Oltiin Suomessakin nopeita

Mutta emme me Ruotsin nopeudele kyllä pärjätä kun pääministeri oli n 7 tuntia

Meillä takavuosina eräs nainen ehti olla n puoli vuotta no noinkin voi käydä kun ei pidä varaansa kaikkeen

Mutta meillä on nainen hallituksen johdossa näyttää myös pysyvän vaikka nuori onkin

Kyllä hän varmaan on mutaa saanut niskaansa milloin mistäkin asiasta onko aina ollut edes oikea oppista

Mutta tuohon nopeuteen emme kyllä kykene mitä Ruotsissa nyt tehtiin 7 tuntia ja sitten eron pyyntö seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

9 vastausta artikkeliin “Oltiin Suomessakin nopeita”

  1. Reilut pari kuukautta se meidän faxitäti oli, mutta on tämä silti melkoisen nopea pyrähdys.

    Voi ruotsalaiset… tässäkin taas oli syynä kuulemma natsit.

    Ehkäpä Ruotsin kannattaisi myöntää että heidän isoisän isänsä opettivat natseille rotuopit ja käskivät lahdata vähempirotuiset. Vaikkei siitä voi ketään nykyruotsalaista syyttää, tuo moraalinen ylemmyys oksettaa.

    1. En muistanut tuota faksi rouvan toiminnan pituutta no oli se kuitenkin hidasta toimintaa Suomessa silloin

      Itse kun olen puoliksi Saksalainen olen pitänyt Ruotsalaisia pettureina koko ajan enkä kantaani siinä muuta
      mutta oli nopee pyrähdys Ruotsalaiselta pääministerinä terv tepivaari

  2. Ellei Suomessa olisi eduskunnan äänestyksissä näin kova puoluekuri kuin nyt on, niin saattaisihan tuollainen olla täälläkin mahdollista.

    Saattaisi järjen ääni päästä esiin valtion budjetteja hyväksyttäessä.

  3. Olen jostakin syystä mieltänyt ruotsalaisten pitävän itseään hyvin humaanina.

    Epäien ruotsalaisten humaanisuutta.

    Koronan pahimman vaiheen aikana Ruotsissa jätettiin vanhaunkodeissa asuvat vanhukset vaille hoitoa – kuolemaan.

    Näin n.s. humaanissa Ruotsissa muistetaan vanhuksia

    ***************************************************************
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/karmea-fakta-ruotsista-vanhainkodeissa-kolmannes-koronakuolemista-tukholmassa-puolet/57c073bd-fe27-4278-be97-4a67bb435afc

    16.4.2020

    Karmea fakta Ruotsista: Vanhainkodeissa kolmannes koronakuolemista, Tukholmassa puolet

    Pääministeri Stefan Löfven on myöntänyt, että riskiryhmien suojelemisessa ei ole onnistuttu.

    1. Niinhän ne väittää onko noin humaaneja kuitenkaan mitä sanovat terv tepivaari

  4. Toinen (yksittäinen) esimerkki:

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8f060c2-0661-404b-8ff3-6efc046daae1

    ”Meidän pitäisi tietää”

    Jakob Lind löysi isoisänsä pistoolin, joka sai hänet perkaamaan Suomen sisällissodan tapahtumia.

    *
    Lindin mukaan valkoisten riveissä suhtauduttiin ruotsalaisiin vapaaehtoisiin nihkeästi. Ruotsalaisilla ei ollut sodassa henkilökohtaisia panoksia, vaan he kaipasivat kunniaa ja sotamuistoja.
    .
    Sen sijaan he kohtasivat tappamista ja raakuuksia.

    – Vankeja teloitettiin. Ruotsalaiset sotilaat eivät olleet henkisesti valmistautuneet siihen, kertoo Lind.

    – Heistä tuli petoja, kuten kaikista muistakin.

    *
    Kirjeiden sisältö järkytti Lindiä. Hän oli luullut, että hänen isoisänsä osuus myöhemmissä tapahtumissa olisi ollut jotenkin pienempi sen jälkeen, kun hänet oli erotettu komentajan tehtävistään.
    .
    – Kirjeet ovat noin 40 sivua pitkiä. Hän kirjoittaa julmuuksista ja väkivallasta. Hän myös ylpeilee omalle vaimolleen siitä, että hän on määrännyt punavankeja teloitettaviksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *