Sosialistit ratissa – Vatasen jalat vs. omat kädet.

Vauhti oli hurjaa kun Vatanen paineli polkimia, mutta toisin kuin viisikolla, Vatasella oli myös kädet joilla pysyttiin tiellä.

Valtionvarainministeri Kulmuni käytti 50 000 euroa esiintymiskoulutukseen ja jos hän olisi edes puolet tuosta käyttänyt matematiikkaan niin maan tulevaisuus voisi olla vähemmän harmaa kuin mitä se tulee olemaan.

Kulmuni linjaa myös hallitusohjelman tavoitteista, jotka liittyvät julkisen talouden tasapainoon ja työllisyyteen. Marinin hallituksen ohjelmassa tavoitellaan julkisen talouden tasapainoa, 75 prosentin työllisyysastetta ja 60 000 lisätyöllistä vaalikauden loppuun mennessä.”

Sen verran minäkin osaan laskea, että työpaikkoja tarvitaan luokkaa 200 000 enemmän, eli 260 000 ja kun huomioidaan se, että hallituksen tavoite on paisuttaa julkista sektoria, niin silloin tarvitaan vielä tuon päälle paljon paljon lisää työpaikkoja.

Edessä on tilanne, jonka toki Kulmuni tuo itsekin esille, menoja leikataan ja veroja korotetaan, eikä ihan pikkuleikkaukset ja korotukset tule riittämään, jonka seurauksena ostovoima laskee ja todellisuudessa verokertymä voi hyvinkin laskea sen mukana.

Julkisen talouden tasapainosta ei kyllä ole tietoakaan tämän vaalikauden lopussa, ei edes siinä tapauksessa, että vaalikausi kestäisi täyden ajan, jota varovasti epäilen.

Minun on kyllä erittäin vaikea ymmärtää mitä Keskusta tekee tässä hallituksessa ? Miten Keskusta voi istua pelkääjän paikalla kun sosialistit ovat ratissa ja suunta on kohti korpimetsää?

 

 

 

 

 

13 Replies to “Sosialistit ratissa – Vatasen jalat vs. omat kädet.”

  1. Eikös nyt jo ole linjattu, että valtion talouden tasapainotila on tarkoitus saavuttaa vuosikymmenen loppuun mennessä, ei vaalikauden loppuun mennessä.

    Kätevää siirtää vastuu tuleville päättäjille.

    1. Juha U, totta puhut. Tasapainoa tavoitellaan vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta ilman erittäin merkittävää työpaikkojen lisäystä ja samaan aikaan merkittäviä leikkauksia kuluihin, ei sitä saavuteta edes silloin.

      On myös hyvä huomata ikärakenteen mukanaan tuomat lisäkustannukset, jotka myös vuosikymmenen loppuun mennessä kasvavat merkittävästi.

  2. Rinteen hallituksen aloittaessa talousviisaat kritisoivat hallitusohjelmaa työllisyystavoitteiden liiallisesta optimismista ilman tarvittavia rakennemuutoksia, pysyvien menojen liiallisesta lisäämisestä, jne. Moitteita esitti niin VM:n virkamiehet, VTV kuin myös EU-komissio.

    Marinin hallituksen ohjelma on peruslähtökohdiltaan identtinen Rinteen hallituksen ohjelman kanssa.

    Kun jo alussa moitittiin ennenaikaisista pysyvistä menolisäyksistä, niin nyt niitä ollaan sisäämässä entisestään.

    Kakkua syödään kovaa vauhtia, vaikka sitä ei ole vielä edes leivottu.

    1. Näinhän nyt juuri tehdään ja kuten sanoit, hallitusohjelma rakennettiin alunalkaen savijaloille ja talous oli menossa alamäkeä jo ennen koronaa.

      Minkäänlaista reagointia ei kuitenkaan vaikuta tapahtuvan vaan esim. kuntien pysyviä menoja kasvatetaan. Eikä tilannetta korjata kertaluontoisella, lainarahasta maksettavalla runsaan miljardin apupaketilla.

  3. Oppivelvollisuuden pidennys tuo lisää pysyviä menoja mutta se ei nyt liene suurin huoli. Niin oppositio kuin hallitus ovat olleet yksimielisiä siitä että velkaa pitää ottaa ja reilusti jotta saadaan talous romahtamatta poikkeustilan yli.

    1. Hallitus ja oppositio ovat toki olleet yksimielisiä velan ottamisesta, mutta ei velkarahan käytöstä.

      Investoinnit ovat hyödyllisiä, pysyvien menojen kasvattaminen on haitallista.

  4. Aamulla kuuntelin radiosta kuinka keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen luki madonlukuja hallituksessa pysymisen suhteen.

    Hänen mukaansa syksyllä pitää tulla päätöksiä talous- ja työllisyystilanteen korjaamiseksi. Enää ei pelkkien tavoitteiden asettaminen riitä. Tavoitteisiin pääsemiseksi pitää alkaa Kurvisen mukaan tekemään myös päätöksiä.

    Mielenkiinnolla odotan vasemmiston reaktioita, kun aletaan vaatimaan esim. paikallisen sopimisen lisäämistä, työttömyyskorvausjärjestelmän muutoksia, sosiaaliturvajärjestelmän muuttamista kannustavampaan suuntaan jne.

    Ennustukseni on, että syksyllä ei enää kyetä edes kulissien ylläpitämiseksi vakuuttelemaan hallituksen yksituumaisuutta.

    1. Jos veikata pitäisi nyt siitä pysyykö nykyhallitus pystyssä vaalikauden loppuun, niin arvelisin tilanteen olevan 60-40 järjestyksessä EI / PYSYY

  5. Minun arvioni on että,–ei 100% KYLLÄ 0%
    Ja tässä ei ole yhtään persulisää, sillä näkeehän sen nyt ”sokea reettakin”, että velat eivät muodostu saataviksi, vaikka kuinka missien kauneutta ylistetään.

  6. Valitettavasti olen pessimisti ja pelkään nykyhallituksen pysyvän pystyssä tekemällä järjettömiä lehmänkauppoja rahan jakamiseksi.
    Samoin pelkään, että EU-komission holtiton rahanjakoehdotus menee läpi EU:n säännöistä ja Suomen perustuslaista täysin piittaamatta hallituksen kumartaessa otsa maahan komission edessä ja pyllistäen Suomen kansalaisille.

Kommentoi