Vasemmalla on tunkua, onneksi tallovat itsensä hengiltä.

Kun seuraava eduskunta taas kokoontuu ja päätetään puolueille istumajärjestys saliin, niin sen perusteella mitä nyt olemme nähneet ja kuulleet, niin……

Kepu nyt ainakin pitää istuttaa salin vasemmalle laidalle ja vielä siitäkin vasemmalle pulpettiinsa istutetaan RKP

Perussuomalaiset siirretään takaisin keskelle salia ja kristilliset ja kokoomus ottavat heidän nykyisen paikkansa.

Vihreille en kyennyt paikkaa salissa määrittelemään tällä koulutuksellani ja kun pidän heitä uskonnollisena hurmosliikkeenä, niin ehkäpä olisikin yhteiskunnan turvallisuuden huomioon ottaen pareet viedä heidät Arkadianmäen pommisuojaan, siellä he eivät olisi muille ja itselleen vaaraksi, vaan varoitukseksi.

Demarit ja vasemmistoliitti käyvät veristä taisteluaan siitä, kumpi kovemmalla äänellä huutaa kansainvälistä Ylen Pravdassa ja nyt Marinin johdolla näyttää demarit olevan vähän purppuranpunaisempi, mutta ehkä patsaankaatajien hiekkalaatikoiltaan karanneet pikku ”partiolaiset” ja huntunsa suojissa huseeraavat jihadistit kuitenkin vaakakupin kallistavat lopulta Li Anderssonin johtamiin ”kommunisteihin”, joiden paikka ei pitäisi olla Arkadianmäellä, vaan ”kiven sisässä”.

Suomessa meuhkataan kovaan ääneen muutamasta kymmenen hengen natsipölhöstä, vaikka maa on menossa kaaokseen vasemmistoterroristeihin rinnastettavan ”laillisen” punakaartin johdolla.

3 vastausta artikkeliin “Vasemmalla on tunkua, onneksi tallovat itsensä hengiltä.”

  1. Perussuomalaisten ei tarvitse eduskuntaan päästäkseen tuhota eikä hävittää yhteiskunnan omaisuutta, eikä olla kenellekkään terveyden eikä kuoleman uhka.
    Ja jos eivät eduskuntaan pääse kansalaisten äänillä, niin pulinat pois.
    Vihervasemmisto sitävastoin nousee barrikaadeille ja terrorisoi väärästä demokraattisesta vaalituloksesta ulos jäätyään.
    Vaikka suomessa on mielenosoituksiin vapaus, niin laittaisin kuitenkin harkintaan tämän oikeuden, koska vasemmisto käyttää sitä keppihevosenaan laillista yhteiskuntarauhaa vastaan ja toimii kun punakaartissa huutoäänestyksillä, mitä kovempaa mylvii, sitä korkeampi hiararkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *