Palaako Timo Soini polittiikkaan ?

Otsikon kysymys on pelkkää spekulointia, mutta mielestäni myöntävä vastaus ei olisi ollenkaan mahdoton.

Hetkeäkään en usko siihen, että Soini palaisi ”Sinisen tulevaisuuden” nimissä, mutta olisiko Soinin paluu esim. Liike Nyt:n riveissä mahdoton ajatus?

 

 

42 vastausta artikkeliin “Palaako Timo Soini polittiikkaan ?”

  1. Mahtaakohan Soini olla tarpeeksi kallellaan Venäjään päin että päätyisi LN:ään, joka kuitenkin on Putinin käsikassara? Kepuun saattaisi päätyä ”pelastajana” jos olosuhteet menevät sopivaksi, tai KD:hen sopivissa oloissa.

    Hän varmasti unelmoi uuden puolueen perustamisesta mutta siitä ei tule kuin sanomista.

  2. Jospa Timo palisi politiikkaan ja perustaisi uuden puolueen se tietäisi perus suomalaisten vähintäänkin puolittumista kannatus luvuissa terv tepivaari

    1. Mies joka loikkaa perustamastaan puolueesta ja houkuttelee vielä mukaansa ”opetuslapsensa” erämaahan on jo yhden sortin ennätys ja kun raha ei seurannutkaan potilaita, vaan jäivät uuden tulkinnan mukaan uusille omistajille ja tämän lakimuutoksen vaati Soini hallitusneuvotteluissa.
      Joten, ei luulisi kenenkään eikä minkään puolueen olevan niin epätoivoinen, että Soinin ottaisivat ristikseen.
      tepi tuossa sanoo, että puolet perussuomalaisista lähtisi Soinin kelkkaan jos hän uuden puolueen perustaisi, niin en siihen muuta sano kuin että huonosti tunnetaan perussuomalaisuuden syvintä olemusta, jos näin olettaa.

      1. Arvi en luule enkä oleta mitään vaan siinä on kylmä totuus Halla – aho ei siihen kykene vaikuttamaan
        kun perusuomalaiset jakautuu uudestaan kahtia siellä on Timon kannatusta varmuudella vielä jäljellä
        Ja paljon terv tepivaari

        1. …vai että ihan kylmä totuus….ihan tässä menee kylmät vilunväreet.

          1. Arvi kaikki pitää näissä asioissa ottaa huomioon ne ovat noin silloin kun puhutaan politiikosta ja tuo mainitsemani asia on täysin mahdollista ja sopii ihan mihin vaan puolueeseen
            Ei se ole pelkästään perusuomalaisten asia ja äänestäjä tuon saa aikaan ei puolueet
            Äänestys prosentin nousuun ne vois sitä nostaa mutta toisille on parempi kun on prosentti onkin alhaalla
            Niin se nostaa eräiden puolueiden kannatusta ja paljon terv tepivaari

      2. ” huonosti tunnetaan perussuomalaisuuden syvintä olemusta, jos näin olettaa”

        Terhi Kiemunki, Ano Turtiainen, Teemu Torssonen, Jyrki Äland

        1. Yli 10000 jäsentä perussuomalaisilla, niin jokaisesta puolueesta löytyy Viljoja, jotka kakkivat markkinapäivänä aisalle.

          1. Viljo kun nyt intoutui nostamaan nimiä esille, jopa sellaisia, jotka ovat puolueesta erotettuja, niin laitetaan nyt tasapuolisuuden vuoksi vaikkapa muutama demari.

            Veijo Baltzar, Rami Adham, Seydou Kouda,Abdifitah Ali, Saido Mohamed jne.jne.

            1. Mika,- juuri eilen luin lehdestä, että neljä sosialidemokraattista kuntapäättäjää ovat joutuneet syytteeseen törkeästä väärennöksestä ja kirjanpitorikoksesta Jyväskylässä., että tämä on sitä maan tapa demarikäytäntöä.

        2. Viljo:
          Nuo eivät kai tunteneet perussuomalaisuuden syvintä olemusta ja joutuivat sen takia loitommalle.
          Persut vastaan muut. Nuo olivat niitä muita.

    1. Heikki on oikeilla jäljillä. Aina 1950-luvulle saakka Suomi oli vahvasti maatalousvaltainen ja maaseutuväestöinen maa. Politiikassa tämän ilmentymä oli suuri puolue Maalaisliitto. Sitten yhteiskunta muuttui – nopeasti ja voimakkaasti. Maalaisliitto ei enää vastannut muuttunutta yhteiskunnallista todellisuutta vaikka se sai vielä pitkään ulkopuolista tekohengitystä Kekkosen junailemana idänpolitiikan oikeaoppisena avaimenvartijana.

      Mutta kun maalaisliitto ei enää vastannut aineellista todellisuutta oli väistämätön pakko tapahtua jotakin. Maalaisliitto lahkoutui ja alkoi jakautua. Ensin vennamolaisiin ja nämä edelleen SKYP:een SMP.een , soinilaisiin ja halla-aholaisiin. Vanhan maalaisliiton jakautumisprosessi ei ole päättynyt – se ei ole vieläkään tavoittanut yhteiskunnallista todellisuutta – ja väistämättä jatkuu.. Seuraavaksi nähdään yhteiskunnallisena lainalaisuutena tapahtuva perussuomalaisten jakautuminen.

      1. Ole Viljo uskossas vahva omassa kuplassasi, sillä kansalaisten silmät ovat avautuneet näkemään tämän vanhojen puolueiden harvainvallan, jossa ne kuittelevat, että kansa on heitä varten, toisin kuin perussuomalaiset, jotka ovat kansaa varten heidän puolustajanaan ei verenimijöinä.

        1. Onko tämä jostakin Veikko Vennamon vanhasta puheesta? Kyllä kansa tietää.

          1. Veikko Vennama lähti samalla ovenavauksella kuin Soinikin puolueesta, kun Veikko on kuollut ja Soini on elävältä haudattu, niin saavat jytkytellä ihan omissa muistoissaan, kun kukaan ei kuule ja kukaan ei huomaa ja kukaan ei välitä, nyt eletään vuotta 2021, ja perussuomalaiset ovat ilman Soini me me me puolue, kun se Soinin aikana oli minä minä minä minä puolue.

            1. Puolue jonka kannatus Suomessa silti on vain n 20 % sekin vain gallupeissa tullutta 80 % kansasta ei ole samaa mieltä me me puolueesta
              terv tepivaari

              1. Kyllä persut on me me puolue sisäisesti, olipa kannatus sitten 10 – 20 tai 30%
                Ja samoin voidaan sanoa demareista, heitäkin äänestää 20% ja 80% antaa äänensä muille puolueille.

              2. Kaikilla puolueilla liikkuu n 20% kannatuksilla ja sama ne on nillekkin
                Miksi mulle kerrot demarien kannatuksista en ole demari jos niin luulet en ole jäsen missään puolueessa
                Minuun ei vaikuta some missään en sen pojhjalla äänestä ketään olipa demari taikka jokin muu
                sen verran voin sanoa etten äänestä sellasta joka tekee vaali työtä koko vaalikauden ajan
                ja some ei tekemisiini vaikuta missään terv tepivaari

      2. Unionin painaessa päälle (Sannahan toimii kuin olisi eeuun nimittämä kenraalikuvernööri) ei PS-puolueen suosion kasvua voi estää.

        Jäsenistö kasvaa ja tulokkaat tuovat tullessaan omat aatteensa. Koossa pysymisen ratkaisee toivottavasti suuret kysymykset, eivätkä henkilökysymykset kuten soinilaisten tapauksessa.
        Soinilaisillahan oli samat aatteet kuin emopuolueellakin. Molemmat menestyivät vaalikoneessanikin tasavertaisesti.

        1. Markku et silti voi sallia murhia etkä murhan yrityksiä et edes kannattajilta joita nyt on kahdella puolueella terv tepivaari

          1. Suomessa on lukuisia murhaan syyllistyneitä ja kaikilla on oikeus äänestää. Ei liene tutkittu, mitä puolueita kannattavat.
            Mikään puolue ei voi heidän antamaansa kannatusta estää. Onnistunut yritys edellyttäisi vaalirikosta.

  3. Tampereella vaikutti Erkkilöiden ”roskasakki”, jotka olivat persuja. Isäntä oikein pyrki valtuustoonkin. Käyntikortissakin luki ”roskasakki”. Huomasivat, ettei muu roskasakki hyväksynyt heitä ja jättivät Tampereen muun roskasakin roskineen riitelemään ja vastustamman kaikkea.

  4. Noinkin voi sano että menetti mutta voi olla ettei lopullisesti kuitenkaan nyky johdosta ei voi paljohyvää kertoilla ja katsotaan mitä Jyväskylä tuo vielä esiin terv tepivaari

  5. Jos Soini liittyisi vaikka Kristillisdemokraatteihin niin voisi päästä aikaa myöten valtuustoon ja eduskuntaankin ehkä. Perussuomalaisia hän saisi mukaansa vain jos nykyinen linja ajaisi pahasti metsään eli kaartaisi niin äärilliikkeeksi että osa sen kannattajista haluaisi palata ”soinilaiselle linjalle”.

    Soini pilasi omat mahdollisuutensa nähtävästi koska väsähti ja ajatteli voivansa vuosien urakan jälkeen nautiskella lopultakin. Jo kun hallitus silloin koottiin pisti silmään miten Sipilä ja Orpo puhuivat asioista mutta Soini lällätteli sillä miten oli päässyt hallitukseen. Ulkoministerin paikka oli Soinin oma unelma ja hän päätti sen toteuttaa ja ulosmitata kaiken hyödyn aiemmista työntayteisistä vuosistaan. Perussuomalaisille oliisi kuulunut valtionvarainmministerin paikka ja siinä Soin olisi ehkä kyennyt ajamaan kannattajiensa etuja. Nyt hän jätti sen Kokoomuksen haltuun ja kannattajat pettyivät kovaan linjaan. Toisaalta on kyseenalaista miten hyvin Soini olisi siinäkään hommassa voinut vastustaa Orpon ja Sipilän leikkauslinjaa. Olihan PS:llä työministerin paikkakin mutta Lindström vaikutti välillä enemmän kokoomuslaiselta kuin perussuomalaiselta aktiivimalleineen.

    Jos SDP olisi pystynyt tulemaan halitukseen silloin Kokoomuksen sijaan niin tulos olisi voinut olla toinen.

  6. Mistä tämmönen huhu on lähtenyt liikkeelle? Minä luulen ja uskon, että Soinin aika oli ja meni. Tuskin lähtee enää kiusaamaan itseään politiilkalla, se on uskomattoman raskasta hommaa. Paljonhan Soini sai aikaiseksi, teki tavallaan tyhjästä puolueen, joka nyt on kannatuksensa huipulla.

    Ei kannata tässä kohtaa viisastella, kyllä minä tunnen Perussuomalaisten historian.

    1. Heh…vahvasti Kepuun kallellaan olevan lehti tilaa äärifederalistiselta toimittelijalta kirjoituksen Jussi Halla-ahosta ja Perussuomalaisista.

      No uppoaahan se joihinkin, toiset se saa avoimesti huvittuneiksi.

      Toisaalta vastaavat kirjoitukset tulevat lisääntymään kun vaalit lähestyvät ja hyvinhän ne ovat aiemminkin toimineet, vaikkakaan eivät ehkä tarkoituksen mukaisesti.

    2. Vai on sinustakin tulossa tyhmä kaakattaja?

      Onhan Suomessa ollut iät ja aja etnonationalistinen RKP, joka on ollut yltiömielinen, koska ei ole tunnustanut finnien kansallisia oikeuksia.

      1. Onhan sula ollut nimikkeitä kaikille jotka ei sattumalta ole samaa mieltä saat ihan itse miettiä asiaa ja mitä nuot svedujen teot mulle kuuluu
        Olen Suomessa asuva ihminen Suomen kansalaisena ollut koko ikäni vaikka toinen tekijä kohdallani onkin Saksasta
        Tyhmä kaakattaja no sama tuo minulle miksi kutsut ei nimi miestä pahennna jos mies ei nimeään terv tepivaari

      2. Petäistö muni nahkamunan, josta ei olisi kannattanut paljoa kaakatella, vaan olisi pitänyt syödä nahkamunansa hiljaisuudessa.

        Kansallisuuksien välillä syntyy aina, siis aina, ristiriitaisuuksia. Siis aina. Mutta kaikki eivät ota oppiakseen historian opetuksista. Ei sitten millään. Siis ei millään, vaan yrittävät vääntää väkivaltaa käyttäen tosiasiat toisiksi. Onko valehtelu ja paskan jauhaminen tosiaan niin hauskaa kuin miltä näyttää.

        PS:n tavoite on torjua kansallisuuksien väliset nujakat ja sisällissodat niin rajojen sisäpuolella kuin unionissakin.
        Mutta kahjot näyttävät pitävän kapinoita, rähinöitä ja sisällissotia ihanina, koskapa niitä näyttävät pohjustavan.

        Ugh (olen puhunut)

  7. Mika yksikään puolue ei saa hyväksyä ei edes kannattajksi ihmisiä joilla murha olisi se ainoa tie
    Nyt on kahdella puolueella murha ja murhan yritys kuitenkin tilillään ja sellasta kehitystä ei ole Halla Aho kyennyt poistamaan puolueen piiristä
    Turha sanoa että tekijä toisessa oli nuorisojärjetön jäsenen
    Demokraattiseen yhteiskuntaan sellanen toiminta ei kuulu ei sitten niiltääkään jotka ovat kiihkoillen puoluetta muka kannnattamassa
    Sellanen toiminta on eri nimikkeellä ja Halla – Ahon pitää se puoli saada ruotuun ja pian
    Muutoin sellasen jäärjestön toiminta pitää kieltää yhteiskunnalle vaarallisena järjestönä
    Sitäkö haluat mutta yhteiskunnan pitää suojella jäseniään ja onhan meillä niitä jopa kielettykkin terv tepivaari

  8. No kylläpä olet jäänyt jälkeen teot on tehty Helsinkissä ja toinen on tuomio istuimen käsittelyssä Jyväskylässä
    Ja koko loppu Suomi tietää molemmat tapaukset
    Niin muuten tuo Jyväskylän juttu siinä koitettiin murhata jopa oman puolueen jäsen ja valtuutettu meniköhän överiksi
    Ja kyllä se tieto sullakkin on terv tepivaari

    1. Tepi käyttää hönttilän tietotoimistoa. Ei kannattaisi, sillä mustempi maine kuin Trumpan jutuilla, mutta on maassamme vaikutusvaltainen.

      1. Eivät ole minkään hönttilän tietotoimiston tietoja ne ovat saatavilla jyväskylän vaikka poliisilta sieltä kysyen
        Kun nyt kerrot satujasi voit lopettaa koska minä kerron ketä onkaan syytteessä murhista taikka sen yrityksistä en viitsi laittaa syytettyjen nimiä tänne mutta Markkukin kyllä tietää ketä syytetääna mistä
        Toinen on saanutkin varmaan jo tuomion ettei sitäkään mainita kannata nimellä terv tepivaari

        1. Sinä valehtelet, mutta et välttämättä tietoisesti. Kettutyttöjen juttuja.

  9. Ihan vaan toteamus, eikö Petäistönkään jutut kelpaa enää muualle kuin Maaseudun Tulevaisuuteen. Minä aikanaan pidin häntä kirjeenvaihtajien ”aristokraattina”.

    1. Wikin mukaan Petäistöllä on ollut aivoinfarkti, joka on saattanut jättää jälkensä.
      On ollut aiemmin Ranskankirjeenvaihtajana, joten pitäisi kyllä olla tajua, mihin monikultturismi on omiaan johtamaan.

      Jokunen vuosi sitten oli uutisena, että Ranskassa oli perustettu erityisjoukkoja mahdollisen sisällissodan tapaisen tilanteen varalta. Eikä nykyinen presidentti Halla-ajoa pehmommalta vaikuta.

      Ranska on siinä määrin invalidi taloudellisesti ja muutenkin, että se pitäisi heivata mahdollisen liittovaltion ulkopuolelle.

      ———

      Löysin Suomen vihreille loppusijoituspaikan, ihanan monikulttuurisen Shangrilaan, Liberian, liberaalien onnelan.

      Liberiassa on tosin vain 16 etnistä ryhmää. EU-liittovaltiossa etnisiä ryhmiä olisi selvästi enemmän, mutta koska liittovaltiofanaatikot saavat pian monomaanikko -diagnoosin, niin liittovaltiohanke pannaan jäihin.

      Eduskunnassa voitaisiin ottaa käsittelyyn rahoitus vihreistön matkakustannusten kattamiseksi. Rahojen voitaisiin arvioida tuottavan jo kymmenen vuoden aikana tuhannen prosentin koron.

      Googleta: Liberia

Kommentoi