Kuka ne valot sammuttaa viimeisen valssin jälkeen tupailloissa.

Eilen kun kuuntelin illalla A-studiossa Kulmunia ja Saarikkoa, niin eipä taida näistä leideistä olla kumpaisestakaan kepun nostajaksi 11%  12%.tiin.

Ei varmasti missään muussa puolueessa ole ”eliitti” niin kaukana omista ruohonjuurilaisistaan kun ollaan kepussa.

Punavihreätä unelmahöttöä tuetaan hampaat irvessä, vaikka vasemmistoruoska viuhuu pahimmin niillä alueilla ja niiden ihmisten selkänahassa, jotka ovat aikaisemmin ”maalaisliittoa” kannattaneet.

Vihreätä unelmaa ja kaikkien pelastamisen mantraa höpötetään ja tehdään lisää reikiä suomipaatin pohjaan, pääasia ettei jouduta opposition orsille kaakattamaan.

Helppo on olla oppositiossa, kun kepu tekee meille vaalityötä, olemalla vihreämpiä kuin emämyrkynkeittäjät konsanaan.

Nyt saa reilun 10%  puolue ( Gallup ) ainakin medianäkyvyyttä puoluekokoukseensa asti, mutta sen myötä kansalaiset tulevat yhä vakuuntuneemmaksi siitä, että kepu on samaa höttöä kuin nykyiset hallituskumppaninsakkin.

 

37 vastausta artikkeliin “Kuka ne valot sammuttaa viimeisen valssin jälkeen tupailloissa.”

  1. Kyllä Saarikon esiintymistä ja viestin topakkuutta voi ihailla. Tarvitsee vain lisää kärkeä.
    Murisevaa yhdenasian mörköä ei ruudussa kaipaa kukaan paitsi p…

      1. Nyt olisi sellainen puheenjohtajaehdokas vahvoilla ja todennäköisesti tulisi valituksi, joka päättäisi kepun pyristelyn vasemmiston liekanarussa.
        Mutta ei ole näköpiirissä, kaivavat vain omaa hautaansa,

        1. Korona on kaivanut jo valmiiksi haudan yhdenasialiikkeen maahanmuuttokriittiselle porukalle, kun korona hoiti rajat kiinni jo kertaalleen. Jollekin putkimiehelle on vielä hommia tilkitä vuodot, muita ei tarvita.

          1. Heikki,- varauduhan tällä viikolla tulevaan Ylen Galluppiin, se tulee pudottamaan Marininkin alle 20% ja kepu kyntää samaa mahopeltoonsa ja perussuomalaiset ovat aivan demareiden tuntumassa ja syksyn edetessä menee edelle.
            …………………….LEIKKAA TALTEEN…………………………………………..

          2. Ei isänmaan halaaminen ole yhdenasianliike.
            PS ei puhuisi maahanmuutosta mitään, jos eivät vimmaiset urvelot jatkuvasti sähläisi sen parissa kuin kkahelit monomaanit maamme etua vahingoittaen.

            Logiikan lahjoilta vajavaiset eivät kykene näkemään, mikä on syy ja mikä on seuraus.

      2. Hirveetä! Keskustaa äänestäneet pierevät verta keskustan ministerien hilluessa äänestäjien vahingoksi laatien uusia paskalakeja.

        Metkuja juonivat puoluejäsenet pitävät tupailtojaan sumuverhon suojassa kehittäen uusia konnankoukkuja kansan turmioksi.

  2. Kyllä taas eilisessä A- Studiossa näki, että Katri Kulmuni on saanut esiintymiskoulutusta.

  3. Marin nousi aallonharjalle koronan myötä ja toinen aalto hänet pudottaa takaisin kuolevaisten joukkoon, kun yllätetään TAAS housut kintuissa.

  4. Itse odotan mielenkiinnolla miten Petri Honkonen vaikuttaa Keskustan puheenjohtajakisaan.

    Moni varmasti on sitä mieltä, että peli on jo selvä ja kahden ehdokkaan välinen kisa ja todennäköisesti yhtä moni on oikeassa, mutta, mutta, mutta…

    Kulmuni saattoi polttaa mahdollisuutensa ja ihan viimne hetkien terävöityminen ministeripestin ulkopuolella voi olla liian vähän, liian myöhään.

    Saarikko olisi varmasti mieleen kaikille muille hallituspuolueiden puheenjohtajille, eikä edes Vihreät kykenisi esittämään mitään niin typerää esim. maahanmuutopilitiikan suhteen,etteikö Saarikko sitä allekirjoittaisi.

    Kysymys kuuluukin käykö tämä Keskustan kentälle vai piileekö juuri tässä Petri Honkosen sauma?

    Honkosen valinta olisi toki Keskustalta ennenkuulumattoman rohkea veto, mutta osoittaisi uudistumiskykyä ja toisaalta se ei loukkaisi kumpaakaan, asemastaan tietoista naisehdokasta liian verisesti.

    1. Hups, onhan sattunut painovirhepaholaisia joukkoon, mutta eiköhän asia selvinnyt.

  5. Juuri äsken oli Kulmuni Alfa- televisiossa Luukkosen haastateltavana, ihan vahingossa jäin sitä seuraamaan. Olipa asiantunteva haastattelija, kuin myös haastateltavakin, paljonkin antoisampi eilistä YLE;n vastaavaa.

    En ole, enkä ole koskaan ollut vähääkään keskustalainen, mutta on pakko myöntää, että heidän aluepolitiikkansa on täyttä asiaa.

    1. Luukkonen antaa tilaa haastateltavalle niin kuin Juho-Pekka Rantalakin. Siinä huonokin saa loistaa.
      Kyllä Kulmuni asiat tietää ja on kieltämättä oikealla asiallakin. Mutta hän ei pärjää tiimien jäsenenä, ei hallitse mieltään ja käyttäytymistään saati ulkoista olemustaan.

  6. Minä muistan, kun Ylekin siihen asti käytti Luukkosta ohjelmissaan asiantuntijana, ennenkuin hän paljastui persuksi.
    Lukkonen on venäjäasiantuntia ja historoitsia ja papiksikin itsensä lukenut kaiken muun ohella.

  7. Mielestäni Arto Luukkasta, kuten kaikkia ihmisiä, pitäisi arvostella asiaperustein, ei mielikuvamaalailulla.

    Esimerkiksi alla esiintyvistä ohjelmista ( linkin takana) voisi hakea jotain asiaperustetta arvosteluun.

    *******************************************************************************
    https://alfatv.fi/ohjelmisto/dosentti/

    Dosentti on AlfaTV:n viikoittainen ajankohtais- ja keskusteluohjelma, jota isännöi Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori, teologian tohtori, kirjailija ja mediapersoona Arto Luukkanen. Ohjelmassa käsitellään politiikan, tieteen, taiteen ja kulttuurin aiheita. Dosentin vieraana nähdään henkilöitä, joilla on kykyä ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin.

    1. Olen hänen ohjelmiaan ja kirjotuksiaan seurannut laajasti ja pitkään. Samoin olemme kommentoineet toinen toisillemme blogiemme avauksia. Tuttu mies, mutta jutut jauhavat jo samaa tahkoa eri kulmista päätyen omaan persujen maaliin.

      1. Ei millään pahalla, mutta on se Heikki hieman huvittavaa, että ensin kehut Luukkosta, mutta kun Arvi huomauttaa hänen olevan Persu niin johan kierrellen ja kaarrelen Luukkonen muuttuukin ”persudosenttien lööppikamaksi”.

        No ehkä tämä palvelee jotain tarvettasi.

        1. Johan oli pöljästi tulkitctu, sattuu, sattuu tuo persuilu…

          1. Olen aina tiennyt Luukkasen olevan persu.
          2. Kommentoin hänen haastattelutapaansa Kulmunista
          3. Jutut ovat juuri niin kuin sanoin, persudosentin lööppikamaa

    2. Uskon monien seuranneet Arto Luukkasen ohjelmia. Oleellista on se, että on seurannut niin, että voisi kommentoida jonkin ohjelman tai ohjelmien sisältöä – siis mikä oli pielessä ja mikä oli hyvää. On helppo sanoa etten tykännyt kantaansa mitenkään perustelematta. Asiaan syventyminen on vaativa laji.

      *
      Esimerkkinä lepsusta kannanotosta: ” .. mutta nykyään jutut persudosenttien lööppikamaa.”

    3. HK : ”Luukkonen antaa tilaa haastateltavalle niin kuin Juho-Pekka Rantalakin. ”
      Tämmöistä analyysiä – hahhah .
      .
      Ihan selvää ’persudosenttien lööppikamaa’ – eikö vai olekin?

  8. Jos Annikka Saarikko valitaan Keskustan puheenjohtajaksi, hän laulaa Keskustan suohon. Hän on täydellinen opportunisti liittovaltion suuntaan, kannattaa suomalaisten sananvapauden kaventamista, kannattaa monikultturismia, kannattaa ilmastovouhotusta, vaatii kivihiilen, turpeen ja maakaasun kieltämistä vuoteen 2025 mennessä.
    Onko hänellä yhtään omaa ajatusta?
    Ettei vielä tämän muun lisäksi olisi feministi eli ihmiskunnan vihollinen.

    Apostoli Paavali on sanonut ”nainen vaietkoon seurakunnassa”. Kristinuskohan on alkuaan ollut varsin naismyönteinen, ja tätä Paavalin heittoa on selitetty siten, että apostoli Paavalin mielestä naiset enemmän tunnepitoisina kuin miehet, häiriköivät tärkeitä kokouksia ja palavereita. Olisiko Paavali tarkoittanut vähän muutakin?

    1. Kele kun ei pääse korjaamaan kirjoitusvirheitä. Osaako joku viisata?

      1. Lasse, onko sillä niin kauheasti väliä, kirjoittaako oikein tai väärin, jos asia tulee selväksi.

  9. Kysytäänhän nyt persuilta !

    1. Mitä päätöksiä persut ovat aikaansaaneet äänimäärällään Eduskunnassa tai hallituksessa.
    Vastaus ei mitään muuta kuin torppaamisen Mäenpään syytteeseen asettamisesta ja välikysymyksiä, jotka eivät ole johtaneet mihinkään.
    2. Valiokunnissa mikään persujen toimenpide ei ole johtanut mihinkään muuhun kuin viivyttelyyn.
    3. Ennen nykyisiä persuja Soinin porukka oli hallituksessa ja ministeripaikoilla sekä ja puhemiehenä eivätkä huonoja olleet. Nykyisillä Halla-ahon persujen äänillä on saatu tyhjää aikaiseksi eli melua tyhjästä.
    4. Kysymys: mitä persut tekevät turhilla äänillään, kun mikään muu puolue ei niitä ota hallituskumppanikseen ja muut puolueet, pienimmätkin, kelpaavat hallitusohjelman osasiksi saaden edes jotain omaa aikaiseksi päätöksiin.
    5.Miksi siis persuja kannattaa äänestää – ei minkään tähden !

  10. Luulin avauksen koskevan Keskustan puheenjohtajakisaa, mutta taisin olla väärässä.

  11. HK:n kirjoittelu muistuttaa usein vihanlietsontaa kansanryhmää kohtaan.

    1. Päinvastoin, persut täällä vihaa lietsovat muita puolueita kohtaan, nyt kepua, eilen demuja, toissapäivänä vihervasureita, sitä edellisenä RKP:tä jne. ja kela pyörii.

          1. Sekö on vihanlietsontaa, että keskustellaan hallituspuolueista ja hallituksen toimista?

  12. HK :”Päinvastoin, persut täällä vihaa lietsovat muita puolueita kohtaan, ..”

    Vaikka yllä oleva pitäisikin paikkansa, se ei kumoa tätä: ”HK:n kirjoittelu muistuttaa usein vihanlietsontaa kansanryhmää kohtaan.”

    *
    Pikaisen logiikkaa kehiin ..

  13. Että miksi perusuomalaisia pitäisi äänestää? No hyvänen aika sentään, siksi että se tarjoaa tervehenkistä, omaa maata ja oman maan kansalaisia puolustavaa politiikkaa. Niin sanotut vanhat puolueet, eli puolueet, jotka ovat olleet vallan kahvassa jo ”iät ja ajat”, ovat turmeltuneet. Mille puolueelle tahansa, kun se on ollut vallassa liian pitkään, käy näin. Tarvitaan haastajaa ja kansallismieliset ovat tämä haastaja, niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissakin länsimaissa. Jopa länsimaiden vapaamielisimmässä maassa, Hollannissa, kansallismieliset ovat nousseet haastajan asemaan. Tietenkin muut puolueet vierovat heitä, koska he kyseenalaistavat turmeltuneiden puolueiden politiikan. Turmeltuneisuuteen kuuluu poliittinen ja taloudellinen korruptio sekä nepotismi. Aiheesta voisi lätistä pitempäänkin, mutta riittäköön tämä.

    Ehkä sana pari länsinaapurista Ruotsista on kuitenkin paikallaan. Sosiaalidemokraatit ovat pitäneet siellä valtaa kymmeniä vuosia vuoteen 2018 saakka. No, miltä näyttää? Ruotsalainen identiteetti on lähestulkoon tuhottu, Parisen vuotta sitten Ruotsin poliisin tiedottaja sanoi, että järjestäytynyt rikollisuus on käytännössä levinnyt koko Ruotsiin, maassa raiskataan naisia toiseksi eniten maailmassa Etelä-Afrikan jälkeen. Viimeisin surullinen esimerkki demarien ja muiden valtapuolueiden toimintatavoista on koronaviruksen aikana toteutettu ”humaani” politiikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *