”Poronkäristystä”.

On muuten ylivoimaisen yliarvostettu ja ylihinnoiteltu tuote, siis jätelihaa.

Aikanaan pohjoisen reissuiltani toin puolikkaan poroa; poroisännältä ostin. Reissut loppuivat aikanaan ja niin poronlihakin.

Muutama vuosi sitten tulin ostaneeksi pari pussukkaa pakastettua poronkäristystä. Toinen Lapin Lihan ja toinen Kylmäsen. Jäivät muuten molemmat ”teurasjätteet” syömättä.

Eräällä Eestin reissullani tulin ostaneeksi pakasteena saksanhirveä; pärjää muuten porolle aivan hienosti. Tein siitä mm ”poronkäristystä”, tuli maukasta.

Valurautapataan laitoin jäätyneestä lihasta vuoltuja siivuja voin, sipulin, mustapippurin kanssa, hauduttelin käristämisen jälkeen tunnin verran,. Sitten tummaa olutta tölkillinen ja edelleen hauduttelin nesteet pois, lisäilin vähän suolaa. Kyllä tuli hyvää.

Siitä saakka poroni on ollut saksanhirvi ja tulee olemaankin.

10 vastausta artikkeliin “”Poronkäristystä”.”

  1. Kylläpä vaan se muussi ja puolukkasurvos, siis ei sisällä sokeria; se vasta hyvä yhdistelmä onkin.
    Olen monesti nähnyt mistä ruhonosasta poromies käristyksen vuolee. Se on paistia, ei mitään sidekudoksia ja muuta vastaavaa.
    Kaupat myyvät käristyksenä kaikkea paloittelusta jäänyttä leikkuujätettä.

  2. Hyvää käristystä saa myös hirvestä ja valkohäntäpeurasta ja tietysti paistilihasta.

  3. Olen samaa mieltä; nykyisellään vaan riistalihan joudun pääsääntöisesti ostamaan; aika hinnakasta tuo hirvi jos peurakin, verrattuna eestiläiseen hirven ja kauriin lihaan.

  4. Nordfood OÛ:n saksanhirven tullaushinta on n 30€/kg; saman saksanhirven hinta Eestin Peetrissä on n ruhon läpihintana vajaat 15€/kg raakapaloiteltuna. Siis melkoinen hintaero Suomeen nähden ja jos pääsee ostamaan suoraan metsästysseuralta läpihinta putoaa alle 10€.

  5. Enpä ole tältä kannalta asiaa ajatellut. Se on ehkä kerran vuodessa kun tätä maistaa, ei ole paljon jäänyt pohdiskelemaan. Mutta hyvä näkökulma, tulipa mietittyä.

  6. Minulle tulee Kuusamosta käristeliha suoraan poro isännältä, tosin se ei myy minulle tuota varsinaista käriste lihaa se on ana parempaa osaa porosta
    Tuo Saksan hrvi on maukasta ja hyvää ruokaa eikä paljonkaan poikkea porosta terv tepivaari

  7. Tuossa eilen kolusin varaston pakastinta; ei karitsaa, ei saksanhirveä, vain muutama hirvipurkki tuolla komerossa.
    Nyt pitäisi pikaisesti päästä etelä-naapuriimme, ”varmuusvarastot” alkavat ehtyä.
    No, eihän se Venäjä Suomeen viimeisen runsaan 75 vuoden aikaan ole ennusteista huolimatta hyökännyt mutta sitä varastoa kuitenkin saisi olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *