Hoitajamitoitus on toteutettavissa, mutta kuka vastaa seurauksista?

Meillä on ympärivuorokautista palveluasumista tarvitsevia vanhuksia ja meillä on myös paikkoja vanhusten ympärivuorokautisessa palveasumisessa, mutta niitä ei voida täyttää hoitajamitoituksesta johtuen.

Seurauksena yhä huonokuntoisemmat vanhukset asuvat kotonaan tai siirretän terveyskeskusten vuodeosastoille, joissa palvelu ei vastaa millään tavalla palveluntarvetta.

Seurauksena on myös kotihoidossa toimivien kuin myös terveyskeskuksissa toimivien hoitajien työn muuttuminen yhä raskaammaksi, joka ei välttämättä edesauta hoitajien alalle tuloa / alalla pysymistä.

Onko hoitajamitoitus muuttumassa hoitopaikkamitoitukseksi ja mitä tehdään ”jakojäänteelle” ?

14 vastausta artikkeliin “Hoitajamitoitus on toteutettavissa, mutta kuka vastaa seurauksista?”

  1. Pitäisi perustaa uusvanha kotiapulainen- järjestelmä, jossa ei sairaanhoidon tms. ammattitaitoa tarvita vaan, että kotiapulaisella olisi aikaa tehdä niitä perusasioita, mitä oikeasti vanhus tarvitsee. Yksi voisi hoitaa samoja esim. neljän-viiden vanhuksen asioista työpäivän aikana. Ja hän olisi ns. pysyvä apulainen. Sitä ei ole 30 minuutin juoksu paikasta toiseen mitään tapahtumatta.
    Siksi vanhuksia siirretään laitoksiin, kun kotiapua ei ole kuin kalliilla rahalla ostettavissa.

  2. Tämä uusi hoitajamitoitus on surkuhupainen juttu. Hallitus sitä luodessaan asetteli sädekehää päälleen haukkuen lyttyyn tahot jotka epäiliviät mitoituksen realismia. Aika outoa etteivätkö ministerit uutta mitoitusta tehdessään muka tienneet että se ei onnistu käytännössä ilman hallituksen tekoja sen toteuttamiseksi. Jäi sellainen ulkokultainen maku pelkästä pisteiden keruusta.

  3. Hoitajamitoitus on yksi tapa vetää linja keskelle, semmoinen ”aloitetaan nyt jostain”. Niin kauan kun ihmisiä ja tarpeita on erilaisia, on lopulta jokaisen hoitajatarve yksilöllinen.

    Hoitajamitoitus voi olla hyvä paikka lähteä liikkeelle, ongelma on että moni näkee sen maaliviivana, vaikka se on lähtöviiva.

  4. Se ”jakojäänne” jätetään omaisten niskoille ilman mitään tukea sen kummemmin henkisesti kuin taloudellisestikaan.

    1. Ehkä kotiapulaisjärjestelmä olisi parempi ml. perhetuki. Ei tämä laitostaminen johda mihinkään muuhun kuin katastrofiin siis ”vanhusteollisuuteen”, jota mitataan tuotannon tehokkuudella kuten meinasi käydä espereineen, kaspereineen ja aspereineen.

  5. Jo on halua päättäjillämme niin asia hoituu.
    Palkka ei vastaa vaativuustasoa.
    Kotiapulaiset yksi matalapalkka-ala mutta sekin haiskahtaa.
    Vallasväellä ja talollisilla oli ennen piiat-rengit-kotiapulaiset na ruokapalkalla joka ei ole tätäpäivää.
    Hyvä oli ennen ne perheet jolloin eri sukupolvea olevat asuivat samaa taloutta niin tuli hoidetuksi vanhukset ja lapset omassa piirissä.
    Tässä ajassa on paljon yksinasujia ja asiat hoituvat vain rahalla joten valtio ja kuntapäättäjät joutuvat katsomaan mihin rahat pannaan.

  6. Jossain vaiheessa on unohtunut sellainen yksinkertainen asia, että yhteiskunnalla on varoja vain sen verran kuin kansalaisilta voi verottaa.
    Jokainen ”palvelu”, mitä lisätään, vie osan varoista ja loppuja varten tili pienenee.
    Periaatteessa voi ajatella, että kaikki palvelut mukaan lukien eläkkeet ovat yksi kokonaisuus, minkä määrä ihmisen elinajalta on likimain rietyn suuruinen.
    Tänä päivänä lisätään suruttomasti ”paveluita”, jotka on jotenkin kustannettava.
    Tosiasiassa nämä lisätyt ja lisättävät palvelut ovat poissa kokonaissummasta eli käytännössä nykyisiä palveluita saavan eläkkeestä, koska se yhteiskunnan kassa ei kasva muuten kuin verottamalla kansalaisia lisää.
    Niinpä lisättävät palvelut on maksettava joko verotusta kiristämällä tai pienemmillä eläkkeillä.

  7. Juhan kommenttia jatkaisin vielä, että pitää myös puhua siitä mitä rahalla saa. Valtio on erinomaisen hyvä tuhlaamaan rahaa tehottomasti.

    1. …ja, tulette huomaamaan, että poliisiorganisaatio on malliesimerkki siitä, kunhan selvitys tulee, jos sitä uskalletaan edes julkisuuteen panna.
      … ja kaupunkien piilotyövirastot
      … ja valtion mammuttivirastot

      Julkinen puoli on hyvin hoidettuna äärimmäisen tärkeä, kun se olisi tehokas ja ihmistä lähellä.
      … trafi/ katsastuskonttorit ovat hyvät
      … kela on kehittynyt valtavasti
      … kaupungin terveyspalvelut ostopalveluineen ovat hyvät

      … VR on päin persettä
      … samoin Postilaitos yksityistämisineen R-kioskeille ja eri pistein pitkin maailmaa.

      1. Kaupungin terveyslvelut ovat surkeat.
        Vain se, joka saa ne palvelut yksityiseltä palveluntarjoajalta kunnallisen hintaan voi kehua – muut eivät.

        1. Se, mitä vähän on tarvittu, toimii kunnallisella Hatanpäällä niin neuvonnassa kuin ajanvarauksessa mainiosti. Jos epäilet jotakin, marssi sairaanhoitajan terveystilan arvionnin luukulle, jos on akuutti, hän kutsuu lääkärin heti paikalle, joka jatkoarvioi tilanteen heti tai myöhemmäksi toimenpiteeksi.

          1. Marssi ja marssi, vaan ei se satunnainen Hatanpää auta, kun Kämmenniemessä se ei toimi.
            Samoin, jos pitäisi saada aika lääkärille hoidattamaan/arvioimaan jo parikymmentä vuotta ollutta tautia, niin pitäisi ensin mennä hoitajalla arvioimaan, onko sulla sellainen tauti, mihin lääkärin tarvitsisit ja sitten saat ajan lääkärille joskus.
            Ei toimi, vaikka kuinka kunnan kustamassa yksityispalvelussa käyvä kuinka kehuu.

Kommentoi