Kummaa hölmöilyä Helsinkin hammas huollossa

Kun myönnetystä hammashuollon palveluseteleistä jää yli 50 % käyttämättä on se melkoisen paljon ja selitykseksi ei kelpaa että olisi vaikea tilata aikaa .

Kyllä silloin tulee mieleen että se onkin tarkoituksella tehty vaikeaksi sen vuoksi etteivät käytä heille myönnettyä etuutta .

joka varmuudella on melkoisen arvokaskin kaiken lisäksi .

Palvelu setelillä tehtiin 37 000 hammashoitoa ja kun yli puolet jää käyttämättä voi siitä sanoa että ainakin 37 000 jää sitten lunastamatta .

Kun nyt joku Telle Salmela kertoo että ajan varauksiin on erittäin hankala päästä pitää asialle tehdä jotain ettei se jää kiinni noin pienestä  asiasta .

Mutta noin vaan se on kun asialle tehdään vaikeata saada joku asia se sitten on sitä  .

Mikä on tilanne koko maassa kun Helsinkin osuus palvelusetelien käyttämättä jättäminen on yli 50 %  tulee mieleen välin pitämättömyys saatuun etuuteen seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

2 vastausta artikkeliin “Kummaa hölmöilyä Helsinkin hammas huollossa”

  1. Kyse on tahallisesta asian vaikeuttamisesta, ettei niitä käytettäisi…

  2. Juuri noin se oikeasti on tehdään haku vaikeaksi menee ns herne nenään jo puolivälissä kun ei pääse sisälle tilaan aikaa hammaslkäriin . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *