Leviää se kun kiihdytetään taas leviämiseen

Katselin hetki sitä ”hesalaisena” hesalaisten joukossa. Kaikilla maskit naamalla Stockalla, kaikilla, niin  nuorilla kuin muillakin.

Busseissakin ja metroissa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Orpo taas syytti, että hallituksen vika. Hoitaisi nyt ensin oman pumppunsa kuntoon. No hallituksen vika sekin, että pumppukin meni tukkoon.

24 vastausta artikkeliin “Leviää se kun kiihdytetään taas leviämiseen”

  1. Joo kun kävin stadissa alusvaatemallikuvauksissa niin suuri osa ihmisistä, sekä nuorista että vanhoista käytti kaduilla liikkuessaankin kasvomaskia.

  2. Tarvitaan ilmeisesti muutama nuori koronakuolema ennen kuin tämä otetaan vakavasti. Sekin on hallituksen vika sitten.
    Kapakat pitäisi panna laajasti loppuvuodeksi säppiin ennen kuin porukka on maksimaalisesti rokotettu. Niin tyhmiä ei olekaan, joka tätä ei ymärrä.
    Pitääkö meidän muun yhteiskunnan maksaa tuo kapakka- ja festivaalikohellus? Ei pitäisi, mutta lasku tulee juuri veroina meille meni kapat tms. kiinni tai porukka sairaalaan.

  3. Jonkun vika on se, että se pallopellesakki päästettiin Pietarista takaisin ilman kaikien testaamista ja karanteeniin laittamista.
    Pääsyyllinen lienee kymsoten johto, joka ei varautunut ja hankkinut apuvoimia asiasaan, vaikka tiesi tasan tarkkaan, että sieltä tulee altistuneita ja paljon,

    1. Hallituksen vika ei voi olla mikään, koska hallitus lomailee eikä tee mitään – ei siis virheitäkään…

    2. Vika oli, ettei ollut mitään suunnitelmaa matkanjärjestäjiltä paluusta, mikä on poikkeuksellista paluusta Venäjältä. Vastuuton sortinsakki sienne meni ja tuli.

      1. Eikö se ole edelleenkin hallituksen määräysvallassa ja virkamiesten toteutuksen takana tuo asioiden hoito?
        Eivät matkanjärjestäjät testeistä ja muusta pandemian hoidosta päätä eivätkä sitä toteuta.
        Kyllä se on tasan tarkkaan viranomaisten asia hoitaa.

        1. Ei viranomainen tee eikä kykene valvomaan koko Suomen kansaa vaan kansan on itse suojeltava itsensä
          Olipa tautina vaikka kuppa tai korona terv tepivaari

        2. Hallituksen vika, kun kusipäät kusevat toistensa kintuille. Ja kusta riittää kusipäissä.
          Ei hallitus hypi päivittäin lakeja
          säätämään ja Eduskuntaa hyppyyttämään.
          Avi toimii tai sen pitäisi toimia yötä päivää niin kuin viranomaistoiminta muutenkin.

          1. Ei hallitus hypi päivittääin eikä näköjään edes viikoittain tai kuukausittain.
            Ei hallitus edes hypi ennakoimaan ja valmistelemaan asioita etukäteen eri tilanteiden varalta, vaan menee ajopuuna perässä sitten, kun on pakko.

            1. Korona tuli 1½ vuotta sitten ja jo nyt valmistellaan koronapassia, mistä on puhuttu vain puoli vuotta…

    1. 3.8. kun lähdin Eestiin; neljästä Helsingin pään virkailijasta vain yksi käytti maskia.
      Tyttäreni kertomaa; maskia Helsingissä käyttää n 50% asukkaista; oli sitten kyseessä ulko tai sisätilat.

  4. . No hallituksen vika sekin, että pumppukin meni tukkoon.

    No voi, voi ..

  5. Eikö se hallitus voisi tai mieluummin olisi voinut tehdä jotain? Ilmeisesti tässä vaan seuraillaan kun teholla ei ole porukka lisääntynyt. Muuten on kyllä sairaalaan joutunut lisää porukkaa ja jäljitys on ruuhkautunut. Tuntuu, että laiva ajelehtii. Kippari nukkuu tai oikestaan on lomalla. Eipä näy perämies Kiuruakaan joka aikaisemmin hoiti kiristykset. AVI ja koronalötkökäsi ovat myös aivan tehottomia. Kaikkihan näkevät, jopa se kuuluisa Sokea Reetta, että kapakat ja festarit tautia eniten levittävät.

  6. Ei muuta kuin ulkomailta hakemaan halpaa sipulia ja juomaa…parit coronat siitä …paskat muista

  7. Mitähän Marko jos pitäisit huolta vain omista asioistasi, niin rahasta kuin terveydestäsi.
    Minä huolehdin omista henkilökohtaisista asioistani kyllä.
    Muuten tiedoksi; valkosipuli, eestiläinen on yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin Suomessa kotimainen.

  8. Oikeisto vaati tilaisuuksia ja nyt on nähty mihin se johti.
    Nyt vaaditaan koronapassia eli erioikeuksia pienelle ryhmälle
    ja silti hekin voisivat levittää virusta kuten mailmalta kuuluu.
    – Oikeiston politiikka on etuoikeutettujen politiikkaa.

    1. Juu, kyllä on yhteiskunnan paras, että lyödään kaikki kiinni ja kaikki kärsitään talouden lamasta, kun toinen pieni ryhmä haistattaa koko terveydenhoidolle ja turvallisuusohjeille perusteella minä, minä, minä – ja paskat muista.

        1. Kahdesti rokotettujen ryhmä on n. 2 miljoonaa eli ”hieman” suurempi ”pieni ryhmä”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *