Yhteiskunnan peruspalveut pitää ottaa takaisin yhteiskunnan hallintaan

Peruspalvelut:

– vesi
– sähkö
– tiet ja rautatiet
– pääosa terveyspalveluista
– posti
– osa pankkipalveluista

Kävin eilen keskustelun erään kokeneen porvoolaisen monialahenkilön kanssa, joka ilman ottamattamattani asiaa esiin kirosi yhteiskunnan peruspalvelujen rapistumisen usealla noista mainitsemistani alueista.
Vain vesi noista tulee hanasta kysymättä, mutta kalliiseen hintaan, kun paska on levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan putsattavaksi. Ja senkin halutaan jossakin yksityistää.

Kysyn, onko mitään perustetta olla ottamatta takaisin nuo palvelut joko kokonaan tai yhtiöittämisellä julkiseen pääomistukseen ?

20 vastausta artikkeliin “Yhteiskunnan peruspalveut pitää ottaa takaisin yhteiskunnan hallintaan”

  1. Heh, tiet ja rautatiet, posti, terveyspalvelut, mikäs näistä ei pääosin ole yhteiskunnan vastuulla ? Pankkipslveluissa on Suomen ja Euroopan keskuspankit vai ajattelitko, että valtio perustaa kannattamattomia pankkikonttoreita joka niemeen sekä notkelmaan?

    Ja mikäli katsotaan sähkö ja veden osalta omistuspohjaa niin melko suurella omistuksella julkiset tahot ovat niissäkin mukana joten mikähän tämän avauksen pointti oikeastaan on?

  2. – Uhka on rautateistä edelleen. Möttö aloittaa rahtiliikenteen kilpailun . Se vielä menee.
    – Vesilaitoksissa on uhka päällä.
    – Sähkö on pörssissä.
    – Posti ei kulje surkeasti johdetussa yhtiössä.
    – Täytyy olla yksi pankki, joka on pörssistä riippumaton.
    – SOTE menee oikeaan suuntaan

    …eli mitä, pannanko kaikki pörssiin vai varmistetaanko reilu enemmistöomistus kaikissa yhteiskunnalla ?

  3. Niinkun meillä tuo vesi on ihan omassa omistuksessa ja kun tulee hanasta ihan ilman sähköä.

    Posti on niin hyvässä hoidossa tällä hetkellä ettei ikinä. Sote sitten onkin menossa ihan päin peetä. Pankit ovat nykyään täysin turhia, asiat saa hoidettua kännykällä ja nettipalavereilla. Junaraiteita ei tarvita, koska junat kumminkin ajavat täyttä kahtasataa läpi kylän.

  4. Ihan tähän ehdotettuun avaruusluksushomokommunismiin en menisi mitä tässä ehdotetaan mutta osan matkaa kyllä.

    Sähköverkko sietäisi olla julkisissa käsissä, kuten tie- junaverkkokin. Posti nyt ei ole tehnyt työtään vuosikymmeneen joten yks hailee, aika on ajanut heistä ohi.

    Muilta osin riittää että julkisella vallalla on tiukat säännöt sekä ennen kaikkea kyky ja taito valvoa niitä. Haavisto osoitti omalla virheellään tehokkaasti, miten kyvytön valtio voi olla yksityisen monopolin hallinnassa.

  5. Kyllä politikot tekee päätöksiä kun kansa ensin massiivisesti vaatii.
    Elintärkeät toiminnot oli valtiolla ja niitä myytiin viimeksi kokoomuksen hallitusvastuussa ollessa ja silti vielä nekin ottivat velkarahaa.

  6. Olen ollut koko ajan sitä mieltä ettei ihan mitä vaan saa antaa yksityisen tehdä
    Aluksi halpa muttei ne tee sitä pitkää aikaa vaan hinta tulee aina nousemaan terv tepivaari

  7. Tarkkana olla yhteiskunnan palvelujen kanssa kuitenkin koska on tunnettu tosiasia että virkamies eikä poliitikko ole parhaimmillaan business luontoisten asioiden kanssa. Jos olisi niin olisi perusteltua siirtyä sosialismiin.

  8. Tuossa on hyvä – ja ratkaisematon – kysymys siitä kenen pitäisi vastata yrityksistä hallituksessa.

    Sipilä käski Fortumia ostamaan Uniperin ja jakamaan siitä messevät bonukset. Sipilä oli entinen yritysjohtaja.

    Toisaalta, Espanjassa tällä hetkellä pykää alkoholibisnestä eräs huumerikollinen ex-poliisi. Tarkoittaako tämä sitä että kaikki poliisit ovat huumerikollisia? Ei suinkaan, vain puolet.

    Siten yritysjohtajissakin lienee niitä jotka ovat ihan osaavia. Ehdottaisin vain että kaikki tulospalkkiot maksetaan 3-5 vuoden viiveellä, eli jos on saatu aikaan pitkäjänteisiä tuloksia niin siitä tiliä. Ei pikavoitoista.

  9. Olis aika alkaa miettiin miksi hoitohenkilöstö pakenee huonosti palkatulta alalta heillä on oikeus saada palkka jolla elää
    Nyt se ei toteudu siksi heitä on mennyt mm Norjaan terv tepivaari

  10. Men det kanske är möjligt att några identifierar sig mer som avaruusluksuskommunisterna än som porvarihybrider; dessutom tror jag att det finns en viss romantik i gamla bokstäver. Ord förlorar sin betydelse när de används oproportionerligt.

    I alla fall tror jag på grundforskning, som kan inspirera och utveckla tjänster möjligen mer än affärsverksamhet.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *