Perussuomalaisten vaalivankkureilla on ahdasta.

Katselin ja kuuntelin eilen viiden puoleen puheenjohtajan kohtaamista Iltasanomien järjestämässä ”sirkuksessa”.

Mutta jos joku on ollut huolissaan perussuomalaisten vaalimenestyksestä tulevissa kuntavaaleissa, niin nyt pelko pois, pelko pois rosmarin, sillä tilaisuudessa neljä puoluejohtajaa veti Gallupjohtajan vaalivankkureita yhteistuumin niin innolla, että kuinkahan korkealle ne prosentit vielä perussuomalaisilla vaaleissa nousevatkaan, kun muut ovat näin pyyteettömästi työtä tekemässä perussuomalaisten vankkureita kiskoessaan hampaat irvessä.

Harvoin näkee politikoilta niin suurta solidaarisuutta keskenään, kun he osoittivat hirttolavaa rakentaessaan perussuomalaisille ja Jussille ja halukkuuttaan olla pyövelinä pyövelien joukossa.

Jos joku ajatteli aikaisemmin, että mikähän mahtaa kuntavaaleihin käytäessä olla se kantava teema, jolla puolueet koettavat  sanomaansa kirkastaa kuntalaisten silmissä, niin näyttää nyt siltä, että Trumpilla ratsastetaan  kohti auringonlaskua ja persut kiittää.

Kun tätä tenttiä katseli ja kuunteli, niin väkisinkin tuli mieleen ajatus, että pitääköhän näiden neljän puolueen puheenjohtajat kansalaisia yhtä tyhminä kuin mitä itse osoittavat olevansa yhteisessä hyeenalaumassaan ( anteeksi hyeenat vertaukseni ), mutta meidän Jussi säilytti värinsä ja nousi näiden ”koulukiusaajien” yläpuolelle.

Mutta jos joku ajattelee, että perussuomalaiset ovat uhka suomen parlamentarismille ja sen koskemattomuudelle, niin eilinen tentti jo osoitti kyllä sen, että uhkana ovat kyllä nämä verenmakuun päässeet ihmisoikeushurskastelijat ja suurin vihaaja löytyy, kun vilkaisevat omaan peiliinsä.

 

 

 

 

19 vastausta artikkeliin “Perussuomalaisten vaalivankkureilla on ahdasta.”

  1. Tulihan tuo eilen kuunneltua ja olihan siinä kaikenlaista.

    Eiköhän odotettavissa ole asiantuntija analyyseja aiheesta.

    1. Ei kukaan Hallaa pelkää, vaan hallan aiheuttamaa hallanvaaraa yhteiskunnan ääriporukan ruokkimisessa kommenteillaan.
      Ai, millä kommenteilla; sillä että kiertelee ja kaartelee ja väistelee vastaamista ja tuomitsemasta selväsanaisesti ääriliiketoiminnan ja sekä kääntää vastaukset että, kun muutkin vasuri…..

  2. Jokin aika sitten Halla-ahoa moitittiin siitä, että hän ottaa kuntavaalien yhteydessä puheeksi asioita, joista ei kuntatasolla päätetä.

    Nyt sitten kaikki muut puolueet ottavat jopa Yhdysvaltain väistyvän presidentin ja hänen tekemisensä kuntavaaliteemakseen.

    Toki jälleen niin, että Halla-ahoa vaaditaan tuomitsemaan kaikki se, mitä Yhdysvalloissa on viimeisen neljän vuoden aikana tapahtunut. On tuo Halla-aho melkoinen tekijä tällä pallolla, kun hänen tuomioitaan tarvitaan joka asiaan.

    1. Et taida tietää puolueestasi yhtään mitään.
      Halla-ahoa vaaditaan tuomitsemaan Trumpin yllytykset siksi, että Halla-aho on digannut ja ihaillut sitä, että Trumpin valinta on ollut parasta mitä on tapahtunut ”piiiitkään” aikaan USA:ssa saati maailmassa.
      Ja tuomita myös siksi, että koko sivistynyt muu maailmakin on niin tehnyt.

      1. Sinä olet kyllä ihan viimeinen toteamaan, ettei joku tiedä PerusSuomalaisista yhtään mitään.

        Yrität jälleen samalla asiayhteydestään irrotetulla lauseella esittää tietäväistä ja se näyttää joka kerta ihan yhtä typerältä.

        1. Tuo ote Hallan ilmaisusta on laajasta keskustelusta muualla medioissa ja kaikki tietävät mihin yhteyteen se kuuluu. Kertaan, Halla-ahon lausunto liittyy siihen keskusteluun, kun häneltä kysyttiin Trumpin valinnasta USA:n presidentiksi.

          1. Kyllä minä tiedän ihan tarkalleen mistä tuo lause on ja myös missä yhteydessä se esitettiin ja myös mitä sen jälkeen sanottiin.

            Tiedän myös sen, että Halla-ahon perusteluihin yhtyi muidenkin puolueiden edustajia.

              1. Kirjoitin, että perusteluihin, mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

              2. Sokea/putkinäköinen persukammohysteria ei perusteluja kaipaa eikä oikeastaan niitä edes siedä.

      2. Halla-aho on sanonut jotain vuosia sitten. Halla-aho ei ole ”digannut” Trumpin viime viikkojen tekemisiä, vaan irtisanoutunut niistä. Ilmeisesti Halla-ahon sanavalinnat eivät kaikkia tyydytä.

      3. Tuo esittämäsi on moittimaasi jälkiviisautta.

        Jälkityhmyyttä olisi nyt kehua Trumpan viime aikaisia toimia. Jälkityhmyyteen Jussi ei kai ole syyllistynyt.

        Trumpan arvosana aleni loppumetreillä.

  3. Mikään puolue ei saa hyväksyä väkivaltaista osaa porukassaan mitä taas Halla -Aho ei ole poistanut vaikkapa vaalimökeiltään terv tepivaari

    1. Heikki

      Jos Jussi tuomitsisi vihapuheesi, niin suosio voisi karvan verran noustakin.

      Mutta ei Jussi viitsi tai sitten kannattaa sananvapautta.

  4. On hyvä, että asioista ja toimintatavoista keskustellaan julkisesti. Siten äänestäjien on helpompi tehdä äänestyspäätöksensä.

    En ole katsonut ohjelmaa, joten en tiedä kuka menestyi.

    1. Ja se joka oikeasti luottaa politiikkoon voi katsella omaan peiliinsä ja syytellä sitten tseään sanoen vaikka oot sää sokee kun luotat pelkkiin lupauksiin sokeesti terv tepivaari

  5. Suomi on demokratia, ainakin vielä. Täällä voi voittaa vaikka Kommarit jos äänestäjiä on heillä tarpeeksi ,,, eli se kuka sitten voittaa, voittaa. Eriasia on pääseekö voittaja vaikuttamaan mihinkään…syystä että Suomessa näyttää olevan kartelli kuten täällä hetkellä se on: kaikki muut vs PS. On sitä huvittavaa seurata TV väittelyssä…elämme demokratiassa mutta kaikkien pitäisi kuulua samaan jengiin 🤠

  6. Halla-aholla on sama ongelma kuin USA:n Pencellä. Jos hän tuomitsee selkeästi vihapuheet ja rasismin porukassaan ym. hän menettää osan porukastaan.

Kommentoi