15 vastausta artikkeliin “Lisää tulee”

  1. Naisia lapsia tahi vanhuksia ei voi laittaa sellaiselle retkelle. Ja heissä sitä vasta olisikin ”elätettävää”. Nuori pystyy töihin jne.jos ei ole lusmuilija. Voi jopa lähettää rahaa kotiinsa. Monet lähettääkin kuulemma miljardien edestä vuosittain. Kenen tahansa nuoren miehen isäukko tai äiti sanoo mene sinä kun olet nuori ja sinulla on vielä voimat tallella ja mahdollisuuksia.

  2. Suomen vihreistö ponnistelee ankarasti, jotta ilmastopakolaisten määrä lisääntyisi.

    Jokainen tänne päästetty ilmastopakolainen vähintään kymmenkertaistaa ilmastokaasunsa. Kerroin on vielä paljon suurempikin, jos harrastaa lentelyä kotimaahansa.

    Vihreistö on pököpäiden aatelia tälläkin sektorilla.

      1. Äly taas on leikkiä varten.

        Sakemannit järkijättöjä, kun meinaavatten tuottaa sähköä autoihin hiiltä polttamalla.
        Hiilen polton pitkät piiput luovat Saksan ylle paksun kasvihuonekaton, joka lisää löylyjä siinä missä lentoliikennekin.

        Sakemanneja on auttamatta liikaa ja liian tiheässä. Putinistit saattaisivat vuokrata sakemanneille Uralin takaa viiden Saksan kokoisen alueen.

        Sakemannien kannattaisi kysellä.

  3. Turha luullakaan, että EU-eliitti on luopunut suunnitelmastaan vaihtaa väestö Euroopassa. On vain koronan vuoksi vetänyt vähän henkeä välissä.
    Ja hyödylliset idiootit peesaavat.

  4. Minusta näytti olevan mahdollista, että ulkoinen saksavihamielinen taho olisi painostanut Merkeliä toimimaan niin kuin toimi.

    Mielestäni yhä on olemassa se saksavihamielisen tahon mahdollisuus. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että Merkel olisi sairas joko ratkaisemattomien ongelmien tai vihamielisen painostuksen takia.

    Saksan energiapolitiikkakin näyttää umpikujaiselta, josta on seurauksena kilpailukyvyn menetys, ilmasto-ongelmien paheneminen kasvihuonekaton paksunemisen myötä ja talouden sekamelska.

    Työttömyyden lisääntyessä ulkomaiset miljoonat vierastyöläiset ryhtyvät kapinaan Saksassa ja meteli leviää muuallekin unioniin.

    ——

    Kehitystä on vaikea enää kääntää. Mutta Suomi voisi yrittää lähettämällä esimerkiksi järkijätkän eli Teukan Saksaan hyväntahdonlähettilääksi sanomaan, älkää nyt helvetissä, hyvät ihmiset.

  5. Miksi pakolaisten matka Libyasta Maltalle on niin kovin vaarallinen?

    – Ihmisalakuljettajat ottavat kumilautoille kantokyvyn rajoilla olevan määrän imisiä

    – Matkaa varten varattu polttoainemäärä on riittämätön. Ihmissalakuljettajat laskevat, että hyvisalukset hoitavat lopun matkasta perille EU-alueelle.

    ***************************************************************************

    ”Saksalainen Sea-Watch 3 -alus pelasti perjantaina Libyan rannikon tuntumasta siirtolaisveneen.”
    .
    Median terminologiaa : Ihmissalakuljettajien kumilautoilta Välimereltä tavatut ihmiset ovat lähtökohtaisesti siirtolaisia , ei (elintaso-) pakolaisia
    .
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008164975.html

    2.8.2021
    .
    VÄLIMERELLÄ pelastusalukset ovat viikonlopun aikana pelastaneet yli 700 siirtolaista.
    Asiasta kertoi siirtolaisia auttava järjestö SOS Mediterranee.
    Järjestön mukaan sen alus Ocean Viking oli tehnyt viikonloppuna kuusi erillistä pelastusoperaatiota. Suurin osa Eurooppaan pyrkivistä pelastettiin Libyan ja Maltan rannikkojen edustalta.

    Ocean Viking oli pyydetty myös apuun ResQship- ja Sea Watch -järjestöjen pelastusalusten operaatioon, jossa autettiin 400:aa merihädässä olevaa.
    Järjestö kertoo, että pelkästään Ocean Viking -aluksella oli yli 550 ihmistä viikonlopun tehtävien jäljiltä. Järjestö ei ole vielä ratkaissut, mihin satamaan siirtolaiset jätetään.

    Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan keskinen Välimeri, jolla sijaitsevat Libya, Italia ja Malta, on vaarallisin kohta ylittää Välimeri. Libya on yksi pääreiteistä Välimeren ylittämiselle.

  6. Mitäpä ”vaaraa” tuosta Merkeelistä enää on Saksalle kun lähtee eläkkeelle. Noita psykiatreja jotka väittää sitä sun tätä politiikoista sun muista on maailma pullollaan. On noita luettu oikein kirjojakin, joissa väitetään sitä sun tätä. Ykkössija soopan levittämisessä on psykoanalyytikoilla.He voivat väittää mitä vaan mitä sylki suuhun tuo.

  7. Noinkin se on kuten Eemeli sanoo.
    Etevinkään psykiatri ei näe toisen ihmisen pään sisälle.
    Toisaalta Angela Merkel on ollut mailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä vuodesta 2005 lähtien(liittokansleri).
    Näkemykseni mukaan ihminen ei tahdo kestää sitä, jos hänellä on liian paljon valtaa turhan pitkän ajan, nuppi sekoaa ja tulee messias-kompleksi ja/tai tulee myös vainoharhaiseksi.

    Sanotaan, että valta on pahinta huumetta. Vähänkö siitä on esimerkkejä. Kärkipäästä Stalin, Hitler, Mao, Napoleon, Aleksanteri Suuri.
    Kerrotaan, että kun Aleksanteri Suuren alipäälliköt sanoivat johtajalleen että hän on valloittanut kaikki valloittamisen arvoiset maat, Aleksanteri puhkesi itkuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *