Raha liikkuu ja käy hyvin pyydykseen

Itselläni ei ole kokemusta vuokra-asumisesta, eikä näin ollen myöskään siihen liittyvistä yhteiskunnan tukimuodoista.

Mutta olenkohan ajatellut liian suuria pienessä päässäni kun olen fundeerannut että, mitä seuraisi ja mitä se tarkoittaisi yksilön ja yhteiskunnan kokonaiskuvan kannalta, jos lopetettaisiin tuettu vuokra-asumismuoto ja gryndereiden ja vuokra-asuntokeinottelijoiden rahoittaminen ja päästettäisiin vuokrat vapaaseen kelluntaan, jossa kysyntä ja tarjonta muodostaisi sen käyvän hinnan ”luukuille”. kun kerran markkinataloudessa kuulemma elellään.

Itse ostimme vaimon kanssa heti omistusasunto kun hynttyyt yhteen lyötiin, joten voi olla että sohaisen vain turhalla jorinalla ampiaispesää, vaikka en ole puolesta enkä vastaan kyseisen asian tiimoilta.

Tokihan varmasti on paljon niitä jotka pärjätäkseen tarvitsevat yhteiskunnan auttavaa kättä, mutta voisiko sen käden ojentaa toista kautta kuin jobbareita rahoittamalla.

Tämä on vaikea yhtälö ja taidankin nyt lähestyä asiaa vaikeimman yhtälön kautta ja jos yhteiskunnan ”holhoudesta” näiltä osin luovuttaisiin, niin olisiko seurauksena varsinainen villi länsi vai asettuisiko vuokrat sille tasolle jonka kysynnän ja tarjonnan laki sanelee.

Itse uskoisin vuokratason alenevan reilusti, mutta yhteiskunnan kokonaishyöty saattaisi kuitenkin muuttua miinusmerkkiseksi, muiden ongelmien vyöryessä täyttämään sille vapautuvaa tilaa.

Niin tai näin, jotain pitäisi kuitenkin tehdä tässä tukiviidakkojen luvatussa maassa.

 

 

7 vastausta artikkeliin “Raha liikkuu ja käy hyvin pyydykseen”

  1. Kotitalouksien määrä Suomessa on n. 3 000 000 kpl. Asumistukea n. 390 000 pitäen sisällään opiskelijat, työttömiä, vanhuksia jne..
    Mikähän ongelma tuo oikein on ?

    Nyt päinvastoin työ liikuu, ihmiset ovat kuin P Junttilan seinässä kiinni kämpästään jonka arvo on 0 ja mökki päälle- ihanaa ! Asumistukea tarvitsevat he kasvavassa määrin.
    Haet yhteiskuntaa, jossa on vain raha on elämänarvojen mittari.

  2. Eikö entinen kirjanpainaja osaa lukea, kun puhuu minun halustani, vaikka esitin vain kysymyksen.
    Sinä tunnut elävän yhteiskunnassa, jossa on vain yksi totuus, SINUN TOTUUTESI.

    1. …..sitä olen miettinyt että mistä tuo ääretön katkeruutesi ja ylemmyydentunteesi niitä kohtaan oikein johtuu, jotka eivät sinun pillisi soidessa hyppää pystyyn.

  3. Päinvastoin. Olen sentään elänyt monenlaisissa yhteiskunnallisissa, työ, politiikka, paikkakunta, asuinmuodoissa, kotimaassa, palkalla, ilman palkkaa ulkomailla, kolossa ja kommuunissa. Ehkä se auttaa hiukan näkemään laajemmin asuaa kuin yhden linssin kautta.

    1. Eihän sille sitten mitään mahda, jos oma napa on vain se josta ne upeammat nöyhdät löytää itsensä ihasteltavaksi.

  4. Tukiviidakko voisi olla yhden luukun peruste josta, mutta sen muuttaminen ei sillä on helpompi laatia aina yksi tuki tilanteen niin vaatiessa ja kokoomus haluaisi purkaa ne yksi kerrallaan sillä maan rakoon poljettu heikoin olisi yhä nöyrempi palvelija.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *