Onko kansallismielisyys äärioikeistolaisuutta?

Kansallismielisyyttä on aina Suomessa pidetty kansalaishyveenä. Suomen itsenäisyys saavutettiin n. 100 vuotta sitten kansallismielsyydellä. Talvi -ja jatkosodan torjuntavoitto oli seurausta kansallismielisyydestä. Kansalaissodan vuonna 1918 voittivat kansallismieliset valkoiset.

Kansallismielisyys ja isänmaan rakkaus ovat aina olleet suomalaisten vahvoja arvoja.

Nykyisin puolueista vain Perussuomalaiset ovat kansallismielisiä, kun he vaativat Suomen pysyvän suomalaisilla. Monikulttuurisuus on suvakkien mielestä hieno asia, joka kielii suvakkien naiviudesta. Miksi suomalaiseen kulttuuriin pitäisi sekoittaa jotain vierasta kulttuuria, joka voi olla pois sulkevaa eli tuhota suomalaista kulttuuria.

Nyt kun meneillään on vaalikamppailu kansanedustajan paikoista  ovat Perussuomalaisten vastustajat keksineet ruveta käyttämään Perussuomalaisista nimitystä äärioikeistolainen puolue. Ilmeisenä tarkoituksena on vihjailla, että persut ovat natseja ja rasisteja.

Äärioikeistolaisuus yhdistettiin aiemmin juuri natseihin. Se on loan heittoa törkeimmästä päästä.

Perussuomalaiset ovat toistuvasti eri yhteyksissä ilmoittaneet, että he eivät ole natseja eikä rasisteja.

On aivan eri asia olla toista mieltä maahanmuutosta, kuin valtaeliitti ja heidän juoksupojat -ja työt.

Maahanmuutossa on kysymys rahasta eli kuinka paljon Suomen pieni kansantalous kestää ottaa vastaan pakolaisia. Toiseksi on kysymys kantaväestön turvallisuudesta, kun maahantulijoiden joukossa on paljon rikollisia ja raiskaajia. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä äärioikeistolaisuuden kanssa.

Näin ollen voidaan vastata otsikoituun kysymykseen, että kansallismielisyys ei ole äärioikeistolaisuutta ja että Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistolaisia vaan kansallismielisiä, jotka asettavat suomalaisten hyvinvoinnin kaiken muun edelle.

15 vastausta artikkeliin “Onko kansallismielisyys äärioikeistolaisuutta?”

  1. Kiihkomielinen kansallisuusmielisyys on eri kun kansallismielisyys terv tepivaari

    1. ”Nykyisin puolueista vain Perussuomalaiset ovat kansallismielisiä, kun he vaativat Suomen pysyvän suomalaisilla.”

      Tämä on totta, sillä RKP kuuluu äärikansallismielisiin. Vaativat Suomen pysymistä ruotsalaisilla.

    2. Tepiltä hyvä kommentti.
      Mutta hyvästä urheilusuorituksesta suurissa kisoissa,voi sitten jo levitellä enemmänkin Made In Finlandiaa…Porilaismarssilla – siihen aikaan kun elämä oli luomumpaa.

  2. ”Monikulttuurisuus on suvakkien mielestä hieno asia, joka kielii suvakkien naiviudesta. ”

    Väriä ja värinää katukuvaan. Mukavia pelihetkiä ja eksoottista ruokaa.

    1. Tietämättäni Mikan kommentista olen päätynyt samaan lopputulokseen, kuin tutkija. Eilisen A-talkin juontaja käytti usein termiä äärioikeisto puhuessaan
      persuista.Hänen pitäisi tutustua Mikan kommentiin.

  3. Meillä vasurit, virheet ja ”suvaitsevaiset” kutsuvat äärioikeistolaisiksi kaikkia, jotka vähääkään kritisoivat elintasoturviksia ja järjetöntä ”multikulttuuria”.
    Persujen kansallismielisyys ei käsittääkseni ole kiihkomielistä toisin kuin noilla ”natsi”kakaroilla.

  4. Pieleen mennään kun väitetään kansallis sosialisteja oikeistolaiseksi. Oikeisto ajaa markkinataloutta ja pienempää valtiota kun vasemmisto ajaa isompaa valtiota kuten natsit teki.

  5. Persujen kansallismielisyys on lähinnä asiallista ja maltillista ja siksi se miellyttääkin. Puheenjohtajan älykkyys ja viisaus loistaa, joka on harvinaista suomalaisille poliitikoille.

  6. Mm entinen Kansallinen Kokoomus on nykyään Monikansallinen Kokoomus.

    Kyllä minusta pitää olla kansallismielinen, maanpuolustustahtoinen ja tolokun immeinen.

  7. Olen nähnyt monia fiksuja kansallismielisiä, joilla on terve asenne maahanmuuton hyviin puoliin, kansainvälisyyteen, ihmisoikeuksiin, yms.

    Sitten olen nähnyt täysiä idiootteja.

    ”Kansallismielisyys” ei tee ihmisestä sen paremmin hyvää kuin pahaa.

  8. Vastaus kysymykseen on ei, koska Kiina on hyvin nationalistinen ja ne on kommunisteja.

    1. Se oli silloin YYA aikaan. Kun Kokoomus pääsi hallitukseen niin se on meininki pirtissä muuttunut.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *