Kokoomus ampuu kaikkea mikä liikkuu.

Hyvin harvoin jos koskaan olen vasemmiston kanssa samaa mieltä, mutta nyt olen, kun seuraa tätä kokoomuksen meuhkaamista koronapassista, jossa passittomilta evättäisiin pääsy niihin tilaisuuksiin, joihin koronapassin omaavat ovat oikeutettuja.

Nyt kun näyttää tautiluvut alenevaa trendiä, niin odotetaan nyt vielä jonkin aikaa ja pidetään rajoitukset voimassa, eikä lähdetä urheilemaan ”douppingpassilla”, jos nyt tällainen rinnastus sallitaan.

Eikä kukaan takaa, vaikka passi osoittaisi henkilön riskittömäksi, niin valtavasti on vielä vain yhden rokotuksen saaneita ja taudinkantajana voi olla vielä pitkään rokotteen jo saatuaankin.

Kokoomus nyt yrittää saada aikaisemmin vasemmistoa äänestäneet kannattajikseen vaaleissa, kun puolustavat heidän oikeuksiaan työhön, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma myös koronasta puhuttaessa, joten otetaan nyt niin varman päälle kuin mahdollista ja juhlitaan vasta sitten kun siihen ovat kaikki oikeutettuja kenenkään terveyttä vaarantamatta.

7 vastausta artikkeliin “Kokoomus ampuu kaikkea mikä liikkuu.”

  1. Se on hyvä päämäärä jossa katsotaankaikkienterveys suurimmasi asiaksijota ei tärvellä millään konstilla eiedes rokotteella
    Kun ihminen kuolee se on lopullista eikä siihen voi sanoa harmin paikka taikka vedota että sillä varmaan oli joku mistäse tuli ei rokotteesta
    Tulipa nyt ihan mistä vaan kuka ihminen tietäää suoniinsa tulleet tulppa paikat ei varmaan kukaan
    Mutta ei sitä voi vähätellä millään tapaa terv tepivaari

  2. Tässä pelataan paljon tulevaa politiikkaa.

    Jos Kokoomus ja Persut potkivat kovin aktiivisesti hiekkaa toistensa varpaille, tarkoittaa se melko varmast sinipunahallitusta parin vuoden päästä. Jos taas rakennetaan siltoja niiden polttamisen sijaan, on mahdollsuuksia johonkin uuteen.

    Ei sillä, mielestäni sinipuna ei ole hallituksen pohjaksi täysin toivoton idea, mutta jos persujen suosio on kovaa, on vastuutonta unohtaa heidät.

  3. Kaikessa on aina myös politiikka mukana sitä ei voi sanoa miksikään muuksi mutta mihin suuntaan Suomea viedään onkin aivan eri juttu
    Kyllä sen aikanaan näkee mikä maalle on paras ratkaisu etukäteen mitään ei voi pois sulkea terv tepivaari

  4. Nyt mennään kunnallispolitiikassa, ei Eduskuntavaaleissa.
    Millähän ohjelmalla persut hallitukseen mahtuisivat muiden sen hyväksyessä ?
    Ei ainakaan tällä nykyisellä politikallaan mahdu muiden joukkoon ja millä kompromisseilla ? Ei kokoomuksen, eikä kepun muista puhumattakaan.

  5. Sopii vain toivoa, ettei euronoskejen ”Torstai-Pilveä” ”ole sovittu” seuraajaksi demarien tuen hintana – vaikka jopa sekin saattaisi olla parannus…

    https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/hallituskatasrofi-uhkaa-eduskunnasta-pudonnut-sdpn-haistapaskantiede-torstai-pilvi-opetusministeriksi/

    ” Julkaistu 20.5.2019 kirjoittanut Risto Koivula

    Hallituskatasrofi uhkaa: Eduskunnasta pudonnut SDP:n Haistapaskantiede-Torstai-Pilvi OPETUSMINISTERIKSI???!!!

    IS:n tietojen mukaan Antti Rinne olisi kaavailemassa Pilvi Torstista ministeriä. (KUVA: Juhani Niiranen, Markku Ulander / Lehtikuva)

    SIIHEN LOPPUI MEIKÄLÄISIN TUKI JA YMMÄRRYS VALEVASEMMISTO-HALLITUKSELLE KUIN VEITSELLÄ LEIKATEN ENNEN KUIN ALKANUTKAAN, JOS NÄIN TAPAHTUU!!!

    Kaltaistensa ”euroaddiktien” kuten vaikka Olli Rehnin ja Matti Viialaisen tapaan ”Torstai-Pilvi” ei ole koskaan ”kunnialla” päässyt Eduskuntaan (eikä Europelleparlamenttiin) puoluejohtonsa mitä kekseliäimmistä vaalivedätyksistä ja ehdokasvirityksitä huolimatta. Edellisen kerran tämä ”lumoavan” must-edustajan tieltä nostettiin Nazima Razmayr Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.

    Kiitokset Iltap…sanomille hyvästä uutispainotuksesta jö lööpistä!

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006111273.html

    … ”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *