Eläkeputki

Itse tulin eläkeputken kautta eläkeläiseksi työtön työtön lappua aikani täytettyä.
Putkessa työttömänä oloa haluttiin muistuttaa joka päivä.
Ei sitä työtä silloin ollut tarjolla eikä nykyään senkään vertaa.
Kun pääsin/jouduin putkeen sanoin lähtiessä että kestän sen
ja toivon että tilalleni otettaisiin kaksi nuorta – ei otettu.
Silloin työvoimalle olisi ollut käyttöä, mutta tavoite oli
teettää pienemmällä joukolla tuplasti enemmän työtä.
– Putken poiston ensisijainen tavoite on alentaa työttömäksi joutuneen saamaa työttömyyskorvausta.

13 vastausta artikkeliin “Eläkeputki”

  1. Se lisää työssäolon pituutta loppupäässä ””putken” pituuden osalta kun se poistetaan.
    Se osuus lasketaan työllistymiseksi olemassa olevan työntekijän osalta sen sijaan että olisi työtön.
    Uusia lisätyöpaikkoja se ei tee uusille ihmisille.

    1. Niinpä niin.
      Jos henkilö pidetään pakolla töissä, se muka lisää työllisyyttä.
      Työn tuottavuus lienee +/- nolla.
      Jos henkilö siirretään eläkeputkeen ja tilalle otetaan nuorempi, se ei lisää työllisyyttä.
      Jos henkilö potkitaan kortistoon eikä ketään palkata tilalle, se lisää työttömyyttä.
      Kortistoon potkittu ei tule työllistymään, joten se siitä.

        1. Voi olla, vaan, jos on jo sairaalloinen ja väsynyt, tilanne voi olla paljolti toisenlainen.

        2. No enpä tuosta ole samaa mieltä Heikki ei näe ihmisiä joita teetetään työtään vaikka ei aina terveys siihen riitä
          Mutta eipä se elämä aina ole oikeuden mukaista missään terv tepivaari

  2. Olisin pärjännyt viime toukokuuhun asti töissä. Toki syöpäleikkaus olisi vaatinut kuukauden sairasloman. Mutta kunto oli hyvä. Mutta kun firma lopetettiin alta vuotta aikaisemmin.

    Kunto romahti vasta viime kesänä lähinnä verenmyrkytyksen takia. Mutta mikäs tässä. Kuntopolku alkaa talon nurkalta.
    Toivottavasti eläkerahastot pysyvät pystyssä. Venäjällä rahastot tekivät konkan Ronu-Reikanin aiheuttaman vallankumouksen takia.

    Ennenaikaisia vainaita tuli miljoonia.

    1. Jos tarkoitat Neuvostoliiton eläkkeitä niin nehän olivat tunnetusti niin pieniä että piti keksiä jotain työtä niiden lisäksi.Eläkkeelle kyllä pääsi aikaisin, tai joutui. Palkka ja työpaikka vietiin ja joutui pikku eläkkeelle ja keksimään jotain lisätienestiä. Jos olit vaikka lääkäri niin siitä vaan ”eläkkeelle” ja vaikka kadulle kaupustelemaan.

  3. Eläkeputkea voi katsoa kahdella tapaa. Jos uskoo työvoima tarjonnan nostavan työllisyysastetta niin silloin eläkeputken poistaminen on taloudellisesti hyvä ratkaisu. Jos taas ajattelee niin ettei työvoiman tarjonta auta mitään ellei ensin ole työpaikkoja niin eläkeputken poisto on ratkaisu joka vain vie nuoremmilta työpaikkoja. En itse oikein ymmärrä miten työvoiman tarjonnan lisääminen lisäisi työtä vaikka työvoimalle ei olisi kysyntää mutta ehkä en vaan tajua. Maalaisjärjellä ajatellen on yksi työpaikka ja joko nuori tai vanha on työtön. Halvemmaksi valtiolle tietysti tulee pitää nuori peruspäivärahalla ja vanhempi töissä kuin alkaa maksaa vanhalle ansiosidonnaista vuosiksi ennen eläkettä. Siitäkö tässä onkin kysymys?

    1. Kysymys on ”keisarin uusista vaatteista” eli uudesta kikka-kuutosesta, mikä ei tuo yhtään uutta työpaikkaa eikä työllistä.

      1. Kikka-kutoset on ensin poistetava erilaisista tilastointitavoista. Tem/Tilastokeskus ym. Tai määritelmistä, mikä on oikea palkallinen työ ja uusi työpaikka tai työvoiman määrä.

  4. No omalla kohdalla kannatin työpaikkani antoa nuorelle, mutta ei kukaan saanut kun olisi pitänyt olla pätevä sillä eivät työnantajat halua kouluttaa itselleen työväkeä?
    Kun vanhoja roikotetaan elämänsä loppuun niin säästetään eläkemenoissa, mutta menetetään nuori sukupolvi joka on sitten ikänsä työttömänä.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *