Maailman köyhyys

harhaluuloisesti kuvitellaan

rikkaiden maiden köyhät pääsevät eroon köyhyydestä

kehitysmaiden köyhien elämiä yhä enemmän kurjistamalla

nälänhätään, epäinhimilliseen elämään saattamalla

ei

köyhyydestä päästään eroon

rikkaiden maiden rikkauksien jakamisella

kolmansilta mailta varastamatta

keiltään riistämättä

eri maiden köyhiä

toisiaan vastaan laittamatta

 

vain järjestelmä tarvitsee

köyhiä ja rikkaita

eriarvoisuutta

sotia, julmuuksia

toisten alistamisia

luonnon tuhoamista

 

vain rakastamalla

rauhaa, ystävyyttä rakentamalla

toisiamme kunniottamalla

yhdessä ihmiskuntana

voimme maailman pelastaa

suoda toisillemme

hyvän, tasapainoisen elämän

jossa jokaikinen saa

ihmisarvon

Hannu Tiainen

5 vastausta artikkeliin “Maailman köyhyys”

  1. Ei se ole järjestelmä vaan itsekäs ihminen joka haluaa halpaa krääsää vaikka sen olisivat tehneet orjat.

  2. Väestön rajoittamaton kasvu on ihmiskunnan suurimpia uhkia. Esimerkiksi YK esittää tavoiteaikoja köyhyyden poistamisesta maailmasta. Se myös esittää vaatimuksia ilmaston hiilidioksidipitoisuuden kasvun pysäyttämiseksi.

    Odottaisin YK:n tai jonkin muun kansainväliset yhteisön ottavan kantaa toimista ihmiskunnan väestönkasvun pysäyttämiseksi.

    1. Älä unta nää.
      Se olisi valkoisen heteromiehen tekemää rasistista kulttuuriin puuttumista.

  3. Sovitaan – Näin helppoa se on, vai onko?

    ***************************************************************************************

    https://www.maailma.net/uutiset/maailmanpankki-aarimmainen-koyhyys-laskenut-ennatysalhaiseksi-koyhyyden-poistaminen

    YK:n jäsenmaat ovat sopineet poistavansa äärimmäisen köyhyyden kokonaan vuoteen 2030 mennessä. Vaikka köyhyys vähenee, tavoitetta ei tällä vauhdilla saavuteta. Äärimmäisen köyhien osuus maailman väestöstä on pudonnut ennätysmäisen alas viime vuosina.21.9.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *