Pakoon pakoon, ei meillä pelätä.

Kaikki  huutavat niin kovaa, että kun suuhun katsoo niin peräaukko näkyy että,  taistelkaa taistelkaa, taistelette koko Euroopan puolesta.

Miksi EU.n- jäsenmaat eivät lähetä omia joukkojaan taistelemaan Ukrainaan oman maansa ja mantereensa puolesta.

Suomikin pelkää, että me olemme seuraavana vuorossa, niin miksi ei lähetetä omia joukkoja varustuksineen sinne missä tapahtuu, sehän olisi kuin torjuisi jo ennakkoon meitä uhkaavan vaaran ja kun muutenkin olemme jo osapuolena sodassa.

Nyt pitäisi takoa kun rauta on kuumaa, pitkittämällä vain asiat tuppaavat mutkistumaan.

Jos ei nyt yhtä venäjän ”ryysyläisarmeijaa” saada häädettyä takaisin sinne mistä on tullutkin, niin johan nyt on perkele.

Ukraina joutuu yksin tapattamaan miehensä/naisensa meidän sivustahuutelijoiden puolesta……HÄVETKÄÄ !

Jatketaan me tällä Euroopassa muut omia sirkushuvejamme kuten ennenkin, kyllä se Ukraina meidät pelastaa, kun annetaan niille vain lisää tulivoimaa ja solidaarisuutta ja hoetaan sitä Raamatullista lausetta artikla 5.tä.

 

 

13 vastausta artikkeliin “Pakoon pakoon, ei meillä pelätä.”

  1. Myllymatti,- mutta eihän Ukrainaa suojaa artikla 5.
    Joten ei mennä Ukrainaa auttamaan Naton nimissä, vaan kukin maa osallistuu joukkoineen ja aseineen ihan omista kansallisista lähtökohdistaan käsin, tavanomaisin asein ja Ukrainan maaperällä.

    1. Juu, helppo se on huutaa,, että menkää ja itse räksyttää kaikkea vastaan.

    1. Kyuu,- Kyllä se mies/naisvahvuuskin on ”katoava luonnonvara”, jos ja kun siitä odotetaan uutta kolmekymmenvuotista sotaa.

  2. Pariviikkoa siten erään tietolähteen mukaan: 100 ukrainalaista kaatunutta / vrk – vastaavasti 300 ryssää per vrk

    Ryssien surmaamien ukrainalaisten siviilien määrä onkin siten kokonaan eri tilastoa.

  3. Ihan vain kuriositeettina mainitsen, että toisessa mailmansodassa Neuvostoliitto menetti pelkästään sotilaina kaatuneita yli 10000000
    Toinen mokoma tuleekin sitten siviileistä.

    1. Ihan kuriositeetin vuoksi kerrottakoon, että ryssät hyökkäsivät Moskovassa kesällä 1939 Natsi-Saksan kanssa solmimansa sopimuksen mukaisesti useisiin pieniin naapurimaihinsa. No, saksalaiset pettivät tämänkin sopimuksen, kuten se petti 1937 englantilaisten kanssa tekemänsä sopimuksen.

      arvi: ”Neuvostoliitto menetti pelkästään sotilaina kaatuneita yli 10000000”

      Ryssät ovat aina sotineen tyylillä, jossa ei niinkään piitata miestappioista – väkeä piisaa

      *
      ’ ..sotilaina kaatuneita yli 10000000’ – tämän päivän tiedon mukaan: hyvä. hyvä ..

  4. Putinin apina Medvedev on jälleen avannut sanaisen arkkunsa.

    *
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1d4946d6-a9e9-48e7-ac9a-b5aaaff66734

    Venäjän ex-presidentti Medvedev varoitti maailmansodasta ja uhkaili Suomea

    ”Meille Krim on osa Venäjää. Ja se tarkoittaa ikuisesti. Jokainen yritys tunkeutua Krimille on sodanjulistus maatamme vastaan, hän totesi.”

    *
    ’ Ja se tarkoittaa ikuisesti.’
    .
    Medvedev – Olet vainaa viimeistään 50 vuoden kuluttua. Voitko nyt tietää mitä sinun ikuisuudessasi tapahtuu?
    .
    Syntyi: 14. syyskuuta 1965 (ikä 56 vuotta), Pietari, Venäjä

    Pituus: 1,63 m [ kaksi pätkää- Putin ja Medvedev ]

  5. Putinille mahdolliset matkakohteet ovat käymässä vähiin.

    Omaa henkikultaansa suojeleva (Liuta lääkäreitä seuraa kaiken aikaa Putinia) tuskin uskaltaa tehdä matkaansa lentokoneella.

    *****************************************************************************
    https://www.forssanlehti.fi/uutiset/putin-ensimmaiselle-valtiovierailulle-venajan-hyokkayssodan-aloittamisen-jalkeen-1663148

    27.6.2022

    Putin ensimmäiselle valtiovierailulle Venäjän hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen

    Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tällä viikolla Turkmenistanissa ja Tadzhikistanissa, kertoi Venäjän valtiontelevisio Rossija 1 sunnuntaina.

    Kyseessä on Putinin ensimmäinen valtiovierailu sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen Ukrainassa helmikuun lopulla.

    Putin suunnittelee vierailua myös Valko-Venäjälle kesä-heinäkuun vaihteessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *