Rokotepakosta vuosittaiseen verikokeeseen

Sote-uudistuksen yksi tavoite on keskittyä pienentämään peruspalveluiden kautta niitä 80 % kustannuksista, jonka aiheuttavat vain 10 %:n väestöstä. Siinä pääkeinoina ovat sairauksien ennaltaehkäisy. Yksi erittäin kustannustehokas keino on tapa, jolla velvoitettaisiin mahdollisimman suuri osa väestöstä ottamaan perusverenkuva tai 10 tunnin mittainen paastoverenkuva.

Näiden kautta sairaanhoitaja ja/tai lääkäri pystyvät päättelemään huomattavan laajasti ne riskitekijät, joihin ihmisen tulisi kiinnittää huomiota ennalta ja muuttamaan elintapojaan ehkäistäkseen sairastuvuusriskejä.

Yksi tärkeimmistä on sokeriarvojen mittaus diabeteksen riskeissä. Toinen maksa-arvot, jotka liittyvät hieman edelliseen ja lihavuuteen aiheuttajana ja alkoholimäärien käytössä ml. maksavauriot, joka taas on oma lukunsa.

Mitä näillä saavutettaisiin, voisivat lääkärit/ asiantuntijat blogikollegoista kertoa tarkemmin.

Mutta, olen vakuuttunut, että tämä on yksi helpohko asia, jolla on suuret ja välittömät positiiviset seuraukset ihmisten sairauksien ehkäisyyn ja sote-kustannusten hallinnassa.

10 vastausta artikkeliin “Rokotepakosta vuosittaiseen verikokeeseen”

  1. Niinpä, minä käyn joka vuosi ottamassa koko verenkuvan itsestäni ja katson mitä suuhuni laitan. Ainut mitä ihmettelevät on korkea hb arvo, se on aina siinä 180 kohdalla, ollut iät ajat, siksi minulla on varmaan taipumus kestää pitkään rasitusta.

    Heikki ok oikeassa että kyseisiä kokeita pitäisi tehdä kaikille.

      1. Parhaimmillaan oli 192, kävin kyllä tätä ”rautaistaverta” luovuttamassa säännöllisesti, pitkänmatkan juoksuissa pärjäsin aina helekutin hyvin. Olin valtakunnallisessa kilpailussakin ikäryhmäni kolmas n kolmekymppisenä.

  2. Vaan kun on niin, että ainakin täällä Tampereella Hatanpään terveysasemalla lääkärit ovat hyvin nihkeitä antamaan lähetettä noihin verikokeisiin..

    Ovat kuulema liian kalliita. Verikokeita ei oteta ellei ole oireita, joiden aiheuttajaa noilla kokeilla etsittäisiin.

    1. Nyt, jos niin on, niin siihen pitää saada muutos.
      Kyllä Hatanpäältä lähetteen saa, jos hiukan perustellee. Ikä, mahdollinen sukurasite ( diabetes), paino, hengästyminen. Pitää olla keksliäisyyttä, mutta ei valehdella.

      Toinen vaihtoehto on maksullinen ilman lähetettä esim. Synlab Rautatienkadulla, jossa perusverenkuva maksaa 21 €, alat 11,50, sokeri 14,50 kolesteroli 22 €.
      Tuleehan terveyskeskusmaksu Hatanpäältäkin.

  3. Poistin ”ville vallattoman” käsittämättömän herjaavan kommentin.

    Tätä asiaa käsittelen puhtaasti kansanterveydellisesati ja lääketieteellisesti.

    Ja tällä ei ole mitää tekemistä minkään politiitisen suunan, uskonnon tai muun aatteen kanssa.

    Toivon, että ylläpito poistaa suoraan henkiöön kohdistuvan V.V:n bogin.

  4. Olen käynyt marraskuussa vuosittaisessa laajennetussa ( ml. CRB, maksa, natrium ) verikokeessa Fimlabissa Hatanpäällä ja sain täysin puhtaat paperit ml.verenpaine. Miksi käyn, koska lähisuvussani on ilmaantunut diabetesta.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *