Tämmöistä meillä eilen syötiin.

Siis meillä syötiin viimeiset pakastemuikut pihveinä, paistaessa tillillä, suolalla ja valkosipulilla maustettuna.

Kasan päälle; carlic aiolia ja sitruunaa. Perunana oli valkosipulipaahtoperunaa.

Ei siihen tarvittu kuin salaatti; hapankaalisalaatti.

Nyt sitten olen pelkästään ostomuikun jos muunkin  kalan, ostokalan varassa, vaan melkoisen vaativa asiakas lienen.

18 vastausta artikkeliin “Tämmöistä meillä eilen syötiin.”

  1. Siis tosi asiassa Tammelan Kaukjärven muikkua, se ei ole helppoa pyytää; edes syntyperäisillä tammelalaisilla.
    Muikku kun on siinä suhteessa ongelmallinen, että se elelee vuoden-/vuorokaudenaikojen mukaan eri kerroksessa vesistössä ja vesistöilläkin on eroa.
    Minulla oli mainio oppi-isä tullessani Tammelaan.

    1. Pari puolen kilon ahvenfile pakettia on vielä pakkasessa, mutta sitten se loppuu ja kun pilkilläkään ei ole oikein onni suosinut niin ostokalaksi taitaa kääntyä meilläkin.

      Vaan eihän tässä enää pitkälti ole kun uusi kausi alkaa.

    1. Naapurilla on 50 vuoden kokemus matikan pyynnistä näillä alueilla ja huonoa on sekin ollut, aivan kuten tosiaan on ollut pilkin kanssa.

      Itse asiasa jo loppusyksystä kala väheni ihan ykskaks, kun esim. 2019 marraskuun lopussa jopa vielä joulukuun alussa sai ahventa ihan kunnolla niin 2020 syksyllä syys-lokakuun vaihteessa se väheni ihan kunnolla kunnes katosi kokonaan.

      Taimenta sai kerran pari saaren toiselta laidalta, mutta sekin kuihtui niihin kertoihin.

      No vaikutavia tekijöitä on monia,mutta kyllä moni paikallinen on pitänyt mennyttä kautta harvinaisen huonona ja erityisesti lyhyenä.

  2. Kaverini, jolla on ollut tammikuun puolesta välistä sekä madekatiskoita, että koukkuja; ei saalista, jotain kummallista on ollut.
    Yksi on varmaa, mateen hinta tulee nousemaan kalatiskillä huimiin lukuihin.

  3. Vielä on pakkases kalaa ne pitää kyllälähiaikoina sieltä nauttia koska ei ole enää kovin hyvää jos se on liian pitkään pakkasessa
    Mutta on mulla vielä muutamaan kalruokaan kalat tänään tein kyllä uuni makkaraa juustolla tietysti
    Mozzarella rakoon ja sitten uuniin lämmittelemään hyvää se kivikylän lenkki olikin terv tepivaari

  4. Täällä Merenkurkkussa ei tarvitse matikatta olla. Ensijäiltä niitä hyvät naapurini verkoilla ja madekoukuilla pyydystävät. Suurkiitoksella, kahvipaketilla joskus väkisin pienen setelin haalarintaskuun työntäen niitä olen saanut. Madekeitto ja muhennos porisevat pari kertaa viikossa hellalla. Mätihän on herkku, sipulinsilppua ja smetanaa tai vatkattua kermaa, ripaus valkopippuria ja sopiva suola ja kielen meinaa mennessään viedä ruisleivän päällä nautittuna.

    Tuli tuosta Kallen mainitsemasta Tammelan Kaukjärvestä mieleeni äitini isä. Teki kerran häälahjalusikan pesästä uistimen, lähti läheiselle Kaukjärvelle ja hetken päästä palasi kotiin repussaan kolmen ja viiden kilon kuhat. Isoäidiltä myöhemmin sai pahat sapiskat kun paljastui mihinkä yksi hopealusikka oli hävinnyt.

    Minä poikana Kaukjärvestä pilkillä komeita ahvenia vetelin ja aivan pikkupoikana mato-ongella särkiä, liusuja, kiiskejä ja pikkuahvenia.

  5. Karjalan pyhäjärvestä affenen kutuaikaan pientä ahventa ämpäri kaupalla vien purkitettavaksi, riittää seuraavaan kutuun asti.
    Isot ahvenet tietenkin savustan/paistan,- ja teen kalasopaksi.
    Itsellä ei purkitusvälineitä ole, mutta kivenheiton päässä on muutama paikka, jotka sitä tekevät ”työkseen” pientä korvausta vastaan.

    1. …ei ole vapaa-ajan ongelmia, kun joka aamu muutaman viikon ajan jäittenlähdön aikaan perkaat ämpärillisen pientä affenta.
      Mutta pidän perkaamisesta ja suuri on nautinto, kun voi talvella lepänsä päälle silpaista maukasta ”raitapaitaa, a`vot.

  6. Tiedän parhaita ahvenpaikkoja tuolta vesijärveltä, mutta eipä sinne ole asiaa muniaan kastelemaan. Kaira vaan kököttää eteisessä teroitettuna.

  7. Pikku ahvenet on parhaita purkissa teen lasipurkkeihin uunissa sen mitä yksi mies syö säilykettä talven aikana
    Litran maitotölkki on sitten paras kun pakastan isompia kaloja kalaa tölkkiin sopiva määrä ja sen päälle vettä ne pystyyn pakkaseen ja antaa jäätyä kala säilyy jään sisällä eikä pilaannu
    Mutta ne kaik ottaa aikansa kun muutakin ontalveksi pakastettv mm hirveä mutta sen saan muulta tahoilta
    Sikaa sen verran kun jouluna tarviin muuten sitä saa kaupasta eikä tarvitse pakastella
    Viime jouluna jouduin hakeen kaupan lihaa savustetuna paikalliselta savustamoltta se oli hyvää voi olla että ensi jouluna teen samoin terv tepivaari

  8. Eihän asia minulle kuulu, mutta onko kukaan läsnä olevista saanut tai syönyt Iidesjärven karppia.

    Suurimmat saattavat olla 15-kokoisia, koska on jo yli kymmenen vuotta siitä, kun isoja karppeja nousi kutemaan Messukylän golfkentälle satunnaisen tuohan satuttua.

    Poikasethan eivät taida selviytyä vapaudessa talven yli.

  9. Muistui mieleeni kun yhtenä talvena, olisiko noin 25 vuotta sitten sain siikaverkoistani joitakin kelpo (3 – 5 kg) turskia täältä Merenkurkusta.
    Oli kuulemma aikaisemmin ollut sellainen suolavesipulssi ja Atlantilta ja turskat sen myötä tulleet.
    Niin sitähän minä tässä että edustivatko vieraslajia nämä turskat? Eihän ne ainakaan halua lisääntyä täällä vähäsuolaisissa vesissä. Harmi sillä tuore paistettu turskafile on herkullista ihmisen syödä. Vähänhän ne tuppaavat pannussa hajoamaan mutta ei se vauhtia haittaa.

  10. Eihän se Matti tuo turska mikään vieraslaji liene. Paljon sitä ja sen savustettua maksaa ja mätiä olen syönyt; herkullista.
    Muistan kun aikanaan Örössä olimme ampumaleirillä, sitä turskaa pyydettiin ja savustettiin; kahden viikon jäljiltä tuoksuimme vähintäänkin .. no, enpä sano.
    Olen seitsemänkymmentäluvulla Helsingin edustalla, Länsi-Tontussa nähnyt turskan poikasiakin.
    Silloin turskaa tuli jopa lohiverkoista, joiden lankavahvuus oli 0.40mm.

  11. Äsken kävin tuolla rannassa, siellä on jäällä nilkkoihin asti vettä, ei mitään asiaa. Pari päivää sitten sieltä tuli pilkkimies ja huuteli, että pari komeeta matikkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *