Oppositio pois ”päätöksiä” tekemästä, muuten ei kunnian kukko laula.

Ylen tutkimuksen mukaan, kansalaiset eivät ole tyytyväisiä opposition koronahoitoon.

Jokin tässä ei nyt minulle aukea, hallitus saa kiitosta ja glooria kansalaisilta, mutta oppositioon ollaan tyytymättömiä koronan hoitajina.

Mutta yhtään opposition tekemää päätöstä en hyvästä yrityksestäni huolimatta löytänyt eduskunnan pöytäkirjoista ja puhumattakaan niiden huonoudesta.

Oppositio on antanut hallitukselle lähes täydellisen työrauhan pandemian hoidossa ja kun oppositiolla ei ole päätösvaltaa tehtyyn linjaan, niin se on ainoastaan patistanut hallitusta toimimaan mieluimmin etu kuin takapainotteisesti koronan suhteen ja tämä onkin osoittautunut oikeaksi linjaksi.

Varmasti hallitus olisi kansalaisilta saanut onnistumisestaan täydet 100%, mutta huono oppositio ”päätöksillään” veti hallitukselta maton alta, että prosentit eivät ihan täyttyneet.

Mutta kun sitä kiitosta on tullut hallitukselle ovista ja ikkunoista tähänmennessä, niin nyt kun suomi hohkaa tumman punaisena koronasta, niin oppositioko se taas on mennyt soitellen sotaan, takki auki ja nyrkit paljaana.

Anteeksi nyt maalaisuuteni, kun tämä tutkimus ei minulle auennut.

 

 

 

16 vastausta artikkeliin “Oppositio pois ”päätöksiä” tekemästä, muuten ei kunnian kukko laula.”

  1. Siis, on turha äänestää sellaista puoluetta, joka on varmasti tai todennäköisesti oppositiossa.
    Siellä ei tehdä päätöksiä, vaan jarrutetaan ja se ei ole kansan tahto eikä mieleinen.
    Kansa haluaa puolueensa valtaan tekemään sen lupaamia päätöksiä.

    Tästä voidaan arvioida ”omaa” puoluetta tai sitä, jota äänestää.
    On ainakin yksi puolue, joka ei halunnut hallitukseen, koska teki kynnyskysymykset tarkoituksellisesti niin suuriksi, ettei suin surminaan sinne joutuisi.
    Nyt on tilanne, ettei mikään puolue lähde tämän kanssa marjaan, vaikka ikään kuin se ”madaltaisi” kynnyksen korkeuttaan, mutta siihen ei kukaan luota.

    Kehotankin äänestämään sellaista puoluetta, mitä tahansa, jolla on oikeasti mahdollisuus olla hallituksessa päätöksiä tekemässä.

    1. Siis pitäisi äänestää sellaisia puolueita, jotka eivät aja suomi ensin politiikkaa, vaan nöyristelevät ja nöyrtyvät tekemään politiikkaa, joka alistaa suomalaiset yhä enenevässä määrin rajojemme ulkopuolelta tulevan komennon alaiseksi.
      Minä en ainakaan äänestä omantuntoni ja arvomaailmani vastaisesti, sillä jos äänestäisin jotakin muuta puoluetta kuin perussuomalaisia, niin vaikka en komea olekkaan, niin sen jälkeen en ainakaan enään peiliin kehtaisi katsoa, häpeäisin itseni puolesta. Ja jos perussuomalaisia eivät muut puolueet hallituksiinsa kelpuuta, niin sekään ei minun arvojani alenna teidän tasollenne.

      1. …ja viimeisien Galluppien mukaan minun arvojeni tavoin ajattelevia on jo ainakin 600000 kansalaista ja luku kasvaa koko ajan.
        Perussuomalaisia äänestetään siksi, että kaikki muut puolueet haluavat senkin itsenäisyytemme mitä vielä on jäljellä, viedä Brysselin kasvottomien helppoHeikkien tossun alle.

        1. Mitäs se sellainen Brysselin apu on, jossa aina ollaan maksajan roolissa, jossa muut tekevät päätökset meidän puolestamme.
          Toki nämä Brysselin marionetit sanovat olevansa vaikuttamassa suomeakin koskeviin päätöksiin, mutta aina sieltä on tultu paskat housuissa, mutta silti sanotaan kansalaisille olleensa isänmaan asialla.
          Nämä marionetit kun sanovat olleensa/olevansa isänmaan asialla, niin se on suurinta halveeraamista sotaveteraanejamme kohtaan, jotka itsenäisyytemme taistelivat, mutta nämä helppoheikit sen luovuttivat silmänkään rävähtämättä toisen kolhoosin vallan alle.

          1. Minäkin kyllä haluaisin tietää hieman enemmän tuosta Brysselin avusta, Mitä se on?

            Taloudellista apua se ei ainakaan voi olla, koska omien rahojen kierrättäminen EU:n kautta ei ole apua. Varsinkin, kun osa rahoista häviää matkalla.

    2. ”Kehotankin äänestämään sellaista puoluetta, mitä tahansa, jolla on oikeasti mahdollisuus olla hallituksessa päätöksiä tekemässä.”

      Minä taasen suosittelen muodostamaan oman mielipiteen ja äänestämään sen mukaan, eikä suinkaan niin, että muutta mielipidettään sen mukaan kuka milloinkin on hallituksessa.

      Toimivassa demokratiassa oppositolla on aivan äärimmäisen tärkeä rooli, vaikka se joitakin harmittaa.

      1. Sieltä on helppo huudella olematta vastuussa yhtään mistään. Suomessa ei ole oikeaa ja hallitusta oikeasti avittavaa oppositiota, räkättirastaita kuvainnollisesti.

        1. Hallitusta avittavaa oppositiota?

          Kyllä oppositio on avittanut hallitusta koronahoidossa erittäin paljon, mutta muussa politiikassa ei opposition tule hallitusta avittaa, vaan toimia vastavoimana.

          Vai onko sinun demokratia käsityksesi sellainen, että opposition tulee olla hallituksen kanssa asioista samaa mieltä?

  2. Äläs nyt Heikki, kyllä PS:nkin piirissä löytyy aivan hyviäkin henkilöitä, joita voisin äänestää, jos äänestäisin.
    Meidän seutukunnalla vaan sellaisia ei löydy mutta ehkä jatkossa, saattaisi löytyäkkin.

  3. Kai sekin on opposition huonoon arvosanaan asiassa vaikuttanut kun ovat liikaa toistelleet näitä moittivia havaintoja maskien hankinnassa ja niiden käyttämisen merkityksessä.

  4. Tällaisen vastauksen annoin eräälle kokoomusvalittajalle fb:n kuntapolitiikan sivuilla aiheesta verkkouutisissa Häkkänen: ”Hallitus luule hyvinvoinnin syntyvä veroilla ja veloilla”

    ”Voi, voi, tulee ikävä niitä entisiä kunnon osaavia ja karismaattisia kokoomusjohtajia, jotka eivät kansaa nyt noin tyhminä pitäneet. Ilmankos kokkarit olivat hallituksissa, nyt ruikuttamassa persujen kanssa kohtaloaan oppositiossa. Paikkansa ovat ansainneet.”

  5. Pitipä taas siivota ketjua.

    Oikeasti, jos joku puolue potuttaa niin paljon, älkää äänestäkö sitä. Ei ole pakko herjata sen kannattajia. Ei blogeissa, ei kaduilla, ei muualla.

    Ja jos on pakko kuitenkin kritisoida, kritisoikaa puolueita, puolueohjelmia ja puolueen vaikuttajien lausuntoja. Ei äänestäjiä, ei rivijäseniä, ei kannattajia, ei kanssablogisteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *