EU huippukokouksen antia ja uutisointia.

Viime viikon torstaina 25.3 pidettiin virtuaalinen EU:n huippukokous, jonka annista uutisoitiin YLE:n sivuilla seuraavasti:

Rokotekysymykset veivät päähuomion EU-huippukokouksessa, joka typistyi yhteen iltaan.

Rokotteista, piipahtanut Biden ja sivulause Venäjästä.

Mainitsemmatta taasen jäi:

Torstain kokouksen ehdottomasti tärkein uutinen oli kuitenkin se, että juuri Draghi nosti koko euroalueen yhteiset velkakirjat eli eurobondit ja fiskaaliunionin ensimmäisen kerran poliittisena johtajana pöydälle. Hän on jo aikaisemmin linjannut yhdeksi hallituksensa pääprioriteetiksi euroalueen yhteisen budjetin luomisen.”

Mario Draghin ulostulo ei yllättänyt, eikä myöskään pääministeri Marinin vaiteliaisuus.

YLE: n olisi ehkä suonut kuitenkin tuoda hieman laajemmin esille kokouksen sisältöä.

 

3 vastausta artikkeliin “EU huippukokouksen antia ja uutisointia.”

  1. On usein tuotu esille, että Suomi on EU:n ytimessä.

    Käytännössä Suomen edustajat ovat hiljaa kuin pissa sukassa – pelkäävät Saksan (Ranskan) reaktioita.

    1. Ollaanhan me ytimessä ja keräämme sitä kuuluisaa luottamuspääomaa myötäilemälle kaikessa mitä nyt Brysslissä kehdataan keksiä.

Kommentoi