Vapaus – vastuu – koronapäiväkirja 2 – 15.8

 

 

Paljon tapahtui kuluneella viikolla. Pikkuhiljaa Suomi alkaa herätä lomakaudesta koronan varjossa. Vaikka eduskunta vielä lomailee, silti saimme esimakua syksyn politiikan kiivaudesta. Omalla kohdalla oli vipinää myös riitti.

 

Saimme ryminällä Virtatuvan avattua ja heti ensimmäisenä päivänä asiakkaita oli paljon liikkeellä. Mahtava avaus oli kun yhytin kadulta lenkillä olleen Virtain kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keijo Kalevan vaimoineen. Mielenkiinnolla tutustuivat Virtatupaan sekä Karhun Askeleeseen. Kiitokset heille, tuntuivat olleen tyytyväisiä näkemäänsä.

 

Eilen oli Tampereen reissu. Kaukajärvellä pidimme palaverin, hieman kartoitettiin tulevia suunnitelmia. Poikkesimme kotimatkalla Lielahdessa. Pitihän se käydä syömässä Tapolan makkaroita ja Kierrätyskeskuksessa.

 

Eilen oli ensimmäinen päivä kasvomaski suosituksesta. Arvatkaa mitä? Vaikka pyörimme kävellen jonkin verran Kaukajärvellä ja enemmän Lielahdessa, niin ainoastaan yhdellä nuorella naisella näimme kasvomaskin. Oliko minulla ja Mirjamilla maskit, kysytte uteliaina? Eipä ollut, eikä vielä edes hankittu, hyi hyi meitä.

 

Eilen Kalevan kisojen kuulantyönnössä Arttu Korkeasalo sai ensimmäisen mitalinsa. Ensimmäisen työnnön jälkeen odotin häneltä jopa mestaruutta, mutta taisi lopuissa työnnöissä olla tekniikan kanssa ongelmia. Onnittelut Artulle, myös Mirjam mummi seurasi kisaa ja lähetti onnittelut.

 

Korona huomioita:

  • on sitten saanut oudon suuret mittasuhteet kasvomaskeista käytävä monenlainen vääntö. Kauheaa mekkalaa pidetään kun hallitus ei ole antanut ajoissa suositusta tai pakkoa maskien käytöstä. Eilen aamutelevision jälkiviisaissa todettiin: Ei kai kukaan ole kieltänyt kasvomaskien käyttöä? Eli kiivailijat olisivat jo ajat sitten voineet käyttää kasvomaskeja.
  • nyt tullaan otsikon mukaiseen kysymykseen vapaudesta ja vastuusta. Eikö näiden kahden asian kuuluisi kulkea käsi kädessä? Ihmiset vaativat vapauksia, mutta unohtavat tyystin oman vastuun. Näinhän se ei voi olla, vai mitä mieltä olette?
  • harmittaa suunnattomasti kun korona näyttää yhä väistämättömältä kuuluvaksi syksyyn. Kaikesta huolimatta luotan suomalaisiin ja meidän jokaisen vastuuntuntoon. Olemme itse kukin vielä täällä maaseuduilla ns. sormi suussa kasvomaskien käytöstä, koska meillä ei niitä ruuhkia ole samalla tavalla kuin isoissa paikoissa. Nyt jo huomaa, kuinka käsiä pestään ja turvavälejä pidetään, hyvä me.

 

Tänään käymme Ruovedellä Kirpputori Kuplassa jossa ihmisiä viihdyttää virtolainen hanuristi, ystävämme Kalevi Suntila. Tiedän, myös Killinkoskella on peräkonttikirppis, mutta menkää te joille aikataulut sopivat.

 

Huomenna on sitten Vaskiveden Myllynimessä tukikonsertti remontoidun tanssilavan puolesta. Ehdottomasti menemme hyvää asiaa tukemaan. Kun vielä lopuksi saamme hieman pyörähdellä tanssin merkeissä, niin mikä jottei. Voi olla, että koronan myötä myös tanssit pysähtyvät kuin seinään, siksi pitää vielä ilo irti ottaa.

 

Pieni piristys alkavaan viikonloppuun:

Sanoin Mirjamille päivänä muutamana: Uskon, että runojani ja kirjoituksiani ymmärretään vasta kuolemani jälkeen? Varmaankin vastasi hän, sitten sinä olet jo turvassa. Se siitä sitten.

Hyvää viikonloppua hyvät ystävät ja lukijani.

 

 

 

 

6 Replies to “Vapaus – vastuu – koronapäiväkirja 2 – 15.8”

  1. Mitä tarkoittaa:

    Näin unessa luokkakaverin yli viidenkymmenen vuoden takaa.

    Kättelimme. Kertoi, että minusta oli vuosia sitten liikkunut huhu, että olin myynyt väärin korjaamani kylmälaitteen eräälle sairaalalle.
    Laitteeseen oli säilötty sydän elinsiirtoa odottamaan. Potilas oli kuollut, kun lämmöstä pilaantunutta sydäntä ei saatu toimivaksi.

    Minua oli kuulemma etsitty, vaan ei ollut tavoitettu.

    Mielenkiintoista. Enpä ole kylmälaitteita korjannut edes unissani. Ehkäpä ensi yönä sitten.

  2. ”Ei kai kukaan ole kieltänyt kasvomaskien käyttöä?”
    Ei kai kieltänyt, mutta suureen ääneen kyllä niin hallitus kuin THL julistivat niitä hyödyttömiksi ja jopa tartuntariskiä lisääviksi.

    1. Taitaa THL voi olla oikeassa, kun kukaan ei halua ja osaa niitä monia eri versioita käyttää suositusten mukaisesti.
      Tänään Tampereella vain hyvin harva käytti maskia bussiin noustessaan keskustassa.

      Paras käyttöohje siinäkin suomalaisille on Pakko !

  3. Eihän se käyttö todellakaan mitään rakettitiedettä ole. Jos maskin laittaa väärin niin se ei ehkä suojaa ainakaan itseä kovin hyvin. Haittaa voi kai lähinnä olla vain siitä jos käpiastelee käytettyä maskia ja siinä sattuisi olemaan koronaa ja sitten työntäisi sormet vaikka suuhunsa. Miten todennäköistä sellainen muka olisi?

  4. Taisi olla joku ihmeen arvovalta kysymys tuo maskien suosittelu, vaikutti siltä että Varhila halusi niitä vastustaa. Hyvä lisä ne ovat ja maskin käyttäjä suojaa muita ihmisiä joten vastuullista sen käyttö on esimerkiksi bussissa tai junassa.

Kommentoi