Pääministeriltä mopo karkasi.

Olen nyt Tampereella ja kyllä täytyy ihmetellä niiden ihmisten välinpitämättömyyttä, jotka esim.Lielahden Prismassa asioivat ilman maskia.

Noin silmämääräisesti sanoisin kokemusperäisesti, että heitä oli noin puolet maskin käyttäjiä ja toinen puoli oli piittaamattomia, oman napansa ihailijoita.

Kun ajatellaan, että kaupan työntekijät ovat meitä asiakkaita palvelemassa ja tekemässä raskasta työtä elantonsa hankkiakseen ja huononakin päivänään palvelevat meitä ystävällisesti maskiensa takaa, niin osalle asiakkaista koronasuositukset ja ohjeet ovat vain tuulen huminaa korvissa.

Nyt eletään veitsen terällä tässä korona”sodassa”, niin ehkäpä nälkä saisi maskin tulemaan näiden piittaamattomienkin naamalle, kun kauppojen ovilla olisi ikäänkuin ”portsari”, joka ei laskisi kauppaan sisään kuin maskisuojaimella varustautuneet asiakkaat.

Varmasti siitä poru nousisi ja syytettäisiin syrjinnästä, mutta kun tätä toimenpidettä toteuttaisivat kaikki kauppaketjut ja kauppiaat, niin pakkohan se olisi maski naamalle ottaa ”hulttioidenkin”, kun nälkä kurnisi suolessa.

Ja sama käytäntö yleisiin kulkuneuvoihin, sisään vain maski kasvoilla, niin kyllä siperia opettaa.

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, mikä on näiden maskittomien asiakkaiden ja matkustajien motiivi käytökselleen.

Ja pysytään kotona ja vain välttämättömät asiat käydään hoitamassa ja vain maskit kasvoilla, vaikka ei ihmiskontakteja olisikkaan kuin yksi.

Ei vara venettä kaada ja en nyt usko siihen kenenkään kuolevan ja sairastuvan, kun pelaa varman päälle, mutta jos elää kuin pellossa, niin silloin on vaaraksi niille, jotka koronan ottavat vakavasti.

Sen vielä sanoisin pääministerille, että kun hän pelkää populistien hyötyvän, jos koronan torjunnassa ei kyetä tasapainoilemaan talouden ja terveyden välillä, niin minä populistina sanon, että eiköhän mekin olla ihmisiä ja samassa venessä istutaan, eikä varmasti mikään poliittinen puolue toimi koronasta hyötyäkseen.

 

 

10 vastausta artikkeliin “Pääministeriltä mopo karkasi.”

  1. No kun se nyt onkin tutkittu ja todettu ettei maskista ole varsinaista hyötyä sairastuneita on molemmssa porukoissa saman verran
    Mielestäni muun kertoinen on syyttelyä puolin jos toisin ja sellasta ei tarvii esiin tuoda kenenkään terv tepivaari

    1. Ei tuo Tanskalaisten kapea ja yksisilmäinen tutkimus kumoa niitä tutkimuksia, joissa on tutkittu maskin vaikutusta laajasti taudin levittämiseen ja leviämiseen.
      Tanskalaiset jättivät kokonaan tutkimatta sen, minkä verran maski suojaa muita maskia pitävältä sairastuneelta ja sen on todettu olevan jopa 30%.
      Se on erittäin merkittävä tulos, vaikka tanskalaiset näyttävätkin haluavan seurata Suomen hallituksen ja THL:n maskipelleilymallia.

      1. Luulempa, että vielä ennen joulua siirrytään samanlaisiin poikkeusolosuhteisiin uudenmaan osalta kuin mitä keväälläkin edustettiin.
        Sillä ihmisten käytös vaikuttaa vieläkin vain siltä, kuin ajatellen, että ei se minua koske ja ei se minuun iske ja ei se minua liikuta ja kun tällainen sakki lähtee joulunviettoon pääkaupunkiseudulta niin oksat pois.

  2. Paras keino on koronan väistelyssä ettei nouse julkiseen meno peliin lainkaan koska siellä ne bakteerit lilluu yhdellä aivastuksella ja pitkään ovatkin terv tepivaari

  3. Saako kohta sanoa että ukkovarvas on kipee se kun ei ole tasaarvoista kirjoittelua lainkaan terv tepivaari

  4. Täytyy kyllä sanoa, että en ymmärtänyt tepivaarin kirjoituksista hölökäsen pöläystä, joten anteeksi vajavaisuuteni.

    1. …ja se on varmaa, että mikään ennaltaehkäisevä suojatoimenpide ei takaa 100% suojaa ja korona on niin kauan vieraanamme, ennenkuin toimiva rokote on kehitelty vauvasta vaariin.

  5. Ei tätä kisaa pelkäämällä voiteta, eikä naamareitten takana piileskelemällä.
    Ennevvanhaav vaam pukik käytti naamareita ja nekiv vaaj jouluna, mutta nym melkeen kaikki ja aina!?
    Kaikki me kuallaa, jokainen oikeaan aikaan.
    HAITTAAKS SE?

  6. Matt.6:27Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? 28Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. 29Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. 30Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? 31Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ 32Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. 33Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. 34Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

  7. Tutkimuksen mukaan Perussuomalaisia kannattavat käyttivät vähiten maskia. Onneksi meillä ei taida juurikaan kuitenkaan olla sellaista porukkaa joka vastustaa rokotuksia niin kuin Britanniassa jossa huomattava määrä ihmisiä pelkää sairastuvansa rokotteesta mutta ei pidä koronaa vaarallisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *