Hengen ja materian tasapaino

Ajallemme tyypillistä on  yleissivistyksen ja lukutaidon tason lasku ja historiattomuus. Yhteisöllisyyskin, jos sitä enää on saa yhä kuppikuntaisempia muotoja. Yhteiskunnalle esitetään esitetään aina vanna uusiavaatimuksia, haihtuu ymmärrys oman vastuun ottamisesta.

Sitä minä että kuinka huolestunut pitää olla, vai olisiko näin hyvä.  Että mitä tästä materialismista, kaikki mulle ja heti suuntauksesta seuraa.

Älkää nyt kumminkaan antako tämän synkistää mieltänne.

 

32 vastausta artikkeliin “Hengen ja materian tasapaino”

  1. Huoli on enemmän kuin aiheellinen. Yksilöillä on kovasti oikeuksia, mutta yksilöiden vastuista ei kukaan puhu ääneen.

    Lapsien käsitys työn ja rahan suhteesta hämärtyy, kun vanhemmat ostelevat esim. 1000 euron luureja lahjoiksi, usein vieläpä osamaksulla.

    Koulun voi läpäistä ilman, että osaa edes välttävästi lukea ja tämä ainoastaan siksi, ettei pikku mussukoille tulisi paha mieli, jos jää luokalle.

    Jne.jne.

    Takana loistava tulevaisuus…

  2. ”Kun henki on vahva niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen” -Juice Leskinen

    Sen sijaan en ole samaa mieltä tästä aikamme ilmiöstä. Nuoriso on yhä oppineempaa, käyttävät yhä uudempia metodeja tiedon hakuun, yms.

    Tiedon määrä on toki valtava ja asiallisen tiedon löytyminen vaikeaa mutta ainakin uusi sukupolvi vastaa haasteeseen.

    1. Nuoriso on tavallaan yhä oppineempaa, samalla yhä lukutaidottomampaa, yhä huonommalla yleissivistyksellä varustettu, pyörivät vertaistensa kanssa kuppikunnissa, se on heidän yhteisöllisyytensä.

      Vähän nyt provosoin mutta huolestunut olen kehityksen suunnasta.

      1. Myllymatti, niin. Nykyisin opetetaan kaikenlaista paskaa. Se, että on sen paskan oppinut ei suinkaan tarkoita, että olisi viisas.

        Jos ei ole viisas, niin voi sortua luulemaan mediasta ja somesta vyöryvää valehtelua todeksi.

  3. Oikeastaan olemme menossa ns. tiedon osalta katastrofiin, nimittäin tarpeettoman tiedon ja siitä sovellettavan määrän suhteen ymmärrettävästi käytännössä.

    Esimerkki: Meidän varttuneiden ml. suuren ikäpolven saamat ”tiedon portaat” tähtäsivät pääosin siihen tietoon, mikä oli ymmärrettävästi sovellettavissa elämään ja käytäntöön kuten kädentyöt, luonto, perusmatematiikka, suomenkieli, kotitalous jopa käsin kirjoitus eli kaunokirjoitus ( persoonan ilmentäjä).
    Teoriapuolikin kuten kemia, fysiikka täydennettyinä kokeellisesti olivat hyvin käytännönläheistä.
    Piirustus, voimistelu/urheilu ja laulu hah-hah olivat kaikista pidetympiä useimmille.
    Maantieto, historia, uskonto, kielet riippuivat opettajista, kiinnostuiko oikeasti vai ei.

    … ja lehdet sekä harrastuksina omien kirjojen lukeminen mieltymysalueiltaan.

    Näillä perustiedoilla taas pystyy vielä tänäänkin käytännön elämässä ja ymmärtämään myös tulevaisuuden räjähdysmäistä tietomäärää siten, mikä on tarpeellista ja mikä ei.
    Sitten tulee lisänä kokemustieto ajan mittaan kymmeniltä eri alueilta riippuen ihmisestä itsestään.

    … mutta nyt ???

    Nuoren polven tietomassa ja sen soveltuvuus elämään laajassa kirjossa on liian teoriaa ja kaukana jalat maasta, luonnosta ja oikeasta elämästä?

    Ainoa koulutusjärjestelmä reaalimaailmaan on käytännönläheinen ja luova, Steiner -koulu, huolimatta siitä, että jotkut pitävät sitä okkultistisena höpönä.

    Hyvä avaus Matilta.

    1. Hyvin Heikki puhuit, itse olen laiska noin pitkän kaavan mukaan kertomaan

    2. ”Ainoa koulutusjärjestelmä reaalimaailmaan on käytännönläheinen ja luova, Steiner -koulu, huolimatta siitä, että jotkut pitävät sitä okkultistisena höpönä.”

      Mihin väitteesi perustuu?

      1. Siihen, että siellä opetetaan jalat maassa, luonnossa, tiedoissa, taidossa, käsin tekemisessä, luovuutta monista eri lähtökohdista. Se antaa valmiuksia erittäin laajassa kirjossa elämään.
        Ai, että arvosanat ja mittarit ?

        Elämän mittaiset mittarit niin kuin muuallakin.

  4. Jos haluaa tietää mitä ajassamme liikkuu ja miksi, kannattaa lukea viisaiden miesten kirjoja ja kirjoituksia. Näitä viisaita on kotimaan kielellä mm. professori Tapio Puolimatka, filosofi Jukka Hankamäki, lääkintöneuvos Mikko Paunio.

    Yksi viisauden merkki on myös rohkeus: ei pidä suutaan kiinni, vaikka turpiin tulisi omilta ja vierailta.
    Seurakuntalainen on hyllyttänyt Tapio Puolimatkan blogioikeudet.
    En ole välttämättä samaa mieltä Puolimatkan kanssa tästä koronajutusta, mutta hänellä on oikeus tuoda näkemyksensä julki.
    Hankamäen kirjaa ”Totuus kiihottaa” en ole vielä saanut käsiini, mutta koska kirjoittaja on Hankamäki, ei hän kovin väärässäkään voi olla.
    Mikko Pauniota on aiempina vuosina suojellut demaristatus, niin että hän on saanut sanotuksi tärkeimmät asiansa. Nyt kun hän on jättänyt demarit ja tehnyt selväksi, että ”Sullivanin laki” on ja toimii, hän on liian kuuluisa, jotta hänen kirjoituksensa voisi ohittaa olankohautuksella.

    Sokrateen mukaan ihminen ei voi olla viisas, jos hän ei tunne hyvettä.

    1. Pitikö tähänkin ansiokkaaseen avaukseen sotkea persukirjanoppineet muka edes yleisivistäinä. Taitaa olla niin, että persujen puolueohjelma riittää näille aapiseksi. Toivottavasti vain sokeille.

      1. Pitihän tähänkin avaukseen sotkea persukammo ja katkeruus persuja kohtaan, vaikka asiassa ei ole kyse persuista.

    1. Eemeli, olisi kovin mielenkiintoista tietää, kuka mielestäsi on viisas ja millä perusteella?

    2. Maailmassa on paljon eemeleitä, jotka ovat valmiita nimeämään halunsa mukaan ihmisiä tyhmiksi ilman perusteluita.

      1. Kuuluuko persupolitiikka johonkin viisauden lajiin ? Ei voi kuulua, mieluumminkin hevosrotuun, jolla on pakko pitää laput simillä, koska se pillastuu muuten kaikkeen ulkopuoliseen.

  5. Heikki Karjalainen: ”Ainoa koulutusjärjestelmä reaalimaailmaan on käytännönläheinen ja luova, Steiner -koulu, huolimatta siitä, että jotkut pitävät sitä okkultistisena höpönä.”

    Silloin ennen kun lapsemme olivat pieniä, olisin halunnut heidän menevän Steiner-kouluun, jos täälläpäin olisi ollut sellainen.
    Kai mie jossain määrin olen steinerlainen vieläkin.

  6. Heikki Karjalainen: ”Pitikö tähänkin ansiokkaaseen avaukseen sotkea persukirjanoppineet muka edes yleisivistäinä. Taitaa olla niin, että persujen puolueohjelma riittää näille aapiseksi. Toivottavasti vain sokeille.”

    Blogin kirjoittajalla on oikeus poistaa kommenttini, jos hän niin tahtoo.
    Jokaisella on oikeus olla oman elämänsä idiootti.

  7. En osta väitettä että nuoriso olisi lukutaidottomampaa. Nuoriso luke uutta mediaa uudella tapaa, ei vanhaa mediaa vanhalla tapaa. Se ei ole lukutaidottomuutta, se on lukutaidon kehittymistä.

    Terv. nimim. olen lukenut myös Suomen Perustan julkaisemia teoksia ja niissäkin on asiaa seassa. Toki myös tulkinnanvaraisuutta. Kuten jokaisessa poliittisessa julkaisussa. Parempi lukea vähän kaikkea, tilauksessa on juuri Anna Kontulan teos.

      1. Nii’o

        Kontula tarkasteli pro gradu -tutkielmassaan taistolaisuutta ja 1970-luvun opiskelijaliikettä. Kontulan väitöskirja Punainen eksodus – Tutkimus seksityöstä Suomessa julkaistiin Tampereen yliopistossa 2008. Kontula on kirjoittanut mm. selvityksen prostituutiosta Suomessa Sexpo-säätiölle ja raportin ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta Moldovassa YK:n Kansainväliselle siirtolaisjärjestölle.

        Lähde : Wikipedia

    1. Kyuu, ikävä kyllä nuorison lukutaidottomuus on tutkittu fakta, johon toisen asteen opettajat törmäävät päivittäin.

      Lukuitaidon kehittyminen vaatii sen, että on lukutaito, joka voi kehittyä.

  8. Tuntuihan se tuossa eräänä päivänä aivan hurjalta puhua nuoren MPK kouluttajan kanssa joka oli lähtenyt siis mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustukseen (mikä on hyvä juttu). Mutta se asia, kun henkilö ei tiennyt juuri mitään esim toisen maailmansodan aikaisista panssarivaunuista (esim Sotka….kysyi mikä se on, sanoin T-34 niin ei ollut kuullutkaan) eikä edes talvisodan alkamispäivää tiennyt. Sekä monta muuta asiaa historiasta, hyvin heppoisin historiatiedoin oli, on kuulemma kaveripiirissä samankaltaista perustietoa vain.

    Kehotin ottamaan asioista selvää vaikka ihan Googlen kautta jos kirjat ei kiinnosta kuten ymmärsin puhuessani kirjoista.

    Maailma mitä nämä näkee on vain se ruutu kädessä mallia Tik Tok…ikävä kyllä suuntaus on tämä.

  9. Tuommoinen omahyväinen ja kaiken tietävä asenne vapaaehtoistyötä tekevän henkilön suhteen saattaa olla ko henkilön motivoitumisen suhteen jopa vahingollista.
    Mitä merkitystä oikeasti mainitsemisillasi asioilla onkaan?
    Oletkos Marko koskaan ajanut oikeata taistelupanssarivaunua; minulla on arkistossani Cometin sekä Charioteerin ajokortti, eräässä vaiheessa niitä ajelin paljonkin.
    Joku talvisodan alkamispäivä, mitä merkitystä sillä nykypäivin onkaan?

  10. Kalle ei taas ymmärrä mistään mitään. Vai on omahyväinen asenne kun nuorelle kundille yrittää kertoa jotain historiasta? Ne keskustelut käytiin hyvässä hengessä, ei ole hänen vika ettei mm historian tunnilla moisia asioita opeteta eikä lähipiirissä.

    Syötä vaan niitä muikkuja elukoillesi ja mene tuohivirsuines vaikka lenkille…😆

    Mielensäpahoittajia on kaikenlaisia 🤦

  11. Enpä nyt itseäni mielensä pahoittajaksi koe. Sotilasopetuksen saaneena koen kaiken ns ”lyttäämisen” oppimistulosta vahingoittavaksi.
    Siksi paljon sotilasopetusoppia saaneena tiedän asioista hieman enemmän kuin kolmen kuukauden ryhmänjohtajakurssin käynyt.

    1. Kalle, laita vaan se sarvikypärä päähän ja jatka ”taistelujasi” ….

  12. Kuulehan Marko; minun ei tarvitse enää jatkaa mitään ”taisteluja” ei leikkiä mitään ”korpisoturia”; minä olen maanpuolustuksen eteen osani tehnyt, tuskin enempään lienee syytä.
    Marko; … Syötä vaan niitä muikkuja elukoillesi ja mene tuohivirsuines vaikka lenkille…😆
    Noita kommentinosia en todellakaan osaa ymmärtää. Mitekähän ne edes liittyvät aiempaan kommenttiini.
    Helpota jo Marko sitä kuristuspantaa pääsi ympärillä, jos säätövaraa on.

  13. Itselleni tietyt Suomen historian tärkeät hetket ja tapahtumat tulivat aikanaan koulussa tutuksi. Sotahistoriaa kerrattiin myös armeija-aikana. Eri tasoilla; alokkaana, raukissa ja sitten vielä rukissa. Sotiemme merkittävät ajankohdat tulivat tutuiksi.

    Se onko näillä tiedoilla tänä päivänä sinänsä merkitystä, lienee jokaisen itse kohdallaan pohdittava. Itselleni niillä on merkitystä, koska ne tapahtumat muokkasivat Suomen tulevaisuutta merkittävästi.

    Toisaalta tuollainen tieto lienee yleisessä kuvassa yksilölle yhtä merkityksellistä tai merkityksetöntä kuin esim. Rooman palo, Aleksanteri Suuren ja Hannibalin sotaretket, Mayflowerin saapuminen Amerikkaan, jne.

    Mutta, jos jotain pitää historiasta tuntea, niin ainakin oman maansa historiaa.

  14. Hengen ja tiedon epätasapainon näkyy tv-saasteessa, jossa sontaohjelmiaja ja ihmisen tyhmentämisohjelmia riittää. Sohvap.., big…morsianten alttarijutut… väkivaltajutut…soopaa ja saippuaoopperaa jenkkien formaattimallilla mainosten myyntitulojen saamiseksi.

Vastaa käyttäjälle Juha U Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *