen toistensa jälkeen muista kerroksista häipyvät jo alkuunsa.

    Kahvilassakin istuessa täytyy käydä kusella toisissa kerroksissa kilometrin päässä ja viedä tavarat mukanansa. Ravintoloissa ei ole vessaa.

    Sama tuuli on käynyt Koskikeskuksessa, joskin se on paremmin vakiinnuttanut asemansa kuin Ratina.

  6. Eivät nuo massiiviset keskukset kiinnosta, kuten eivät hehtaarihallit, kuten Kalevan Prisma jne.
    Jos on pakko käydä, se on pikainen meno tavaran hakuun ja samantien pois suorinta tietä.

  7. Jaettiinkos siellä Triplassa muoviämpäreitä, vai millä sinne väkeä houkuteltiin?

  8. Tänään muuten aika hyvä uutiskolumni kuluttamisesta; soveltuu hyvin tähän avaukseen.
    https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
    Tuo jatkuva kuluttaminen ja sillä tyydytyksen saanti on lähes ”henkistä onaniaa”.
    Kaikenlaisen halpakrääsän ostaminen on luonnotonta, kyllä se on selviö, että jokainen hankinta ja ostos tulee olla harkittu; tarpeellinen ja laadukas.
    Minä kyllä pärjäilen yksillä samoilla housuilla kesät talvet, niin kotona kuin reissuillani. Kirppareita en kierrä kun en ole trendikäs, ostan uutta vasta moneen kertaan harkittuani ja silloinkin se hinta-/laatusuhde on tärkeä.

  9. Tuli juuri äsken käytyä tuolla ostarissa; yrttejä muutama ruukku; ei ostohysteriaa vaikka noita ”tarjouksia” riitti. Visiittini kesti puolisen tuntia.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *