Kuin kuuta nousevaa…

olen odottanut tätä päivää.

Henkilökohtaisella tasolla korona-viruksen ainoa merkittävä negatiivinen vaikutus omaan elämäämme on ollut se, että ”pikkuihmiset” eivät ole voineet kyläillä kuten aiemmin, mutta tänään uskalsimme muuttaa tilanteen.

Koulujen päättymisestä on turvallinen aika, joten pitkään ja hartaasti niin meidän kuin toivottavasti myös ”pikkuihmisten” odotus palkittiin sillä , että jätkät tulivat viikoksi kylään.

No tänään aika meni  ”hurvitellessa”, koiruuksia ihmetellessä ja niiden kanssa puuhatessa, niin meren rannalla kuin metsässä.

Huomenna on uusi päivä ja päivän aihe on kalastus, serkukset ovat juuri siinä iässä, että mennä viikolla hain Motonetista avokelasetit ja huomenna puolataan siimat, opetellaan parit solmut ja nämä tehdään ihan itse, kuten isot pojat tekevät.

…siis aikuisten oikeesti, onko maailmassa mitään niin hienoa kuin nauravat iloiset lapset  ?

Toivon niin, että koronatilanne ei pahene uudelleen ja saamme ”pikkuihmisiä” vieraiksi vielä paljon paljon enemmän, kuten ennenkin.

P.s. Tarzan ja Viisikko kirjat ovat edelleen kova juttu…

 

 

 

18 Replies to “Kuin kuuta nousevaa…”

  1. Hieno homma, molemmin puolin varmasti, voin kuvitella poikien innon lähteä kalaan. Avokela on vähän umpikelaa vaativampi, mutta jos ei ole ihan pieni lapsi niin tuskin ongelmaa senkään kanssa. Itselläni on sellainen välivaihe, pienet ovat kasvaneet isoiksi eikä ole vielä uutta sukupolvea.

    Tarzaneita ja kaikki Viisikot tuli lapsena luettua, onneksi ei ollut vielä somea pelikonsoleita, olisi voinut jäädä paljon lukematta.Rasistisiksihan nuokin varmaan julistetaan ja nykyisin pitää lukea kirjoja joissa lapsilla on kaksi isää tai äitiä jne. ym ”edistyksellistä”. Jo eräässä artikkelissa julistettiinkin, miten suomalaisista on kasvanut rasisteja mm. lastenkirjojen takia.

    Toivotaan, ettei koronasta tule takapakkia Suomessa, aika monessa muussa maassa on tullut uusia tartuntoja kun rajoituksia on löysätty.

  2. Ken vielä muistaa Huckleberry Finnin seikkailuja (Marka Twain), Etelävaltiolainen kirjailija.
    siinä varsinaisen rasistiseksi, näin myöhemmin ajatellen, on osoittautunut. Poikavuosinani tuli lueskeltua.

  3. Kyllähän niitä Finnin seikkailuja tuli luettua hyvinkin paljon. Samaan sarjaan meni Tarzan ja moni muu aikalainen.

  4. Minusta ne Huckleberry Finnin seikkailut; se ankka-amfibio, lensi sukelsi ja eteni maalla, ne olivat aivan kiehtovia tarinoita pikkupojalle.
    Paha intiaani Joe, muutama neekerihahmo, kaikkea sekaisin sopivassa suhteessa.
    Kun otetaan huomioon, että Twain kirjoitti ko teoksen jo 1800 luvulla, saattaisin vertailla jopa kapteeni Nemoon.

  5. Ihan avaukseen palautellen; vanhin jälkikasvustani, aina kärtti ”härvelöimään”. siis virvelillä kalastamaan.
    Innostus sammui siihen kun minä nostin ainoan saaliin. Lienee lyhytjänteistä … ehkä.

  6. Tyttären tyttäret 3 ja 5 vuotta olivat tässä eräänä päivänä mato- ongella. Minua ”pappaa” pyysivät tekemään heille onget ja sitten laiturille kalastamaan. Saaliskin oli ekalaisille mahtava, pari särkeä pari ahventa ja maailman pienin salakka. Sitten piti saada ämpäri ja siihen vettä, etteivät vaan kalat kuole. Olipa se tytöille yhtä juhtaa ja suurta kokemusta.

  7. Juu, Huckleberry Finnin seikkailut tuli luettua, myöhemmin Tom Sawyerin myös. Huckleberry Finnin mukanahan taisi olla karannut orja Jim? Matkalla vapauteen, jota myöhemmin ihmettelin, kun matkaa tehtiin lautalla Mississippillä ja virtahan vie pohjoisesta etelään, mutta joku jippo siinä oli miksi niin mentiin. Rasistisena se varmaan nykyisin nähtäisiin, vaikka en itse sellaista löydä, siinähän on ahdinkoa pakeneva musta heppu yhtenä päähenkilöistä.

    1. Suoraan sanoen; en minäkään noissa kummassakaan mitään rasismia osaa nähdä, kerrontahan on ajan elämää, sellaisenaan.
      Intiaani ja musta mies edustivat sen yhteiskunnan kielteisiä ilmiöitä ja käsittääkseni sellaisina ne tulisi nähdäkkin.
      Nykyaika taas miltei radikaalisti määrittelee tämän rasismin, sitä kun nähdään kaikkialla, … mukamas.

      1. Ei mustamies Jim ole edes mitenkään kielteisessä valossa tuossa. Hänhän on Huckin paras ystävä matkalla ja pyrkii vapauteen. Intiaania en siitä muista.

  8. Olihan eilinen mukava päivä virvelien kalastuskuntoon laittamisesta aina iltapalaan saakka.

    No varsinainen kalastus meni enemmänkin avokelasetin käytön opettelemiseen, mutta se ilo mikä lapsen kasvoilla on kun saa itse tehdä ja onnistuu tekemisessään, sitä ei voita mikään.

    Pelkästään se kuinka pitkälle pikkumieskin saa ohuella 0.12 siimalla ja heitto toisensa jälkeen parantuvalla tekniikka vieheen lennätettyä tuottaa ylipursuvaa riemua ja vaikka ei nyt kalaa tullut, niin ne rannalla syödyt eväsleivät olivat parempia kuin koskaan pöydän ääressä.

    Luontoäitikin oli suopea kun sitä hältä pyysin, aamulla sateli ja tuuli vihmoi, mutta iltapäivällä aurinko sitten jo paistoi.

    Aurinkoa pyytelin tällekin päivällä kun joudun itse lähtemään fysioterapiaan, nin pikkujätkät pääsisivät emännän vieminä uimaan ja kuinka ollakaan, aurinko mollottaa pilvettömältä taivaalta.

    Illalla tehdään drop shot jigaukseen (heh…pohjaonki) tarvittavat viritelmät ja huomenna uudelleen kalaan.

  9. Tuo jigaus, sinänsä mielenkiintoista, pikkupoikana sen jo opin, nimittäin pohjaongen käytön ja lähinnä virtavesissä.
    Meidän pikkunassikallemme sen sitten opetin; Professori ilman koukkuja siiman päähän, pari kolme 30senttistä tapsia ja tapsin päässä koukku, viehe tai täm möinen ”lörtsy”, sillä sitä. Heitetään penkkapaikkaan ja pikku nykäyksin siimaa kelalle, sillä tuli esim ahvenia tosi hyvin.

    1. Kalle, pohjaonki on kätevä juuri virtavesissä, joiden ääreen huomenna aion jätkät viedä jo senkin vuoksi, että tiedän sieltä saavan kalaa kunhan välineet ovat oikeat.

      Viime viikolla kokeilin millaisen systeemin teen, jotta nassikat pystyvät niillä hyvin kalastelemaan.

      Kun tiedän paikan mihin menemme ja mikä tarkeintä kalastamisen täytyy olla turvallista, joten en aivan rantaan isojen kivien päälle voi poikia viedä niin pidän parhaana ratkaisuna fluorocarbonia sellanen vajaan metrin pätkä päähän pystypaino, josta noin 20 centtiä ylemmäs vakaan sidottu koukku ja toinen samanmoinen vähän ylemmäs ja toisen pään yhdistän kuitusiimaan. Tuota pystyy vielä heittämällä pienenpikin kalamies käyttämään.

      Syöteiksi pienet vertigaalijigit ja vähän matoa.

      1. Itseasiassa se silakan litkauskin on eräänlaista jigausta (hieno termi), Tallinnan D-terminaalilla monasti katselin näitä silakan pyytäjiä, painona usein tavallinen ruokalusikan pesä ja sitten koukkuja, joillain syötitettyjäkin.

        1. Litkaus on tosiaan jigausta ja kuten totesit, hieno termi, vanhalle kalastustavalle.

          1. Se silakan litkaus on minulle vuosikymmeniä tuttu. Siimaveneellä lohta pyytäessä ei evääksi otettu kuin perunaa, voita, tilliä/ruohosipulia. Silloin siimaveneissä ei juurikaan jääkaappia ollut. Kala, silakka/kilohaili otettiin merestä.
            Ongelma oli siinä, että juuri nostettu silakka ei pannulle kelvannut. Se nimittäin paistettaessa käyristyi aivan kuin tulipalossa olleet rautanaulat. Siis. ateriasilakat tuli litkata tuntia paria ennen paistamista, sitten tuli hyvä.
            Mitäs, aikaa siellä siiman päässä regatessa kun oli. Aivan saman ilmiön olen havainnut muikussakin. Pyyntituoretta ei kannata alkaa heti paistamaan.

  10. Minä en ole koskaan harrastanut, enkä edes oikein tiedä mitä jigaus on. Parhaan nautinnon saan mato- ongella, kuten meidän pikkulikatkin. Siinä saa rauhan ja pystyy keskittymään ihan muihin asioihin, kuin kalansaalis. Se yleensä onkin minulle ihan toinen asia ja kalastus taas vaatii hiukan eri välineet.

Kommentoi