Mikähän siinä on, että Marin ei hallitse sammakoitaan ?

Pääministeri selittelee taas yrittäjävihamielisyyttään, joka sinällään ei ole yllätys kenellekään politiikkaa seuraavalle, mutta  miksi tämä paljon kansainvälistäkin huomiota ennenkaikkea sukupuolensa ja ikänsä vuoksi saanut poliitikko ajautuu kerta toisensa jälkeen tähän tilanteeseen?

No yksi syy on tietenkin se, että hän todellisuudessa ajattelee juuri niin kuin vahingossa joskus puhuu ja verrattain ääriajattelijana hän ajautuu näihin selittelyiden sekamelskoihin.

Toinen syy on se, että koronakevään jälkeen on myös tehty politiikkaa, jossa ideologia on noussut esille ja omalla oudolla tavalla koronatilanteen pahentuminen voisi olla jopa helpotus pääministerille, mutta sekään ei nyt näytä toimivan, kun hallituksen sisäinen dynamiikka vaikuttaa olevan joustojen äärirajoilla.

Tilannetta ei tietenkään helpota sekään, että hallituksen ylväänä esittämä sote-uudistus on saanut varsin kylmää kyytiä lausuntokierroksella, eikä Eu:n elvytyspakettikaan vaakuta ihan jokaista luku, kirjoitus ja laskutaitoista.

Onko kuntavaalien lähestymisellä jotain merkitystä Marinin esiintymiseen ? Voi olla, siinä määrin pääministeri tekee puoluepolitiikkaa.

P.s. Avauksessa ei ole kyse Perussuomalaisista.

51 Replies to “Mikähän siinä on, että Marin ei hallitse sammakoitaan ?”

  1. Ei tarvitse koska ”sateenkaarilapsi” ja kaikkien on pitänyt ymmärtää koska muuten ”tragee…”

  2. Ja Mika on siten sitä mieltä että yritykset kantavat yhteiskuntavastuuta ja huolehtivat ihmisistä? Kaunis ajatus.

    1. Hmm…yritysten yhteiskuntavastuut on olla olemassa ja jos mahdollista tarjota työpaikkoja sekä maksaa veroja, keksitkö joitain muita ?

      Mainitut vastuut yritykset pystyvät hoitamaan ainoastaan jos ovat kannattavia.

  3. Jeps, yritykset kantavat vastuuta jos maksavat veroja. Jos eivät, sitten heidät voi kyllä heivatakin helvettiin.

    Kävin perjantaina Lempäälässä. Se on kaupunki, joka tuli siitä kuuluisaksi että yksikään yritys ei saanut kesällä jaettua tukea kriisialojen yrityksille. Moni haki, kukaan ei saanut. Aiemmista tuistakin vain aniharva sai, nekin vain rikkaimmat firmat joilla oli omaakin rahaa.

    Vaikea nähdä miten työllisyys tai veronmaksu kasvaa jos Marinin ainoa halu on tuhota Suomesta niin yritystoiminta kuin tuotekehityskin.

  4. Nalle on samaa mieltä Marinin kanssa. Yritysten tehtävä on yksiselitteisesti tehdä voittoa ja rahaa omistajilleen. Yritysten tehtävä ei ole yhteikuntavastuu. Sanoo pääkapitalisti.

  5. Mielestäni presidentti Niinistö kiteyttää yritysten yhteiskuntavstuun aika osuvasti:

    ”– Yhteiskuntavastuusta mielellään puhutaan, mutta miten yritykset sitä toteuttaisivat, se on ehkä jäänyt vähän määrittelemättä.
    Minusta yritykset toteuttavat parhaiten vastuutaan siten, että tarjoavat työtä. Ja tässä tilanteessa että pyrkivät säilyttämään työtä. Tämän takia niiden on menestyttävä markkinoilla, presidentti huomautti.”

    https://www.verkkouutiset.fi/sauli-niinisto-menestyva-yritys-kykenee-kantamaan-vastuunsa/#54f41958

  6. Oiskohan pääministerin tehtävä Sannalle liian iso posti ?? …Mene ja tiedä.

    1. Jonkinlainen kokemattomuus ja kova tsekeskeisyys paistavat selkeästi läpi ja se on huno yhdistelmä

      1. Kokemusta ei kaupasta osteta sanoisi Paavo Väyrynen. Kyllä politiikassa täytyy olla niin itsekeskeinen kuin sopivasti empaattinenkin pärjätäkseen. Ei siinä nynnyt ja päänsä piiloon panevat pärjää ja luonne ei kestä olla kusitolppana kaiken maailman politiikan kusipäille ja somehörhöille. Ei käy kateeksi.

  7. Onko teistä joku yrittäjä tai ollut joku muukin kuin Kalle, Kyuu ja minä ?

    Minulla on ainakin ollut yrittäjävastuu etusijalla. Mutta on myöskin yhteiskuntavastuu siinä mielessä, että olen myynyt vastuullisesti musiikkialan tuotteita ja koulutusta, jotka ovat tarpeellisia siten, ettei asiakas tuhlaa jostakin ansaitsemiaan rahojaan turhuuteen.
    Mutta kyllä pääpaino on ollut selviämisessä, pääoman kierrossa, varaston kierrossa, oman pääoman ja vieraan pääoman riittävyydessä, kulujen maksussa ja selviämisessä ilman yhteiskunnalle kuluja aiheuttavaa konkurssia tai irtisanomisia. Tässä on pienyrittäjän yhteiskuntavastuu.

    Marin on edelleen niin kuin Nallekin oikeassa sanomisissaan yhteiskunnan tukea saaneen suuryrityksen osalta.

  8. ”Onko teistä joku yrittäjä tai ollut joku muukin kuin Kalle, Kyuu ja minä ? ”

    Kyllä

    1. Kyllä tuon satavarmasti Marinikin tietää, kuka on vastuussa ja mistä, mutta on parempi pöyhiä kusisapesää saadakseen kusiaiset liikkeelle ja ruiskuttamaan kusta pöyhijän keppiin.

      1. No ei Marin kyllä vaikuta tietävän. Pikimmin vaikuttaa ihan päinvastaiselta, mitä enemmän hän joutuu ottamaan asioihin kantaa, sitä enemmän sammakoita pääsee ilmoille.

    1. Samariini on liikalihavien lihansyöjien ja piereskelevien pösöjen vatsahappojen tasaamiseen. Marinin tasapaino taas porkkanasta suussaan ja kepistä pösön perseeseen.

  9. Kyllä se Marin saattaa tietää ihan erinomaisesti miten firmat toimii, yms. Hän on oppinut ihminen.

    Se mitä hän ei tiedosta, on että pääministerinä ei voi esiintyä kuin puolueen rivijäsenenä.

  10. Niin, jos yirtyksen yhteiskuntavastuuna on tarjota työtä niin sitä UPM ei nimenomaan tehnyt lopettaessaan Kaipolan, kannattavan tehtaan, saadakseen lisää voittoa osakkeenomistajille.

    Mikä ylipäänsä on kunkin yrityksen tärkein tehtävä: työllistää, maksaa veroja vai tuottaa voittoa omistajille?

    Pienellä yrityksellä lienee työllistäminen, yrittäjän ja siinä sivussa muutaman muun, tärkein tehtävä.

    Suurella kansainvälisellä yrityksellä se on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Palkattu toimitusjohtaja yrittää saada kustannukset alas ja voitot sekä osakekurssin kohoamaan. Työllistämine on sivutuote ja yrityksen kannalta samantekevää. Se on realiteetti, ei siitä voi yritystä kai moittia ellei se orjia käytä, mutta kiistämättä ei se mitään vastuutakaan työllisyydestä ota.

    Verojen maksulla yritykset kantavat vastuutaan ja saavat vastineeksi toimivan yhteiskunnan.

    1. Tosiasia on Norppa, että sen kummemmin sinä kuin minäkään emme tiedä Kaipolan kannattavuudesta mitään.
      Marinin ”tieto” voi myös olla yhden osapuolen mielipide ja lopullisesti asian ratkaisevat mahdolliset pakolliset investoinnit verrattuna tuottavuuteen.

  11. Yle=IS: Presidentti Niinistö ärähti yritysjohtajien ansioista – leikkasi omaa palkkiotaan vuoden 2013 alussa

  12. Näyttää vähän siltä, että paperikuidun kierrätyksestä meinataan luopua ja paperit polttaa, koska ruotsalaisetkin on lakkauttamassa oman kierrätystehtaansa. Se pienentäisikin öljylaskua kahdellakin tavalla.

  13. Kapitalismissa tuotantolaitos, joka tuottaa voittoa pysyvästi alle kekimääräisen, putoaa pääomamarkkinoilta.

    Keskimääräinen tuotto on tuotto, jolla firma nipin napin pärjää.

    Sellainen tilanne, että jokin politiikka ”takaisi kaikille (suurillekaan) firmoille keskimääräistä suuremman tuoton”, on loogisetikin mahdotonta,

    Puolet firmoissa on vahvistumisputkessa ainakin suhteellisesti, toine puoli on lopetusputkessa tavalla tai toisella: konkka, lopetus, fuusio isompaan, toimialan vaihto (yksinkertaisemmaksi, kun investointeja ei tule) jne.

  14. Marin puhuu aivan asiaa, mutta mielenkiintoista on hallituksen ”voimakaksikon- Marin- Saarikko” viestintästrategia.

    Vertaus omaan työelämääni lehtiyhtiössä:

    Meillä oli ansioitunut parivaljakko vastaamassa suurien lehtien levikkimyynnistä. Myyntijohtaja ja päällikkö. Myyntipäälliköllä oli terävä kieli ja kynä hallussaan, milloin sai kuula kunniansa yhtiö johto, oma organisaatio tai varsinkin kilpailijat.
    Myyntijohtaja taas hymyili, pehmensi tilanteita ja kehui, kuinka olette saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta ei koskaan kieltänyt myyntipäällikön olevan väärässä. Menestysstrategia oli vertaansa vailla.

    Samanlainenko hallituksen strategiassa akselilla Marin- Saarikko ? Marin pöyhäisee kusiaispesää aiheellisesti, Saarikko on samaa mieltä, mutta pehmentää tilanteen aiheuttamaa keskustelua. Yritysmaailma taas nojaa Lintilän
    heitä tukeviin kannanottoihin.

    Katsokaa myös kommenttini Tiaisen Hannun edellisessä blogissa, mitä Tuomioja kommentoi.

    1. Parta-Erkki on pihalla oleva dinosaurus, jka edelleen ajaa punademariaa kaikin keinoin.

  15. Kun kuunteli välikysymyskeskustelua niin heräsi mielessä kysymys siitä kuinka alas rima pitää laskea, jotta kasvukipujen kanssa tuskaileva pääministeri ei sitä enää alittaisi?

  16. Oli se opposition välikysymyskin hajottaa hallitus ihan alta riman ja, että Halla-ahosta pääministeri Orpo peesissä.
    On siinä naurussa pitelemistä.
    Marinhan vastasi juuri samalta tasolta kuin esittäjäkin ja kysyjä.

    1. Opposition välikysymys on aivan perusteltu, valtionvarainministeri Vanhasen kommentti taasen aivan ala-arvoinen, kyllä hän tietää aivan hyvin, ettei oppositiolla ole tuhatpäistä virkamieskuntaa takanaan valmistelemassa asioita.

      Tiedät Heikki itsekin maailmaa nähneenä miehenä, että Marin veti aivan pohjat omituisilla kommeneteillaan, vai pystytkö ihan aidosti ja itsellesi rehellisenä olemaan asiasta eri mieltä?

      SDP:n rivikansanedustajalta voisi ehkä tuon suuntaista esintymistä odottaa, mutta ei pääministeriltä.

      Mitä tulee välikysymykseen ja esim. työllisyystoimiin, eikö sinua todellakaan yhtään ihmetytä se, että hallitus linjaa jo sitäkin seuraavan hallituksen toimia, syystä, että eivät saa itse päätöksiä aikaan?

      Ymmärrän kyllä sen, että on nykyhallitusen kannattaja, mutta ei kai nyt ihan kaikkea voi sentään kritiikittä niellä?

    2. Marinin vihamielisyys ja vastauksen pakoilu eivät olleet vastauksia, vaan itsekeskeisen punademarin kiukuttelua.
      Hallitus ei edelleenkään ole esittänyt yhtään konkreettista toimenpidettä, mikä todellisesti lisäisi työllisyyttä.
      Nuo kikka-kuutoset ovat puhdasta temppuilua ja silmänlumetta.
      Eläkeputken poistaminen ei lisää työllisyyttä yhdelläkään työpaikalla, mutta se ei tunnu punademaria haittaavan.

  17. Sanna-täti on vihainen.

    Lainaus Uuden Suomen blogistanista 28.9.2020 Kalle Iso-Kallion blogi.

    Hallituksen pääministeri Sanna-täti, on hyvin, hyvin vihainen. On koska suomalaiset yritykset yrittävät kasvaa, tehdä voittoa ja sen seurauksena työllistää lisää ihmisiä.
    Sannan mielestä työllistäminen on poliitikkojen ja virkamiesten, ei yritysten asia. Sanna-tädin hermot alkavat ilmeisesti pettää, kun hänen hyvät ehdotuksensa kuuden tunnin työpäivästä suun muusta eivät ole johtaneet ennennäkemättömään investointibuumiin. Kun älykäs ihminen, jollaisena Sannaa pidän, alkaa ymmärtää, etteivät kyvyt riitä, hän hermostuu. Ja kun ihminen hermostuu, hän tekee enemmän virheitä kuin kylmäpäinen samassa paikassa. – –

    Voittoa tuottavat menestyvät yritykset ovat hyvinvointiyhteiskuntamme kivijalka, eivät poliitikot. Poliitikot vain jakavat sitä rahaa, jonka he ottavat menestyvistä, voittoa tuottavista yrityksistä ja niiden palkkaamilta ihmisiltä. Siksi onkin aiheellista kysyä pääministeri Marinilta, kumpi kantaa suuremmpaa yhteiskuntavastuuta, se joka tekee hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen tarvittavat varat vai se, joka vain jakaa sitä muiden tekemää rahaa? – –

    Jos Ruotsissa sosiaalidemokraatit ymmärtävät, että maa tarvitsee menestyviä yrityksiä, olisiko demareiden kunnallisvaaliristeilyn syytä puksuttaa Tukholmaan asti, eikä killua vain aluevaesirajojen ulkopuolella sen aikaa, että osallistujat saavat ostaa verovapaat viinat?

  18. Olen edelleen sitä mieltä, että Marin on täysin kartalla mitä puhuu ja pöyhii tarkoituksella ärsyttäenkin.
    Oppositio on täysin metsässä ilman mitään konkreettista kokonaisuutta yhteisenä näkemyksenään. Oppositio tuli naurunalaiseksi Vanhasen kysymysten vuoksi.
    Eli se siitä välikysymyksestä.

    1. Eli tarkoitat Marinin tarkoituksellisesti lisäävän vastakkainasettelua ja pidät sitä rakentavana tapana toimia pääministerinä, no mikäs siinä sitten.

      Samaa linjaa ihailet myös valtionvarainministerin toiminnassa, mutta on ihan pakko kysyä miten ihmeessä olet aiemmin moittinut vastaikkainasettelua politiikassa ja avoimesti syyttänyt siitä milloin mitäkin puoluetta ja varsinkin luonnollisesti Perussuomalaisia, mutta aivan yhtälailla viime hallituskaudella silloista oppositiota, johon myös suuresti nyt ihailemasi SDP lukeutui?

      Onko siis todellisuudessa niin , että sillä millaista politiikkaa ja miten hallitus ajaa niin seisot aina kulloisenkin hallituspolitiikan takana?

      1. Olipa persut missä kokoompanossa tahansa, kuulkoon kunniansa ainakin minulta.
        Rinne sähläsi ihan riittävästi ay-keppi liian lähellä.
        Sipilän tyylistä pidin huolimatta kiireestä saada liikaa aikaiseksi.
        Nyt Vanhanen-Saarikko akseli Marinim kanssa on erinomainen.

        1. Liikavarvas-Marin on loistava esimerkki.
          Ei vastaa esitettyyn kysymykseen, vaan räksyttää kysyjästä.

          1. Välilihakysyjä, Orpo, oli pihalla, kuka on valtiovarainministeri, jonka tontille asia parhaiten kuuluu.
            Jo kokoomus olisi fiksu, se leikkaisi Orpolta killuttimet, niin ääni voisi kuulua falsettina paremmin.

            1. En Orpoa ihannoi, vaan on kohtuullisen kehno vetäjä kokkareille.
              Silti Marin kiukutteli herkkähipiäisesti kuin alakoulainen vastaamatta kysymykseen.

  19. Voiko Vanhaseen luottaa? Täytyy ihmetellä, että miksi kepu vielä pisti Vanhasen hallitukseen. Tosin oman kertomuksensa mukaan hän ei ole hallituksessa koko kautta.

    *****************************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/suhteita/a/200611295422876

    Iltalehden lukijat hyväksyvät Vanhasen nettideittailun mutta eivät valehtelua.

    Pääministeri Matti Vanhasen selitykset hänen ja Susan Kurosen seurustelun alkamistavasta hämmästyttävät Iltalehden lukijoita.

    Vanhanen on kertonut sympaattista tarinaa, kuinka hän ja espoolainen yksinhuoltajaäiti tapasivat viime tammikuussa ostoksilla Ikeassa.

    Suhteen päätyttyä pettynyt Susan Kuronen paljasti, että pariskunta löysikin toisensa netin keskustelupalstalta.

    1. Albanus; Voiko Vanhaseen luottaa? Täytyy ihmetellä, että miksi kepu vielä pisti Vanhasen hallitukseen. Tosin oman kertomuksensa mukaan hän ei ole hallituksessa koko kautta….

      Voiko poliitikkoon kovinkaan paljon luottaa?

        1. Iltalehden lukijat hyväksyvät Vanhasen nettideittailun mutta eivät valehtelua.

          ********************************************************************************
          Pääministeri touhut kiinnostavat enemmän kuin jonkin tamperelaisen rivikansalaisen touhut

          Itse asiassa, karjalainen, jos tajuat luettua tekstiä. Vanhasen naisseikkailuista toitottaa media, ei Vanhanen itse.

  20. Voihan noita vanhoja juttuja kaivella, mutta itse olen ollut iloisesti yllättynyt kun Vanhasesta on kuoriutunut oikea sanaseppo. Opposition innokkaita kannattajia se voi tietysti harmittaa kun omia pannaan halvalla, mutta voihan Halla-ahi yrittää vastata omalla kuivakkaalla huumorillaan. Nyt sitä ei ole kuutu ellei sitten vaatimus ravintoloiden ympärivuorokautisesta aukiolosta ollut harkittu vitsi.

    1. Niin no, ensinnäkään kyse ei ollut vaatimuksesta ravintoloiden ympärivuorokautisesta aukiolosta vaan ajatus ravintoloiden vapaasta aukiolosta, joka sekin kuulosti kieltämättä hieman hassulta,mutta jos asialle vaivautuu uhraamaan toisenkin ajatuksen niin kyllä siinä on myös jujua. Suomen kaltaisessa maassa, jossa alkoholipolitiikka on lähinnä tahantonta huumoria, että ajatuole kuitenkaan toteutettavissa.

      1. Tarkennan vielä ”Halla-ahon vaatimusta”, kyse kylläkin on Eerolan ajatuksesta ravintoloiden vapaasta aukiolosta.

        Toisaalta on hauskaa miten oikean väriselle hallitukselle suoranainen valehtelukin on hyve, kuten valtionvarainministerin ulostulosta osoitti.

      1. Ei Verkkouutiset ole mikään Kokoomuksen takapiru vaan ihan avoimesti Kokoomuksen äänenkannattaja, oliko jotain sanottavaa itse asiaan?

Kommentoi