Jäitä hattuun hatun alle.

En nyt haluaisi olla näin Juhannuksena kenenkään ilonpilaaja enkä puhua sodasta ja sodan seurauksista meillä ja muualla.

Kovasti olen ihmetellyt useiden sota-asiantuntioiden, kuten joka päivä tiedoitusvälinneissä olevan Pekka Toverin kannanottoja, että Venäjä on jo resurssinsa käyttänyt lähes loppuun ja heillä on edessään se paras matka, eli kotimatka.

En tiedä kenelle nämä tämänsuuntaiset lausunnot on suunnattu ja ketä ne palvelee, kun pareet olisi vain kertoa totuus, että sodasta tulee pitkä ja sille ei ole loppua näköpiirissä ja jos joku sanoo tietävänsä mikä on Putinin seuraava siirto ja mikä on hänen päämääränsä, niin puhuu kyllä suulla suuremmalla.

Jos ajatellaan sodan osapuolia, Venäjää ja Ukrainaa, niin molempien kannatus omissa maissaan on lähes tapissa, niin tämä jo takaa sodan pitkittymisen itsessään.

Mutta jos sitten ajatellaan niitä maita, jotka ovat sodan osapuolina tukemassa  Venäjää tai Ukrainaa, niin Ukrainan tukena on EU, joka sodan pitkittyessä tulee nykyisestä yhtenäisyydestään sotaan nähden hajaantumaan, kun jäsenmaiden oma kansantalous on ajautunut/ajautumassa kriisityväksi kansantaloudeksi sodan seurauksena.

Yhdysvallat taas viis veisaa sodan kulusta niin pitkään, kun omia poikia ei tuoda ruumispusseista kotiin Ukrainasta, mutta aseteollisuus kiittää.

Mutta Venäjän tukena on yli miljardin asukkaan kansantalous Kiina ja toinen miljardin asukkaan Intia, jossa asukkaat eivät maansa apua Venäjälle kyseenalaista missään olosuhteissa.

Afrikka onkin jo nykyään niinsanoakseni Kiinan kämmenellä ja sitäkautta ikäänkuin kiertotetse Venäjän tukena.

Etelä Amerikka taas käy kauppaa Venäjän kanssa vähän kuin bilateriaalisessa mielessä, energia ruuasta ja ruoka energiasta.

Aika on nyt se, joka tulee yhä enenevässä määrin palvelemaan Venäjän etua pitkittyessään, joten voimme kyllä unohtaa sodan nopean loppumisen ja varautua vyön kiristykseen jatkossa(kin).

 

11 vastausta artikkeliin “Jäitä hattuun hatun alle.”

  1. Venäjä kuihtuu, kun mitkään tuotteet eivät pääse vientiin eikä mitn varaosia ja raaka-aineita sisään, edes Kiinan tms. kautta. Kiina taas on täysin riippuvainen lännen markkinoista ja lännen teollisuudesta ja työpaikoista siellä.
    Pitkittyy kyllä ellei Nato iske voimalla Putinia matalaksi.

  2. ”Pitkittyy kyllä ellei Nato iske voimalla Putinia matalaksi”.
    Heikki,- Nato ei iske niin pitkään, kun sota rajoittuu vain niihin maihin, jotka ovat sotilasliittoon kuulumattomia maita, kuten Suomikin….( herra varjele )

    1. ….ja kun on sarana keksitty, niin Venäläiset pärjäävät kyllä, joten, tosta poikki ja jenka päähän.

    2. arvi mistäs tiedät:
      ” ..vain niihin maihin, jotka ovat sotilasliittoon kuulumattomia maita, kuten Suomikin….( herra varjele ”)

      *
      Ryssät ovat lähettäneet Venäjän puolelta tuhansia ohjuksia Ukrainaan. Ohjuksissa on olut perinteiset räjähteet.

      Toivotaan ettei hullu putin siirry käyttämään ydinkärkiä ohjuksissaan. Tämä saattaisi laukaista maailmanlaajuisen ydinsodan.

  3. Kyllä ryssät osaavat olla sitten herkkänahkaisia. Ennen hyökkäystään venäläiset (etenkin putin) solvasivat ukrainalaisia natseiksi. Natsien häätäminen Ukrainasta oli yksi tekaistu syy hyökkäykselle.

    *
    .
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008903436.html

    Venäjä syytti Saksaa ”venäläisvastaisen hysterian” lietsomisesta

  4. Venäjä kuihtuu ja kärsii, mutta se maa on niin tyhmä ettei se edes tajua koska se on kuollut, vaan jatkaa yhä.

    Kyllä heiltä aina löytyy peruskamaa: osaamattomia miehiä rintamalle, kalashnikoveja, ammuksia ja räjähteitä. Niitä on aivan uskomattoman saatanan paljon, ja he voisivat moukaroida perinteisin asein koko Euroopan yhdeksi kraateriksi niillä.

    Mutta mitään tuota hienompaa ei paljoa ole, elleivät kiinalaiset myy.

  5. ’..yhteistyötä ”itsekästä länttä” vastaan’

    Putin ei näe rikkaa omassa silmässään.

    *
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/aa981ee4-9b01-42ac-b178-f05d4394ac2c

    Putin painottaa BRICS-maiden yhteistyötä ”itsekästä länttä” vastaan

    *
    Mykolajiviin osui kolme risteilyohjusta,

    Ukrainan asevoimien mukaan eteläiseen satamakaupunkiin Mykolajiviin on osunut kolme risteilyohjusta. Ilmapuolustus sai torjuttua kaksi ohjusta lähellä Odessaa maan eteläosassa, Reuters kertoo.

  6. Arvi: Yhdysvallat taas viis veisaa sodan kulusta niin pitkään, kun omia poikia ei tuoda ruumispusseista kotiin Ukrainasta

    Venäjän hyökkäyssodan alkuvaiheissa arveltiin että Venäjällä maatuska äidit nostaisivat pahan äläkän jos omia poikia sodasta sinkkiarkuista kotiin tuodaan. En ole mediasta lukenut että näin olisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *