En minä vielä noin vanha ole. Mutta tuo kertoo siitä, millaista sukupolvikokemusta nyt juuri elävä suuri ikäpolvi voi kantaa mielessään, joku vielä pidempääkin. Oma kokemukseni lähtee ja perustuu fyysiseen kosketukseeni ja jutteluun kauan sitten iso-iso-isoäitini kanssa ja nyt juuri omiin lapsen-lapsen-lapsieni kanssa, viimeisin mahdollisesti jo koht´puoleen.
Tapasin isoäitini äidin polvenkorkuisena, joka oli syntynyt v. 1875. Hän touhusi maatalossa 50-luvun vaihteessa täysiä työpäiviä. Muistan huudahduksen Viljakkalan Peltomaan talon porstuassa: ”saappaat pois ja ovi kiinni pirtistä”. Kirkonmäelle hautajaisiin menimme sitten muutamia vuosia myöhemmin gansteri Citikalla.
Mummuni ja vaarini olivat sisällissodan kauhut kokeneita, josta ei mitään kerrottu. Maatalossa ja teollisuuden palveluksensa elämäntyönsä tehneet. Olivat esikuvia, tukipilareita, ”panttilainaajia” ja elämän oppaita aina jo oman perheeni ja lasteni syntymänkin aikana.
Vanhempani taas olivat sodat kokeneita ja elävinä säilyneet sisäisistä vammoista huolimatta ja minutkin pantiin alulle varmaan sukset jalassa. He kasvattivat kurissa ja nuhteessa sekä kadettikoulun käytöksin ruokapöydässä. Lapseni taas kokivat heidät aina leppoisina ilolla ja innostuksella. Juttuja piisasi ja kuuntelijoita riitti.
Nuorena ”lapsellisena” perheen isänä kerroin C-kasetille monet nuoruuden kolttoset piruviluineen ja tussareineen. Ja sen, kun soitimme keskuksen kautta äkäiselle Salorinteen Kallelle hänen nenä-ääntään matkimalla niin, että Kalle huusi:”peerkeen poijaat, nyt tulee tupenrapinat, kun teirät kiinni saan, perrrkele” ja luuri kiinni. Niin, että kilttejä ja äidin pulmusia me silloin olimme, jne. jne. jne..
Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja heillä lapsen-lapsia Euroopassa, vanhin 15-v. Saas´ nähdä lähivuosia, nähdäänkö vielä seuraavakin sukupolvi, joka elää mahdollisesti vielä v. 2100, jonne näin ollen kosketuspintani elämäni aikana vielä yltäisi jonakin kokemuksena sinne vietäväksi.
Onko meillä suuren ikäpolven kasvateilla, jotka elämme vielä täysin hyvää elämää, jotain annettavaa heille tulevan elämän eväiksi, joka yltäisi v. 2 100 saakka ? Vai kerronko uudelleen ne kaikki koiruudet elämän eväiksi sinne tulevaisuuteen ?
Miettikääpä, mitä jälkeenne jätätte ja eteenne annatte !
Lasten lapsia ja heidän lapsia yritän autella pienin suuntaavin sanoin ja pienin rahallisin avuinkin. Nuorena näin äidin isän joka ei isommin noteerannut nähdessämme. Varsinaista omaa tarinaani olen kirjallisesti välittänyt tyttärelleni joka on ulkomaille ajautunut ja paljolti Suomen olotkin ovat hänelle sitä mitä kerron…
Vanhemmista pitää huolehtia ja lapsista myös. Molemmat ovat kunnia-asioita ja voi vain toivoa että hyvä oppi kantaa.
Miettikää, millaisella elämän sillalla olette nyt ja kuinka pitkältä muistiiin omat varhaisimmat kokemuksenne ja koskettamisenne ovat tallentuneet ja, kuinka pitkälle jälkeläisten kokemuksina ne sinun kosketuksesi ja kokemuksesi kantavat. Ovatko ne hyviä vai pahoja, kauniita vai rumia, positiivisia vai negatiivisia.
Kantomatka on uskomattoman pitkä, yli 200 vuotta useimmilla.
Nyt ei saa elää mitenkään koska se että ”sinä” elät jotenkin se voi loukata muita …🤔
Mietihän, millainen ”sinä” olet loukatessasi ja irvaillessasi pilapiirroksillasi tuhansia muita.
Asiaahan Sinä Heikki kirjoittelit; tämä vuosikymmenten kirjo, kertomukset, omat kokemukset, siitä syntyy, jos on syntyäkseen, pitkä ketju. Historiaa.
Minä kun naudanlihaa ostan, aina Lihatukku Harri Tammisen tuotteita; ei ole koskaan tarvinnut pettyä.