Ihailen nykynuorisoa

Jo muinaisessa Egyptissä kirjoiteltiin nuorison olevan hunningolla. Väärät harrastukset, väärä musiikki, väärä kaikki muukin ovat ajattomia valituksia nuorison suuntaan. Noh, olenpa siis itsekin väärässä, sillä haluan käyttää tämän kirjoituksen kehuakseni nuorisoa.

Greta laittoi lumipallon pyörimään

Luin 18.2.2019 Aamulehdestä pienen jutun ruotsalaisteini Greta Thunbergistä, joka on tullut tunnetuksi koululakosta ilmaston puolesta. Joka perjantai puolen vuoden ajan hän on marssinut valtiopäivätalon eteen. Reilu viikko sitten näin Tampereella myös nuoria samassa hengessä raatihuoneen edessä. Näytin oitis peukkua ja jatkoin vielä hymyllä perään. Eivät he istu valittelemassa sosiaalisessa mediassa, he lähtevät säästä välittämättä julkiselle paikalle, tekevät mietteensä selväksi ja tekevät sen jämäkästi mutta kohteliaasti. Erinäiset aikuiset niin vasemmalla kuin oikeallakin laidalla voisivat ottaa mallia nuorisostamme mitä tulee mielenilmauksen järjestämiseen.

Ympäristötutkimuksesta voidaan toki olla monta mieltä, mutta paljon on myös selvää. Vaikka kaikki vähän kyseenalaisempikin kritiikki nivotaan mukaan, on maailmalla ylivertaisen vahvaa todistusaineistoa sen puolesta että ilmasto voi huonosti. Välittömiä oireita, kuten hengitysoireita ja ympäristömyrkkyjä pystymme aivan itsekin näkemään ja havainnoimaan. Nuorisolla on vahva, opittu, tutkittu ja perusteltu pohja mielipiteilleen ja se on jotain mitä he ovat itse hankkineet. Koulu ei tätä kaikkea tarjoa, tässä on tarvittu omaa päätä ja kykyä hankkia tietoa. Epäilemättä siitä osa on poliittisesti värittynyttä, mutta se on luonnollista. Näytä minulle aikuisten yhteiskunnallisia mielipiteitä joissa ei ole poliittista väriä.

Koska en ole ilmastotieteilijä (ja tuskin tämän lukijatkaan), en pysty puhumaan taustatieteestä varmasti. Pystyn kuitenkin sanomaan, vailla pienintäkään epäilystä, että ilmaston puolesta mieltä osoittavat nuoret ovat tarinan hyviksiä. He ovat hyvän puolella. Heillä on halu tehdä jotain että poliittinen selkäänpuukotus ja kikkailu tekisivät tilaa maailman auttamiselle. Aikuiset tappelevat siitä mitä sanamuotoa julkilausumassa käytetään ja kuka potki hiekkaa toisten kengille. Nuoret eivät pidä machoilua kovin tärkeänä, heitä kiinnostavat teot ilmaston ja luonnon puolesta. He ovat toden totta kertoneet yhtä sun toista keisarin oikeista vaatteista.

Erimielisenäkin mallikelpoista

Ilmastolakosta on tietenkin pitkä matka käytännön toimiin, mutta se on askel hyvään suuntaan. Käsillämme oleva muutos on niin suuri ja päättäjien kadulle jättämä sontaläjä niin valtava, että se paljon parjattu nuoriso on joutunut ottaamaan itse vastuun tulevaisuudestaan. Kun aikuiset ovat nostaneet kädet pystyyn, nuoret ovat muistuttaneet että niin ei sovi tehdä. Tämä ei ole ainoa esimerkki. Olen kulttuuriharrastusten kautta huomannut kerta toisensa jälkeen että nuoret ovat valmiita tekemään paljon työtä saadakseen asioita aikaiseksi. He eivät odota saavansa kaikkea ilmaiseksi. He ovat ahkerampia kuin monet aikuiset.

Ounastelen, että nämä nuoret eivät äänestäisi minua tai puoluettani jos olisin ehdolla (enkä siis ole) ja varmaankin olemme vähän erimielisiä monistakin yksityiskohdista maailman aiheista. Se ei tarkoita ettenkö kunnioittaisi heitä syvästi ja sydämeni pohjasta. Ehkäpä harmaantuvien puoluejohtajien halki kentän kannattaisi lähteä rakentamaan siltoja vielä kun heillä on siihen aikaa.

13 vastausta artikkeliin “Ihailen nykynuorisoa”

  1. Kun valtamedia (jostain kumman syystä) lietsoo ilmastohyvteriaa vihreiden säestäessä, niin ei ole ihme, että pikkutytötkin on saatu hurmokseen. Ilmastohössötyksestä on tullut ”kansan herätys ja hurmosliike” uskonlahkojen tapaan sanoi Paavo Väyrynynen eräässä vaalipaneelissa ja oli aivan oikeassa.

  2. Väinö, ystävä hyvä, jos nyt jätetään pois lähinnä sytykkeeksi kelpaavat lehdet kuten Hesari, avaa nyt hieman tätä ”ilmastohysteriaa”. Mielestäni se on ”ilmastohuolta”. Joskus sitä ammutaan vähän kovilla, mutta joskus ei.

    Tietenkin pitää olla järki. Halla-aho puhui viime lauantaina miten tärkeää on että vastuu kannetaan yhdessä, eikä Suomi ammu itseään jalkaan samalla kun Kiina, USA, tai vaikka Puola ampuvat ilmakehän täyteen hiiltä.

    Vaan kun nämä nuoret eivät sano että Suomen pitää tehdä lisää, he sanovat että maailman pitää tehdä lisää.

    1. Ilmastohysteriaa lietsovat mm. Yle, joka on pirullisen tehokas väline. Jos ei joka päivä puhuta uutisissa ilmastosta, niin siitä puhutaan ajankohtaisohjelmissa ja aina on paikalla vain ilmasthössöttäjia. Ylen toimintaa tässä asiassa voidaan hyvin pitää kansalaisten aivopesuna. Aivopesuhan lähtee siitä, että samaa asiaa toistetaan lakkaamatta. Mainontahan käyttää samaa metodia, mutta mainostamisen hinnat muodostavan tietyn rajoitteen. Ylellä ei ole mitään rajoitteita. Yle pakkovero kaikilta kansalaisilta takaa Ylen rahoituksen.

      ”Aivopesu on erityisesti Euroopan unionin suosima keino murtaa ihmisen vapaa tahto saada kansalaiset tajuamaan omaa parastaan.” Lainaus Wikistä

  3. Onhan tää aika hienoa aikaa mitä eletään tällä hetkellä. Trump, Brexit, Putin, Venäjä, vaihtoehtomedia, trollaaminen ja meemit vallannut kultturin.

  4. Nuoret ovat asialla ja siihen ei tarvita valmiita ratkaisuja – pääasia että puhuvat.
    Vanhat parrat ja raha päättää vasta pakon edessä. Rahalla ei ole kasvoja eikä kotimaata ja siksi rahanvaltiaiden on helppo toimia ja vain omaksi edukseen maailmanlaajuisesti, mutta nuoria on vaikea rahastaa ja he voivat vaatia suunnan muutosta.
    Oikeastaan rahan valta saa kansat liikkeelle etsimään parempaa toimeentuloa ja se on ensimmäinen iso kuva joka pitäisi voida muuttaa sillä ilmasto ei pelastu kansaivaelluksella toki silläki vielä rahastetaan.

  5. En malta olla lisäämättä, että ilmaston muutos saattaa olla tekijä jota eivät tunne edes asiantuntijat. Aurinko ja sen toiminta ei ole hallinnassamme.
    Entisajan ihmisillä oli jumalat joka asiaan joita rukoilivat.

  6. Nykynuoret on armeijassakin innostuneempia kuin vuodelta keppi ja kivi oleva porukka, he vastaanottaa huomattavasti suuremman määrän tietoa ja omaksuvat enemmän taitoja kuin YYA aikana käyneet isänsä ja ukkinsa. Heitä ei pidä väheksyä ja haukkua, he on meidän selkäranka jos tänne tullaan, huru-ukkoja ei riviin oteta vaikka ne haluaisi. Nuoria pitää kannustaa ja jeesata.

  7. Mielestäni ilmastosta ei toitoteta aina samaa asiaa vaan mielestäni mennään eteenpäin, katsotaan uusia kantoja. Olen kyllä Väinö valmis allekirjoittamaan että itse perushuutoa tulee koko ajan uusintana. Se ei onneksi ole leijonaosa asiaa, mutta liikaa.

    Vaikka ilmastonmuutosta ei olisi tai se ei olisi ihmisen kontrollissa, on silti tuhansia syitä siirtyä vihreämpään talouteen. Ilmanlaatu, ruokaturva, resurssien riittävyys, yms.

  8. Otsikko johdatti ajatukseni osin aivan toisaalle kuin varsinainen kirjoitus, mutta yhdin kyllä valtaosin myös sisältöön.

    Olen työskennellyt niiden kaikkein ”pahimpien ongelmanuorten” kanssa ja se johdatti ajatuksiani otsikossa, mutta yhtä kaikki itse myös uskon nuorisoon.

  9. Olen usein mielessäni hämmästellyt sitä miten mediassa paheksutaan esim. poliittisten nuorisojärjestöjen radikaaleja kannanottoja sillä henkilökohtaisesti olisin enemmän huolissani siitä jos nuoriso ei esittäisi radikaaleja kannanottoja.

    En usko, että kukaan haluaisi saavuttaa Eino Leinon kuvaamaa ”meil ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo”

  10. Ilmastonmuutos on olemassa ja jatkuu niin kauan kuin ilmasto on ja aurinko toimii.
    Saastumiselle pitää tehdä jotakin – siellä, missä saastutetaan, eikä siellä, missä kyse on promillen murto-osista.
    Merien muoviroskaongelma ei ratkea kieltämällä muoviset kertakäyttöastiat Euroopassa, mutta eihän se haitaksi ole, jos siirrytään luonnonmateriaaleihin.
    Sen sijaan maailman pitäisi keskittyä niihin 10 jokeen, joista 90% merian muoviroskasta tulee ja painostaa ne maat toimenpiteisiin vaikka pakolla.
    CO2 – hysteria pitäisi lopettaa, koska CO2 on elämälle välttämätön kaasu ja sen määrän tuplaaminenkaan ei pilaa ihmisen elinmahdollisuutta. Se ei myöskään lisää lämpenemistä, koska sen vaikutus pienenee määrän lisääntyessä ja koko lämpenemisteoria on virheelliseksi osoitettu.
    Sen sijaan pitäisi keskittyä pysäyttämään tarpeettoman krääsän ja muotiruokien kuskaaminen ympäri maapalloa. 15 suurinta konttilaivaa saastuttaa kaikessa enemmän kuin kaikki autot.
    Hukkamyllyjen sijaan pitäisi avustaa pienten biokaasulaitosten rakentamista ja keskittyä pienten moduuliydinvoimaloiden hankkimiseen massiivisten laitosten sijaan.
    Myös Toriumvoimaloiden kehittämistä pitäisi edistää.

  11. Minä vaan luulen, että ne lasten ja nuorten ilmastolakot ovat vanhemman väen masinoimia, vaikka toisin väitetään. Tämän päivän nuoret ovat pääosin fiksua ja kuuliasta väkeä, jotka pystyvät ajattelemaan omilla aivoillaan ja toimivat toisilla keinoilla, kuin jotkut lakot, sekä mellakat. Sillä, jos joku Greta istuu kirkon rappusilla ei saavuteta yhtään mitään ja jää tämän uutistulvan varjoon aika pian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *